Goodchillaz -Sormijumppaa ja skumppaoikeuksia jo vuodesta 2005

Betasprayausta!

2012-01-08T17:18:00.001+02:00

Eevi Jaakola sending lähetyssaarnaaja 7a (stand) at E75 area (Lahti, Finland) I believe it was a flash...

Siinä meni sullakin onsaitti... Ellet siis ole jo tuota lähettänyt. Jos et, niin heti kun aurinko alkaa paistaa niin tuota testaamaan. Hopi hopi.

Arkistojen tonkiminen paljasti tosiaan vielä yhden klipin, jota en ollut minnekään tunkenut.

Mainittakoon myös uudenvuoden lupaus:
1. Tänävuonna aion oikeasti ottaa Mellunmäen reitit työn alle. Paikka ei ole ollut mun suosikki, niin en ole siellä juurikaan käynyt.
2. Annanpa myös kunnon tappelun Nurmijärven reiteille tänävuonna.
3. ...Ja Grottaberget:ille
4. ...Ja Vähintään kaksi reissua pitää saaha aikaiseksi Itäänkin
5. ...ja Vaasassa pitää käyä avaamassa edes pari uutta projektikiville...

Miltäs se kesä näyttikään?

2011-12-31T09:05:00.001+02:00

Tässä pieni muistutus siitä miltä se kesä näyttääkään. Arkiston uumenista löydetty pätkä näin vuoden pimeimpään hetkeen... Hyvää uuttavuotta!

t.Anssi

Kauden 2011 loppu.

2011-12-29T16:44:00.001+02:00

Näyttää siltä että kausi loppuu kuten alkoikin. Nurmijärvellä ja krimppejä vääntämällä. Joulukinkun mukana tulleet ekstrakilot lisäpainona pääsin vetään mitä parhaat treenit nakeilleni kirkkaassa auringon paisteessa. Ja ulkoilma vielä mukavasti piristi. Mä kyllä kaipaan ulkoilmaa, mutta esim. Lenkkeilyyn mun on hankala löytää motivaatiota. No krimppitreeniin läytyy motivaatiota kyllä, sillä ei sujunut ns. "Kuin strömsössä" ja sweitsin reissua pukkaa keväällä. Hyvää uuttavuotta kaikille ja hyviä treenejä.

Ajankohtainen...

2011-12-21T23:21:00.003+02:00

Helppo lähettää omaa maksimia ku on betamasteri antaas sekvenssit.

Ajatuksia sisätreenistä

2011-12-02T15:29:00.003+02:00

Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä siihen, etteikö kannattaisi opetella jotain uutta, tai reenata jotain missä on aika pas*a.

Sisätreenissä pyrin siihen, että olisi henkisesti aika se ja sama meneekö kiipeily hyvin vai ei. Etenkin silloin kun ei mene. Pääasia on että tekee oikeita asioita. Treenaa heikkouksiaan ja treenaa riittävästi -esim. minä kiipeän silloin usein lyhyen ajan sisään määrällisesti paljon helpompia krimppireittejä. Jos treeni ei maita, niin tekee sitten lyhyemmät treenit -tai jopa treenaa jotain muuta -Lenkkeilee tms. aerobista. "Huonot" treenit voi tarkoittaa myös sitä, että mikään napakka reitti ei mene ja kiipeily sujuu kuin itsemurha vasaralla, mutta fiksu sormirääkkäri tekee kuitenkin niitä asioita, joiden ansiosta voi olettaa, että kuukauden päästä ne napakammat reititkin sujuu. Ja on oikeastaan mukavaapaakin setittää välillä monta reittiä, kuin takoa persettään patjoihin samasta moovista tuntitolkulla. Pääasia kuitenkin on se että motivaatio pysyy yllä ja nauttii tekemisestä. Se miten siinä onnistuu on itsellä usein kiinni kavereista. Muista siis rentoutua yrkkien välillä ja nauttia hyvän porukan seurasta.

Kauden lopetusreissu

2011-11-21T08:36:00.005+02:00

Taitaapi olla niin, että pakkaset alkaa puskea päälle siinä määrin, että pidempiä reissuja ei ainakaan tule enää tehtyä. Taisteltuani yhden illan taas taikasormen kanssa ja 18 erillistä reikää kädessä (täydet golfkenttä-kädet siis) vuotaen ilman sen kummempaa tulosta -päätin, että nyt on aika siirtyä itsensä kehittämisen ja harjoittelun maailmaan kotikolon lähipiirissä. Kuitenkin näin alkuun aion vetää viikon levon oikean käden keskisormelleni, joka ei ole ehtinyt kasvaa umpeen sitten 10.10.2011 kun se rapsahti auki Elonkorjuulla. Reissun tarkoitus oli saattaa tämä kausi letkeästi loppuunsa ja siinä se onnistui. Jukan kanssa kelpasi chillata pakkasen kiristyessä lauantai-yönä ja selailla sveitsin topoja punaviinilasin ääressä. Eli seuraava targettikin on jo selvillä. Ohessa hieno flash suoritus Kurikan komeimmalta. Hyvää loppukautta kaikille. Tavataan Keivillä tai Helsingin lähikivillä -jos hyviä kelejä osuu kohdille!

Sunnuntain ekat lämppäri yrkät huonoilla nahoilla. Jo pelkkä krimppaamisen paine turskautti mössöt kabanosseista ilmoille. Tulee kuitenkin Japanin lippu mieleen.

Taikasormeilua.

2011-11-07T08:41:00.007+02:00

Valkeavuoressa tuli taas käytyä ja kyllä - se Taikasormen (Perke*een napakka 7c) loppu oli (toisin kuin toivoin) vielä ihan napakkaa kiipeilyä -ja kyllä se jäi taaskin menemättä. Se loppu on näet eliminaatti joka rajaa kulman takana olevat kahvat pois käytöstä. Eliminaatista voisin sanoa, että itse aion silti kiivetä (vastoin yleistä mielipidettäni) eliminaattiversion, kun se tekee reittiin ihan mukiinmeneviä mooveja ainakin kolme lisää ja siinähän saa painia taas lisää -ja ihan tosissan. Mikäs sen parempaa.

Alla muutama ruutu Casperista joka sai homman kanssa jo puoliksi tehtyä. Ei siis sikaariä koko reissulla. On sen verran tasainen reitti, että jos voimat kuluu niin se on sitten siinä. No nyt on ainakin beta tallessa videonkin muodossa, vaikka jos talvi pääsisi yllättämään kiipeilijät.

Tuli kuitenkin kiivettyä samalta kiveltä edes semmoinen 7a+ kuin "Hellboy" ja oli kyllä yllättävänkin hieno kattopätkä. Tuli ihan Albarracin mieleen heeltoe-jammeineen kaikkineen.

Syyspäivän viettoa sumuisessa Turussa

2011-10-29T09:29:00.011+03:00

"Varpaat kramppaa taas" Jusa ilmoittaa hämärtyvässä illassa Valkeavuoren "Lucifer" kiven alla. "Antaapa krampata!" Jusa jatkaa hetken mietittyään asiaa.

"Siksihän meillä on nämä kiipeilykengät. Ei ne siellä haittaa." Mä vahvistan hekotellen tilanteelle.

Reittinä on "Taikasormi" (7c/7c+) ja se oli reissumme pelastus, sillä se on pikkasen poikkarimainen reitti todella hänkillä profiililla. Suomeksi -koko kiven ollessa märkä -sen pystyi weskipaperoimaan kuivaksi. Suurimpaan osaan otteista ylti maasta käsin. Halkeamiin tungettiin tuppoja ja käytetty magnesium-määrä varmaan tappaa kasvillisuuden tulevina vuosina vielä metrien päässä kivestä. Yhtä lailla. Löysimme laatukiipeilyä, laatu profiililla (todella negatiivista) ja vain hiukan terävähköllä kivenlaadulla. Pinchiä, krimppiä ja hookkia on jos jonkinlaista. Naiss!

Olin anonut perjantain vapaaksi, että pääsisin kiipeilemään, kun oli luvattu sateeton päivä. No loma-anomuksen tultua hyväksyttynä takaisin -päätti pekka pouta kolleegoineen lisätä sateettomuuteen sen lisämääritteen, että koko eteläsuomi on tosin niin tiukan sumun vallassa, että se kastelee tehokkaammin kuin sade. Kiva. Jusan kanssa kuitenkin päätettiin lähteä etsimään laatureittejä omalle to-do-listalle jos ei muuta. Raunistulan "Musikantti" 7c+ oli niin märkä ja korkea, että toiveet kuivaamisesta heitettiin heti roskakoriin. Harmitti aika vietävästi kun reitti oli todella hienon näköinen.

"Mennään kiikuille bouldertehtaaseen jos ulos ei pääse" ehdotan körötellässemme kohti valkeavuorta. "Eikä varmasti mennä. Minä en aja 200 km että pääsis sisälle kiipeemään." Silloin mieleeni tulee se että Turussahan tosiaan on kisat huomenna -siellä on salettiin seinät tyhjänä.

"YES!!!" Jusa tuulettaa kädet katossa apukuskin paikalla.

Valkeavuoren Lucifer taas vaati hiukan intuitiivista suunnistusta kun koitimme löytää topon kanssa perille, mutta vain 15 min haahuilun jälkeen olimmekin jo kiven alla ihailemassa sen hänkkiprofiilia. Epäilemme, että geeni joka saa ihmisen tekemään topoja ei kulje useinkaan käsi kädessä suunnistustaitojen kanssa. Tämä siis yleisenä huomiona topoista.

Hänkki vakuuttaa meidät samoin tein. Jyrkkyytä on enemmän kuin mylliksellä ja otteita piisaa -hippasen pienemmän puoleisia osa, mutta hyvin incut:eja. Kamat haettiin autosta -ja noudimme läheisestä citymarketista pari olutta juhla kunniaksi (Päästään sitteki Rusentaan!!). Päätämme sipaista hörpyt äkkiä hetulaan, että taisteluvimma ei laske -ja sitten töpöttämään kiveä kuivaksi. Säädyllisellä säätämisellä saimme tukittua vitaalit halkeamat tupoilla estääksemme pahimmat valumiset ja reitti oli kiipeilykunnossa! Pitkän session päätteeksi saimme moovit plakkariin toppausta lukuun ottamatta (ei jaksettu kuivata ja toivottavasti se ei ole se kruxi) ja pitkiä pätkiä linkitettyäkin. Jusa itseasiassa keksi kruxiin hienon teknisen betan. Tästä tuli hyvä fiilis ja päätimme palata asialle vielä -varmaan useasti sillä Lucifer:ihän odottaa siinä vieressä vielä parin muunki laatureitin keralla... Ja tietty se Raunistulan setti...

Hyvän kitkan viikonloppu kuvina

2011-10-18T16:51:00.010+03:00

Elonkorjuu -hippasen teknisempi linja meille heikoille. Huomaa myös vasemman jalan toehook.

Torstaina näytti siltä, että viikonlopuksi oli luvattu hyvää keliä... Itseasiassa jo perjantaina piti olla hyvää keliä ja mulla oli pari käyttämätöntä lomapäivää vielä duunista. Niinpä mä järjestelmin hommia hiukan -ja sain kuin sainkin perjantain vapaaksi, yhtä aamupalaveria lukuunottamatta. Pomo hyväksyi loman ja minä ryhdyin kyselemään porukkaa seuraksi Liljendaliin eloa korjaamaan. Yllätyksekseni mukaan lähti keiviltä Henna, joka olikin paikkakunnan omia tyttöjä ja siten Henkalla oli myös monta projektia "daalissa" kesken. Henna napautti lämppärien jälkeen Nikotiini nimisen 6b hänkin komeasti (tsekkaa reitistä kuva edellisestä postista -kuva missä Eevi lähettää kyseisen pätkän). Itselläni Elonkerjuu jäi harmillisen lähelle, mutta sormiteippien kanssa se vaan ei ollut menossa. Jouduin turvautumaan teippeihin, kun mun nakit alkoi edellisenä iltana konalassa vuotaa huolella verta jo lämppärien jälkeen. Henna kokeili myös Thermoman:ia Hennan ekaa 7a pätkää. Yllärinä moovit jo hiukan lupailivat. Lauantaina lupauduin lähtemään taas Hennan kanssa kiville jos seura kelpaa.

Aamulla kyselin josko mentäisiin jonnekin lähiseuduille, mutta helpotuksekseni Henna ehdotti suoraan liljendalia, missä molemmilla oli jotain hampaankolossa. Niina lähti kanssa mukaan kun sää oli mitä parhain. Melko nopsasti sain Elonkorjuun moovit tehtyä lämppäriksi ja ajattelin uskaltaa yhden yrkän antaa ilman teippejä ja sehän napsahti heti kohilleen. Viisi päivää työstöä. Helpotti kummasti, kun Skumppaa oli siis tiedossa. Henna pääsi jo todella pitkälle projektinsa kanssa, ja Niinakin teki thermoman:ista kruximoovit pois alta. Olimme siis aika tyytyväisiä. Mutta koska keli oli mitä parhain, päätimme lähteä vielä seuraavana päivänä Jyväskylään koska lumihan saattaa tulla nyt ihan koska sitä huvittaa.

Jyväskylässä oli ns. Paskan läpän tehokurssin kertaustunti luvassa, sillä mestoille oli ajautunut mr. Hermanni Nurmoosta ja Imatran ihme (Jolli) nautisekemaan 28.7:n kitkasta. Itselläni oli aamullakin vielä suuria haaveita Forte:n yrkkäämisestä, mutta viikon sessiot (viisi päivää viikon sisään Liljendalissa) olivat jättäneet äijän ja nakit niin ruhjotuksi, että parin yrkän jälkeen "tyydyin" nauttimaan 28.7:n laatukivestä, joka ei tunnetusti sormia raiskaa. Päivän urotekoihin kuului Harmonia assis (7a+) , 1701 niminen herkkupätkä (7b) ja Orudis assis (7a+) ja Vanha Liitto (7a poikkari). Päivän parhaat suoritteet tuli kuitenkin Unelma (7c) reitillä, missä ensimmäistä kertaa ever, se slouppi tuntui otteelta minun, Jarmon ja etenkin VahvaJukan nakkien alla. Sille pitää palata vielä! (tod.näk. monesti jopa...) Henkka päätti tintata jo varhaisessa vaiheessa polvensa kiveen ja jätti enimmät intoilut meille jätkille, mutta päivän päätteeksi katsoimme ansaitsevamme aterian rawintola Sohwi:ssa (jota suu kuolassa suosittelen). Paikan BEAST BURGER oli todella petomaisen hyvää purtavaa -ja pääsi jaetulle ykkös-sijalle O´mat:in burgerin kanssa Suomen paras Burgeri -kisassa.

Katso myös Jarmon blogi-julkaisu aiheesta

Turpakäräjillä.

2011-10-10T20:31:00.010+03:00

Ehtoopuolen kivenhalaaja on taas tehnyt huomiota elämästään ja tahtoo jakaa ne teille onnettomille -halusitte sitä sitten tai ette. Tämän kertainen aivopieru menee seuraavan laisesti:

"Viihdyttävä kiipeily vaatii joko loputtomasti helpompia reittejä, tai yhden semmoisen jolta on kiva ottaa turpaan."

Kiipeily on antoisampaa, jos oppii nauttimaan työstöstä, eikä vain reitin selättämisestä. Kannattaa antaa aikaa projektoinnille joskus oikeen kunnolla vaikka ihan kokeeksi. Paitti että siinä kehittyy ja oppii ihan heterona, se voi olla myös ihan kivaakin. Tässä on muutama kuva tämän hetken suosikkiturpakäräjistäni täällä mordorissa. Reitti on vaatimattoman näköinen kun sitä ensikerran katsoo, mutta kiipeily onkin sitten ihan eri asia. Eräänlainen optinen illuusio ehkäpä?

Saanko esitellä -Elonkorjuu 7c+ (Liljendal) Kukahan on ensinousija? Hyvin bongattu linja!

(Kommenteissa pari lainausta sloupin uutisista ja kyllä -Nyytorpin poikkarispecialistihan sen oli kiskaissut "Muutaman" muunkin napakan poikkarin kanssa "Daaliin". Nuo poikkarit on ilm niin tiukkoja että ei ole vaivauduttu edes 27 cragsiin laittaa pahoittamaan ihmisten mieliä :) -Lisäsin kyllä yhden niistä heti. )

Syksy 2011 kuvina

2011-10-08T21:21:00.007+03:00

Piss Easy 7c+ ja Jukka projektoimassa. Uusi beta löytyi. Tämäkin tuntuu nyt mahdolliselta.

Casper Rosenberg lähettää ja Jussi + Eevi tsekkaa.

Niina Kiipeää Petsopatsa traverse:n (6b) ja noukkii siitä skumppaoikeudet.

Skumppikset tuo hymyn huulillle.

Eevi ja Niina kiipeää "Nikotiini" 6b:ta.

Puskajussikuva Kasperista Underking:in lähtyksessä. Kasperi on herännyt kivasti tähän syksyyn kiipeilymielessä.

Meester Bridge-end Le slipin sloupeilla koivusaaressa.

Darth Jabba ja Peppu-le-slip:in alatraverse.

Niina Kreikassa purjehdusreissussa.

Anssi ja Niina snorklaamassa. :)

Päästiin tutustumaan pikaisesti Kalymnoksen Grande Grottaankin. Hieno kiipeilypaikka. Ihan oma lajinsa tuo kiipeily.

Niina ja eka liidi ever!!!

Sami ja Tanja Jyväskylässä "Forten" basecamp:issä.

Jukka Gangbang:asi jo rutiinilla.

Forte ja Anssi. Pääsi niin To-do-listan toppiin (kun Booty vihdoinkin poistui sieltä)...

Merkintöjä "onnistumisten" kirjaan -siihen "oikeiden onnistumisten" kirjaan.

2011-08-23T15:23:00.017+03:00

"Se on taas normaali Charlatan-keli näemmä." murjaisen Westman:in Karrille Falkbergetin hyllyllä, kun taivaalta alkaa vihmoa vettä taas ihan kunnolla. Olin viimekerralla tehnyt Charlatan:iin muuvit yläköydessä ja sepä tarkoittaisi sitä, että tänään olisi aika laittaa patjapelle oikeasti kiipeämään. Ei enää yläköyden turvaa, vaan putoamisia noin 20 metrin korkeudessa, mikä on psyykkisesti aika erilaista, jos on tottunut pitämään viittä metriä TODELLA korkeana.

Öystein tulossa Dragonin Kruxiin.

Tänä kesänä olen kiivennyt kuumimpina aikoina köyttä ja sillä saanut tehtyä kiipeilykaudestani huomattavasti "täydemmän". Mitenkään tuloksellista tämä ei kuitenkaan ole ollut. Dragonin (7b) kävin kiukuttamassa neljässä päivässä läpi, mutta tuntui että staminan puute lopetti hiukankin herkempien voimamuuvien teon hyvin pian viiden muuvin jälkeen. Ja juurikin jännittäminen oli se seikka, miksi voimat kuluivat ihan silmissä, kun henkeni edestä puristin otteita. Mitä enemmän putosin Dragonilla -sitä kivempia seuraavat yrkät olivat. Nuppi alkoi tottumaan. No mutta sitten taas meni pari treenikertaa Kieman Saulin suosittelemalla lyhyemmän puoleisella Charlatanilla -yläköydessä tietty.

Falkberget. Charlatan alkaa kuvassa kallion vasemmassa reunassa näkyvän hyllyn päältä. Hyllyn päällä olevat reitit on käytännössä kiivettävissä säässä kuin säässä.

Otto ja Karri näyttivät todella hyviä jippoja miten projektointi tehdään. Mihin kohtiin kannttaa laittaa tuplapitkä jatko,että klippi olisi hiukan helpompi. Mihin kohtiin voi jäädä lepäämään. Miten saada ne jatkot ensinnäkin sinne reitille -ja samalla jipolla viereisellekin reitille. Varmuus toimia kalliolla parani, vaikka reitti siis lähteekin hyllyltä 15 metrin korkeudelta ja siten hiukan ilmava paikka. Mutta liidivarmuus tietty katosi, kun hilluin taas yläköydessä.

Takaisin vesisateeseen ja Charlatanin hyllylle. Vesisateen takia Karri ei saanut yläköyttä vietyä kun topissa oli vesilätäkkö. Yläköysi siis roikkui vimpassa pultissa. Ei edes topissa asti. Nice. Ajattelin tehdä moovit yläköydessä kun sateeseen tuli pieni tauko. Yläköydessä päädyin väistelemään yläköyttä kiikkerässä kruximoovissa, ja tipuin surkeasti. Kruxi on siis ihan alussa -ekat neljä viis moovia. "Sä oot menny jo ton yläköydessä. Ala vaan liidata. Oppiipa tippumaan sit ainakin. Voit sitte viedä sen yläköyden toppiin jos saat topattua." Karri kommentoi ja on oikeassa.

Nolottaa myöntää tämä näin julkisesti, mutta jalat tärisi hiukan, kun köyden alas vedettyäni klippasin ekaa pulttia, joka tehdään periaatteessa ennen kuin siirrytään itse reitille. "No, käydään ottaas turpaan." Tsemppaan itteäni ja keskityn tekemään vain sen mitä pitääkin. Jalka JUURI sille luottokortin paksuiselle pikku kiteelle ja runttaamaan. Hämmästyksekseni hiukan huonosti ja naama hamsteri-irvistyksessä saatu ote kruxin lopussa pitääkin ja olen lepokahvassa. Viereisellä reitillä kruisaava Mäkisen lihaskimppu komentaa mua rauhoittamaan tilanteen siihen saakka, että hengitys on normalisoitunut. Minähän en ala kyseenalaistamaan sitä ohjetta ja saankin käteni kuosiin taas.

Kiikkerä krimmpisekvenssi menee läpi ja pääsen topin alla oleville hänkkikahvoille asti. Puuskutan joka muuvilla extraisosti, sillä se on monesti auttanut pitkillä bouldereillakin. Tiedän että lopun kahvat ei haittaa vaikka ne olisi märät, sillä mä olen tottunut kiviä putsattaessa toppaamaan ihan uskomattomanki paskasia ja limasia reittejä. Kunhan muuvit ei nyt 6a:n kruxia vaikeampia ole. Etsin kahvojen sijaan pienet inkatti-krimpit, joissa ei haittaa vaikka tulisi kaatamalla vettä, kunhan jaksaa puristaa vaan -kitkaa niissä otteissa ei tarvita. Niiden avulla saanlimbottua jalat megakahvoille. En voi vastustaa kiusausta huutaa topissa, vaikka tiedän että äänet kuuluu läheisen talon pihaan. Sorry. Lähetystä seuraa vuorokauden mittainen euforia, joka ei ota hävitäkseen juuri millään. Vasta kun Niina kampeaa mut IKEA:an seuraavana päivänä -taidan ensimmäistä kertaa lakata hymyilemästä.

Karri lähettää reitin vielä muutaman minuutin myöhemmin. Karrillahan paukahti pohje osittain poikki juuri Charlatanilla keväällä ja siten reitti oli Karrillekin pienimuotoinen mörkö. Äijien kelpaa siis ajella kotiin kun on elämän vaikein sportti tai muuten henkisesti erityinen reitti plakkarissa -ja ekalla liidiyrkällä -ja märkänä -ja hieno reitti! Charlatania pystyy siis kiipeämään sateessa -sateen jälkeen ja toppiin asti -jos viittii katsoa otteet.

Ok. Tässä vaiheessa alkoi mietityyttää, mitä hittoa mun boulderkunnolle kuuluu, kun kesän aikana (luonnollisestikaan) ei ole tullut lähetettyä juuri mitään. Muutamia 7b/7b+ reittejä lukuunottamatta. Viikonloppuna suuntasin Saxellien ja Laineen Markun kanssa Turkuun testaamaan lähetyskuntoa. Ensimmäisenä päätin mitellä voimia Mynämäen herkkupalan "Nousukausi" 7b+:n kanssa. Uuden - kädet ristissä - betan ehdin kesäkuumalla käydä testaamassa Sillanpään Masan kanssa ja nyt pääsinkin aika nopsasti toppia takomaan. Alastulo siinä on silkkaa nilkanmurhaa ja hiukan arastelin toppausta. Mutta käytyäni merkkaamassa otteet se oli aika selkeä. Pitkä lepo ja nopsa lähetys -TADAA! Juuri niinkuin pitääkin. Kuisman Tuomo taisi juuri sanoa tämän hienosti: "Tunnin lähetys on parasta, kun silloin on joutunut tappelemaan ja miettimään hiukan, mutta ei ihan ehdi vielä turhautua."

Tämän jälkeen kävimmekin Hikikanttikivellä, missä passailin yrityksiä, kun säästelin voimia Red October:in lähetykseen. Sami ja Markku tappeli nahat X-mieheen, mutta X-mies vastusti herrojen voimia tällä kertaa menestyksekkäästi. Sami tosin oli ihan höpinöissään, kun sai pitkästä aikaa kiivetä sielunsa kyllyydestä mukavan vaikeita laatureittejä. Turkuun ehkä palataan vielä toisekin tämän syksyn aikana... Pääasiassa spottasin Tanjaa ja katsoin Luurin Youtube sovelluksesta "Taistelu Jaska":n -ah niin laadukkaita, episodeja.

Red October 7c ja alun hänkin teknisiä mooveja.

Illan ja nahkojen päätteeksi siirryimme Pirunpesän jättikivien kupeeseen Red Octoberille (7c). Näytin Samille moovit reittiin lämppäriksi alkaen helpoimmista mooveista -siirtyen lämmetessäni vaikeampiin mooveihin - ja voin kertoa että lopun kiteisenliukas kivi on HIPPASEN eri tuntuista 17 asteessa, kuin plus kolmessakympissä -kuten viimekerralla. Reitin hänkkiosuus meni miltei kuin autopilotilla ja -koska en ollut koskaan loppuun asti väsyneenä päässyt, loppu meni ihan hirveällä ärinällä ja paskalla betalla. Onneksi huomasin kiivetessäni kämmini ja pystyin sen silti vielä juuri ja juuri korjaamaan. Yleensä jos ryssin sekvenssin, mä meen ihan sekaisin ja löysähdän henkisesti. Ei tällä kertaa. Mielestäni yksi siisteimmistä ja teknisimmistä reiteistä, mitä olen kiivennyt. Hienot Moovit ja hyvää kiveä. Kiitos Selänniemen Joonakselle ja Eliakselle betasta silloin alkukesästä! Nyt tarvi kirjaimellisesti vaan käydä "poimimassa hedelmät". Boulder ja Köysi 7c saman viikon aikana. Nice. En usko että lopetan köysikiipeilyä enää lainkaan, jos se ei tämän isompaa lovea tee omaan "päälajiin". Mahtavaa!

UPDATE: Nyt meni kiipeily tasapainoon. Charlatan directi meni 1.9. ja sen myötä personal best on köydellä ja patjalla samalla tasolla. :)

Huomioita otelaudasta...

2011-07-27T12:33:00.009+03:00

1 Otelauta on pakko saada, jotta voisi nopsaa kotona treenata, kun ei ehdi kiville / keiville.

1b Otelaudalla ei voi treenata nopsaa, koska sormien lämpiäminen kestää verrattain kauan ja treeni tehdään pääasiassa suhteellisen pienillä otteilla jolloin on fiksua lämmitellä.

2 Mun otelautaa on käyttänyt enemmän mun luona vierailleet kaverit, kuin minä ite.

3 Mun himasta vie 20 min lähimmälle keiville ja 5 min kävellen lähimmälle kivelle.

4 Jos päätän olla menemättä keiville tai kiville, niin silloin pidän taukopäivää ja useimmiten silloin on hyvä pitää ns. totaalitaukoa lajispesifisestä rääkistä.

5 Mökillä sitä vastoin on vain rajoitetusti kiivettävää.

6 Mökillä tulee usein vaan löhöttyä ja elettyä vain syömisen ja saunomisen rytmittämää elämää... jonka villeinä hetkinäni katkaisen lukemalla kirjaa riippukeinussa.

7 Mökillä vietetään pitkiä aikoja, jolloin ajoittain neuroottiselle tulee mieleen -mitä se tekee mun kiipeilykondikselle? Tippuuko 8a ranking kuin Aadolfilla heinäkuussa?

8 Mökillä treenasin otelaudalla juhannuksena enemmän kuin edellisenä vuotena kotona. Ja -Hups, aloin pysymään Moonin pikkukrimpeissäkin, ekaa kertaa ever.

9 Pysyköön siellä -siitä on siellä enemmän hyötyä.

10 Otelauta on mielestäni siis hyvä kampe, mutta ei kotona - kannattaa kiikuttaa se mökille. Ainoat jotka treenaa sillä kotona on Törmän Jukka, jolla on noin kuuden neliön kotikeivi ja Haapakosken Sami, joka on ajoittain treenifriikki. Jos sulla on helposti käytettävissäsi kunnollinen kiipeilyseinä, niin käytä sitä.

Kesäfiiliksiä...

2011-07-19T19:23:00.011+03:00

Niina Pirunpesällä Turussa. Käytiin siellä vielä jatkoilla kun oltiin oltu Oulun Masan ja Krissen kanssa aluksi Mynämäessä boulderilla päivän noin kolmen kympin helteessä... Mynämäestä löytyy mm. Fillarin haastaja Suomen vaikein 6b osastolle ja uudella betalla huomattavasti helpommalta tuntunut "nousukausi". Suorituksiin emme kuitenkaan ryhtyneet -vedoten mielemme heikkouteen ja ilman kuumuuteen.

Ilta kasilta oli vielä plus 28 astetta.

Tekosyyhän se lämpö vaan on mutta...

...ei siis lähetystä -vaikka Red october onkin älyttömän siisti reitti.

Oli pakko laittaa näinkin monta kuvaa, kun harvemmin itestä saa hyviä kuvia näin hienolla reitillä. Kiitokset kuuluu Niinalle.

Käytiin myös kustavissa, mutta sieltä ei tullut kuvia, vaikka paikka jättikin halun palata takaisin ja oppia kiipeemään. Tuntui että jo vitosen jammireitit olivat ihan hebreaa. Päätin kuitenkin hankkia jammihanskat ja opetella käyttämään niitä. Kustavin jälkeen suuntasimme Affikselle meren viileyteen.

Djupviken oli päivälämmöissä paras paikka hengata...

Illalla kiivettiin semihelppoja pätkiä. Tässä menee 20 cent Peikkopolun varrelta.

Mökkikylän fiiliksiä illalla.

Soltuna Cafen Savupeura! Järkyttävän hyvää! Jos vaan syöt lihaa niin tee itsellesi palvelus ja tilaa tämä setti jos affiksella käyt.

Toinen tikkilistan paikkausreitti "Evätys". Eli siis yksi niistä reiteistä jotka on joskus jäänyt kiusallisen lähelle, mutta kuitenkin tekemättä. Tällä kertaa oli parempi meininki kuin aiemmin ja illalla hyvä mieli onnistumisesta. Lopun sormekkaammat moovit oli kiikkeriä kuumassa, mutta hieno pätkä -mielestäni vähintään yhtä hieno, kuin pidetty Game Over -ainakin parempi kuin Friispel.

Pienet iltarentoutukset.

Hieno Boulderproblem 16 Kasvikenissä. Niinan uusi lemppariprojekti.

Kipeä nilkka toimi jo hyvin tällä reitillä.

Joskus ne nahat vaan loppuvat sormista. Kasvikenissä oli muuten ihan sutena mustikoita ja isoja. Ei olisi tarvinnut ottaa eväitä ollenkaan mukaan.

Pasi kuittailee kun Nalle on lähdössä liidaamaan Kanttia.

Urpå ja sen karvaisempi kaveri.

Käytiin siis myös olhavalla, joka sai naisväkemme hyväksynnän paikkana, mutta seiniä saisi kuulemma hiukan lyhentää... Los Capitanos oli ehkä siisteintä kiipeilyä mitä siellä tuli vastaan. Projektoin sitä hiukan Sjömonsterin kanssa ja on kyllä hieno trädipätkä. Kuvassa kuitenkin Herr Doktor kantin puolivälissä.

Norjalainen bleausardi köydenjatkona. (aka. "Turskaa siiman päässä")

2011-06-21T11:35:00.021+03:00

"Nice one!" Huikkaan Öystenille, kun hän lämää kätensä Potsmokerin toppiin vesisateessa ja onnistuu pitämään moovin jälkeisen (tällä kertaa pienemmän) heilurin. Sade on alkanut tunti pari sitten, mutta Myllis on muutaman reitin toppia lukuunottamatta vielä täysin kuiva. Hain Össen Pasilan juna-asemalta 21:17 ja kurvasimme suoraan Myllikselle (Össe tuli siis pohjanmaan mökiltään ei Fontsusta koneella). Sadetta ennen oli ollut muutaman päivän kuivaa, joten arvelin, että meillä saattaisi olla hyvä tuuri, ja pääsisimme lähettään pari klassikkoa vieraani pitkän junareissun päätteeksi. Mikäs sen mukavampi tapa saada veri taas kiertämään. Saimme kiivettyä hyvän kahden tunnin session ja väsy tuli kello 23:00 -hyvissä ajoin, ennen kuin kosteus olisi lopettanut kiikut. Vettä tuli koko ajan jo ihan kunnolla -fiilis oli epätodellinen. Koko myllis käytössä ja ihan kuivana jalkaotteita myöten. Vinkkinä kaikille, jotka ensikerralla kitisee kun alkaa sataa "just ku mä pääsen duunista!".

Öystein on Norjalainen jätkä joka asustelee nykyään Fontsussa. Mä tutustuin siihen Vaasassa, kun se oli pohjanmaalla vaimonsa mökillä vuosittaisella juhannusreissulla. Össe meilasi ja kysyi voisinko näyttää sille kiviä ja minähän näytin. Össen kanssa kierrettiin suosikkiprojekteja ja availtiin uusia. Sen kanssa jotenki oli nopeasti samalla aaltopituudella -kiviin fiksoitunut löysi lomareissunsa ajaksi vertaisryhmän. Sen jälkeen ollaankin tavattu joko Fontsussa tai Suomessa kivillä aina silloin tällöin. Tällä kertaa Össellä oli viikonloppu aikaa tulla kiipeemään kun hänen vaimonsa kävi suomen reissun aluksi omilla asioillaan Jyväskylässä. Me tietenkin suunniteltiin hillittömät kiipeilysessiot siksi aikaa. Pääsuunnitelma oli Olhavalle koska Össellä oli hajonnut pikkusormi aiemmin keväällä ja se oli juuri parantunut. Sääennuste kuitenkin oli niin surkea, että päätimme jäädä eteläsuomeen ja rallata Rellullamme sinne missä kelikamera näyttää kuivalta.

Seuraavana aamuna satoi edelleen ja satoi pitkään. Päätimme nukkua pitkään, mikä oli hyvä idea. Käytiin ostamassa Össelle Ledilamput Clas Ohlsonilta, kun ne olivat vakuuttaneet herran edellisenä iltana Mylliksellä ja kulutimme ostarilla aikaa vaikka kuinka... Suuntasimme Falkbergetille, mikä piti olla nopeasti kuivava. No olimme matkalla kun sade vielä jatkui. Usko kuivaan kiveen oli todella pieni. Mutta 15 min ennen kalliolle saapumista sade loppui ja kävi ilmi, että suurin osa reiteistä oli ihan kuivia.

Tässä Allekirjoittanut flässää Juppihippipunkkaria. Olin aika yllättynyt.

Össe.

Tähtireitit pitää tietty testata kalliolta, jos reitti vaan suinkin on omien mahdollisuuksien rajoissa. Urheiluhullu oli juuri tälläinen hieno pätkä. Össen mukaan se olisi klassikkoreitti millä tahansa kalliolla maailmassa. Minähän en osaa sanoa mitään siitä, sillä edellisistä kunnollisista köysikinkereistä maailman turuilla on aikaa vierähtänyt jo useita vuosia. Urheiluhullu kuitenkin "punpautti" sen verran, että mun piti ottaa sitä varten kaksi yrkkää. Kiikkerä kruxi tuntui boulderoijasta melko hurjalta niinkin korkealla. Mutta loppua ennen oleva semikruxi -kiikkerähkö hiilhookki ja lukotus hienoihin sidepull-kahvoihin, avaa ovet lopun "jugs of glory" osuudelle, mikä on aivan älyttömän herkullista kiivettävää, vaikka olisi kuinka pumpussa. Korkealla, hänkillä -aivan järkyttävän kokoisia kahvoja, joilla kruisataan viimeiset pari metriä toppiin. Klippi, Kiitos, Kumarrus ja Loikka köyteen. Mahtavaa.

Niina kiipesi yhden 6a:n yläköydessä ja moovitteli muutamaa vaikeampaakin -tässä Urheiluhullun alkumoovit saa kyytiä.

Köysi.

Falkkarien silta. Hyvien kiikkujen jälkeen menimme Kirkkonummen O´mat bistroon ottamaan eteläsuomen parhaimman burgerin ja lasit kuohuvaa. Pakko sanoa, että elämä oli sillä hetkellä hienoa. Kiikuilta suoraan herkuille ja ilta päätettiin tutkimalla topokirjaa ja suunnittelemalla seuraavaa päivää.

Seuraavana päivänä käytiin Haukkakalliolla, minne sateen pitäsi osua vasta iltapäivästä. Pasikin lähti mukaan kunhan ehti parantua krapulastaan. Meille myöhäinen lähtö oli ihan fine, sillä uni kelpasi kaikille. Pian perille päästyämme Pasi fläsäyttikin Nu Moonin (7a+) mulle ja Össelle malliksi.

Pasillakin köysittely on jäänyt viimeaikoina vähän vähemälle, mutta kyllä se sieltä ylös tuli ihan jo rutiinilla.

Maestron taktiikkaan kuului rauhallinen eteneminen -itse jouduin kiiruhtamaan reitin läpi, sillä staminaa ja rutiinia ei löydy "ihan samaan malliin" kuin Pasiaisella. Kuitenkin olin todella tyyttis flässiin tästä pätkästä. Kaikkien aikojen eka 7a+:ni ja heti flässi! :) Onhan mulla se 7c plakkarissa, mutta sen jälkeen seuraavaksi kovin onkin ollut 7a. Nyt tuli toiseksi vaikein plakkariin. Skumppaa! "Praise the lord!" Taisin murjaista kun pääsin alas. Tuntui, että ylempi puolisko reitistä meni ihan säkällä putkeen. Olisin ihan hyvin voinut pudota miltei kaikista muuveista kruxista eteenpäin. Siltä se ainakin tuntui.

Sjömonster lypsää sitä huonompaa jammia, vaikka seuraavissa herkkusloteissa olisi roikkunut vaikka taivaan tappiin.

Dragon 7b:ish. Haukkakallion komeimpia reittejä. Pasi ja Össe työstivät reitistä muuvit ja Pasi ehti sen tokalla yrkällä lähettääkin -jopa omaksi yllätyksekseen. Sen jälkeen joukkueemme vakiovieras Vesi Sade saapui etuajassa ja pilasi kiikkufiilikset. Össe jammaili vielä yhden trädirännin vielä sateessa, mutta valuttava halkeama kirvoitti iloiset "Perkkele" manailut topin tuntumasta -hiuksen hienosti erottuvalla aksentilla. Itse kokeilin Dragonia sateessa yläköydessä moovitella, mutta toppi ehti jo kastua kunnolla, ja en pysynyt enää edes "niissä hyvissä otteissa" vaikka asettauduin otteille varovasti. Ensikertaan siis.

Tässä Össekin demoaa negatiivisen dynon tekniikkaa.

Summasummarum -joka päivä satoi huolella, mutta kiivettiin viikonloppuna jopa enemmän kuin kotitarpeiksi. Mahtavaa!

(P.S: Jukka ja Pontus -Pistäkää Össelle viestiä, se on nyt pohjanmaalla. Ainakin FatCamp, Pilates, Senegal Fastfood ja Santavuoren uudet pitää näyttää sille. )

Enter the summer mode

2011-06-14T14:10:00.006+03:00

Parhaat kitkat olivat ja menivät. Kuukauden päiväthän niitä riittikin. No onneksi mä keksin, että eteläsuomessa on myös paljon hyvää köysikiipeilyä. Sillä -alkaa hippasen vaatimaan motivaatiota käydä niillä samoilla projekteilla kokeilemassa huonoissa olosuhteissa josko ne olis nyt menossa, kun plus kahdeksassa asteessa ei mennyt. Onneksi (itselle) uusia mestoja on tullut koluttua myös, kuten Vanha Sipoo ja Sotunki. Laatupaikkoja molemmat. Eli täysin ei ole pitänyt vanhoissa pitäytyä. Vanha sipoo ei ole edes pitkän kävelymatkan päässä -toisin kuin usein kuulee. Vaikka auton jättäisi sinne sillalle, jolloin maanomistajalla ei ole mitään sanottavaa, kävelyä tulee noin 15-20 min. Ei nyt ihan älyttömästi mielestäni. Yhtä lailla -alkaa olla aika projektiluontosta tuo oma boulderharrastus, nyt ja kelit ei suosi projektointia.

Ostin jopa uuden köyden projektointivi*utukseeni - ja ensi viikonloppuna menenkin Norjalaisen Fontsumiehen Össen kanssa sitä ulkoiluttamaan Olhavalle, ellen ehdi köyttäni korkata jo sitä ennen Falkkareilla, kvarnbyssä, Haukkakalliolla tms. lähimestassa. Kakkostelu luomukamoilla on ollut Niinalle hyvää treeniä kun sen nilkka on vasta parantumassa Fontsussa sattuneesta murtumasta (-jota luulimme pahaksi nyrjähdykseksi ja jonka jälkeen Niina kiipesi reissun enkkareittinsä.) Mutta eniweis Köydellähän ei tule nilkkaan niinkään iskuja ja silti pääsee kiipeemään. En ole vielä ehtinyt käymään yhdelläkään sporttikalliolla, kun niillä ei tuppaa olemaan Niinalle yhtään reittiä, mutta kyllähän tässä ehtii.

Mökkireissut tietty vievät oman aikansa, mutta onneksi sielläkin on kiivettävää, viimeviikolla avasinkin sinne taas uuden pätkän. Saunareitti ja vaikeutta semmoisen softin 7a:n verran. Juhannukseksi pitää kuitenkin ottaa patjoja "ihan heterona" messiin, että uskaltaa yksin kiikkua "Vanhojen piikojen luolan" korkeammat projektit pois.

Fontsun kiipeilyvideo

2011-05-19T13:11:00.017+03:00

Niin kuin lupailin -tässä olisi se lyhyempi versio Fontsun videosta. Siinä ei tarvitse mitään tunnareita nakutella, ja se ei näytä niin pahasti sisäpiirivitsejä kylvävältä lomavideolta. mielestäni on kivempi laittaa tämmöistä lomasettiä kuitenkin videoon mukaan, kuin lähteä tavoittelemaan Maailmanluokan leffojen fiilistä -keskikastin toppahousukiipeilijöillä ja sunnuntaikuvailulla (Kuutti poislukien). Siitä kombinaatiosta tulee aina väistämättä aika vaivaannuttavaa katsottavaa. :)
Kuvausta tuli muutenkin aika vähän kuin kuvaaja keskittyi itse nauttimaan kiipeilystä ja fiilistelystä. Myöskään en kehdannut pyytää kavereita kiikkumaan reittejä useampaan kertaan eri kulmien saamiseksi "filmille" -reissussa kun heidän tuli kiikuttua muutenkin suorituskyvyn rajoilla, niin voimia kannatti mieluummin säästää seuraavaan reittiin, kuin vielä yhteen kuvakulmaan. "Hauikset hänkissä ei jaksa poseerata" -Vanha itämainen viisaus.

Mutta lisäilen tänne Blogiin vielä hiukan kuvia aiheesta myöhemmin ja jos et ole katsonut vielä sitä pidempäävideota, niin ole hyvä -Tässä napakampi setti kiikkua tuosta bouldermaailman navasta.

Kolme viikkoa Fontainebleaussa.

2011-05-12T09:53:00.006+03:00

Mä olen aina kadehtinut porukoita, jotka jaksavat järjestää itselleen pitkiä kiipeilyreissuja. Mä henkilökohtaisesti en koskaan ollut tätä reissua aiemmin ollut puoltatoista viikkoa pidemmällä kiikkureissulla. Niinpä olinkin aika fiiliksissä kun tämä kolmen viikon reissu vihdoin koitti. Kerrankin oli aikaa tehdä fontsussa jotain muutakin, kuin kiivetä täysiä joka päivä -koko päivän.

Tässä kaksi leffaklippiä reissun ajalta. Niissä painopiste on ehkä 50/50 -kiipeilyllä ja chillauttelulla. Mielestäni aika harvalla on käsitystä, mitä kaikkea Fontsussa voi tehdä taukopäivänä. Ei ole pakko hengata meinaan siellä gitessä tuijottamassa "Real thing":iä kolmatta kymmenettä kertaa. Ainakaan mulla itsellä ei ollut aiemmin mitään käsitystä mistään linnoista tai junareissuista Pariisiin -mielestäni on hyvä jakaa ideoita siitä myös muille. Ei sillä ettäkö aiemmin olisi ollut tylsää - Tällä kertaa vaan oli aivan älyttömän mukava reissu -muutamista isommista ongelmistakin huolimatta. Niistä lisää leffassakin...

Jos kaipaat "tiukemmin"editoitua versiota, missä on keskitytty vain oleelliseen (=kiipeilyyn), niin malta vielä viikko ja älä katso tätä.

Tänään Perjantaina 13.5. Vietetään Saxellin residenssissä leffan ensi-iltaa, joten Sami, Tanja, Jani, Hanna, Otto ja Pasi - älä katso jos olet tulossa.

Salasana molempiin on: Fontsu2011

Linkki klippiin: Max Bleau part 1

Pituus noin 15 min. Fiilistelyä ja Kiipeilyä fontainebleaussa.

Linkki klippiin: Max Bleau part 2

Pituus noin 15 min myös. Kiipeilyä ja fiilistelyä mm. Fontainebleaun linnasta ja Pariisin taukopäivästä. sis. myös Ainutlaatuista videobetaa Kaukon Jyrkin avaamaan Serein-reittiin (7a+)

Pari kuvaa e75:ltä

2011-05-08T17:03:00.003+03:00

Herr Doktor Kukkakepillä.

Olli "Muna" Koiso-Kanttila -trädimies lukottaa rutiinilla.

Sakke: Dude. You are dynoing to wrong direction.

Erik Massih: FUUUU....

Kuivan kiven metsästäjät

2011-04-10T20:33:00.009+03:00

Pasi Koivusaaressa nauttimassa kuivasta kivestä ja vähävetisestä ländingistä. Kevät on ollut aika kylmä pitkään ja lunta on ollut paljon. Viimein kun kelit kävi lämpimämmäksi, niin tosiaan joka paikka tuntuu olevan edelleen täynnä lunta tai ainakin maassa on sitten semmoinen muutaman sentin syvyinen lammikko joka tekisi pädistä kuin pädistä ylikokoisen pesusienen. Mä kun luulin että poikkeuksellisen myöhäistä Fontsureissua ennen ehtisin kiikkumaan hyvä kaudenalun jo Suomessakin. No en ole ehtinyt. Pistää pelottamaan että kausi muuttuu sulamisvaiheesta suoraan helteeseen. Let´s hope not.

Lauantaina mä kävin Saken ja Eevin kanssa nauttimassa luonnonkivestä hyvässä kelissä. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Haapakosken ja Sjömanin beesissä Globalisitille, mutta juuri kun olimme saaneet Rellun nokan about itää kohti, niin puhelimesta kuului Sjömonsterin napakka raportti siitä että koko kivi valuttaa. 30 senttiä lunta oli vielä riittänyt huhtikuun alkuunkin... Haakanan Rami ilmoitti myöhemmin että Liljendal:ikin oli niin märkä että krimppimaestro ei ollut vaivautunut autosta nousemaan.

Niinpä Päätimme lähteä Nurmijärvelle. 7 veljestä kuivuu aika äkisti, niinpä otimme sen kanssa laskelmoidun riskin ja mennä sinne vaikka se oli edellisenä päivänä sumussa ollut kuulemma ihan märkä. Pian Nurmijärven keskustan jälkeen näytti erityisen pahalta, kun tien molemmin puolin pellot tulvivat lumen sulamisvesiä siten, että kaksikaistaisesta tiestä oli noin metrin verran kuivaa asvalttia keskellä tietä. Tuntui kuin olisi ajanut autolla järven halki.

Seitsemän veljestä kuitenkin kylpi auringossa ja soitimme paikallisen voimamiehen Paavon näyttämään betat sekä Pasin ja Haapakosken kuivalle kivelle. Nurmijärven krimpit (mm. Paholainen ja Piru reitit ) tuntuivat nyt ihan mukavilta. Pistinkin ihan kädestä pitäen kiitokset Konalan krimppireittitehtailijalle Sakelle (Tuomoa, Mikkoa ja Saulia unohtamatta). Talven krimpfesti on auttanut. Viimevuonna en ees pystynyt roikkumaan niissä otteissa... Venhon Maisteri olikin kivellä jo kun me sinne tultiin ja pian sinne tippui auto toisensa perään kiipeilijöitä. Taisi olla niitä ainoita kuivia paikkoja Koivusaaren lisäksi.

Sunnuntaina olimmekin siis eränäisten ensikäden kosteushavaintojen jälkeen taas Koivusaaressa, missä oli tuulettomissa kohdin paikoissa t-paitakeli ja nurkan takana saattoi varjossa olla validi untsikkakeli. Tässä Niina ja Nalle demottaa miltä se tuntui. Haukilahti siis esim. valutti ihan sutena ja sen ländingit tulvi... Niina kuitenkin avasi kautensa selättämällä ekan koivusaarireittinsä. Tasapainoreitti Mumbo 6a sai toimia euforian lähteenä.

Vaasan kauden avaus

2011-03-28T09:24:00.013+03:00

Tanjan ja Samin kanssa oli leppoisaa reissata Vaasaan moikkamaan äitiä ja kavereita. Poudan Pekkakin lupasi -ainakin lauantaille, hyvän ikkunan kiipeilylle.

Lauantaina lämpättiin ja kiivettiin pääasiassa Pilates assiksella (7b/7b+) -paitsi Sami, joka oli selättänyt sen jo viimevuonna. Sami keskitti energiansa Rajapyykki assiksen takomiseen ja saikin avattua reitin. Greidiä oli kuulemma hankala antaa kun on hippasen kiikkerä muuvi kruxina. Mutta 7c näin alkuun ja jos tuntuu helpolta niin sopii tiputtaa greidiä -Sami ei pahastu.

Jukka lukee reittiä Pilateksella ja lämmittää lihasmassaa aurinkovoimalla.

"Mun tarttis Jukka tarkistaa valkotasapaino jostain valkosesta pinnasta. Viitikkö näyttää sikspäkkiä?"

Tanjakin kävi paistattelemassa pilateksen luona, teki pikaisesti suurimman osan mooveistakin, mutta kiikkerä tasapainokikkailu seisarin alussa (7a (tai Sjömanin mukaan 6b)) ei väkivahvaa Tanjaa kiinnostanut. Krippiä pitää saada prkl -eikä mitään limboomista. Tanja myös preferoi mieluummin varjoisia ja tuulisia pohjois-seinämiä, eikä mitään pullamössöpoikien aurinkorantareittejä.

Kyllä. Jukalla on tytär, joka pitää huolen iskän tyylikkyydestä kiipeilykuvissa. Ja kyllä -tosi mies voi käyttää kynsikoruja ja jussipaitaa yhtäaikaa, tuntematta miehisyyttään tai tyylitajuaan uhatuksi.

Pontus teki taas moovit kruxin yli ja popsautti sitten huolimattomasti asetellun jalan irti. No cigar.

Jukallakin on nyt sekvenssi hallussa. Lähetystä odotellessa.

Seisarin kruximoovi.

Minä ja Jukka suorittamassa method Hautalan lämmittelysekvenssiä. Pilates assis plakkarissa kelpasi lähteä vanhempien luo saunomaan. Jukkakin pääsi aimo harppauksen eteenpäin, niin ei ollut hukkareissu. Kausi auki ihanteellisissa kevätolosuhteissa Vaasassakin.

Ulkokausi auki!!

2011-03-03T21:29:00.016+02:00

Early spring 2011 in Finland

Tässä se nyt on se harmaita hiuksia aiheuttanut Talvesta-kevääseen video. Soukassa on tuo videossa kiivetty kulma kuivana. Siinähän menee kaksi eri reittiä. Oikealla ja enemmän varjossa olevaa Ananasakäämää voisi kiivetä hakuilla -sen verran jäätä on sen päälle muodostunut... mutta aurinko paistaa ja kivi on mahtavaa! Menkää sinne ja "Kick some shit". Kesällä se tarkottaa sitä kirjaimellisesti, kun densot tai hätäisät lenkkeilijät käy paskomassa reittien alle, mutta nyt kaikki on vielä kaunista ja valkoista!

UPDATE: Ei oo enää kaunista ja valkoista. Joku kiven vierestä kulkevan "vaellusreitin" luonnosta vieraantunut käyttäjä on hakenut kovuutta elämään tekemällä luolamiehen tapaan pas*at ananasakäämän alle. Siis oikeesti! Kivihän on pienessä metikössä kolmen tien välissä kauimmillaan 50 m tiestä, 20m lähimmästä kävelytiestä ja 100m asuintalosta. Miksi SIIHEN pitää vääntää useamman kerran vuodessa köntsät? Ei luulis lähiön pusikoissa kiertävän luontopolun olevan niin pitkä että kys. eräjormat eivät voisi pidättää niin pitkään, että pääsevät citymaasturinsa kyydittäminä lepuuttamaan kermapersettään westendin designpöntölleen. Hanikan luontopolun pituus on 5 kilometriä!!! (Tarkistin Googlesta) Sen kävelee alle tunnissa. Eikö aikunen sen vertaa voi pinnistää? Gaaddämit.

Alkuun pakollinen taidekuva -joka kuvastaa talven väistymistä kiipeilykauden edestä kauniin symbolisesti.

Markku Lähettää. Sunnuntaiaamun jatkot 7b+... Tai siis yrkättiin. Ei mennyt. Sunnuntaina uusiksi?Sama reitti, sama moovi -eri kuvakulma.

Kevättä ilmassa.

2011-03-02T18:37:00.004+02:00

Puhelimeni soi kesken palaverin töissä. Vilkaisen sitä ja näen että Markku soittaa. Tiedän heti mistä on kyse, sillä katselen itsekin pihalle ikkunasta. Ihailen työpaikkani vieressä olevia auringossa kylpeviä (melko rumia) vallilan makasiineja. Yritän arvioida välillä teollisuuskadun sulamisastetta ja päätellä kuinka paljon sen sulamisasteesta johtuu suolaamisesta ja miten suolaamaton lumi mahtaa käyttäytyä? Erityisesti mietin miten aurinko mahtaa osua tiettyyn kiveen täällä mordorissa. Jätän Markun soiton vastaamatta ja pian piippaakin kännyssäni viesti "Lähdettäisiinkö parin tunnin kuluttua ulos putsaamaan kiviä." Vastaan palaverin jälkeen "Lähdetäänkö huomenna töiden jälkeen KIIPEÄMÄÄN? Mä oon jo käynyt putsimassa Saturday Night Feverin toppauksen." Tiedän että Markulla polttelisi Melankolian kimppuun mellunmäessä, mutta se on aika varjoisa.

Jo monseti kiroamani idea "Talvesta kevääseen" transitiosta bouldervideossa on päässyt jo siis siihen vaiheeseen että videolla kivi on saatu putsattua. Ei enää pelkkää maisemakuvaa ja taideshittiä. Huh. Edes etäisesti aiheeseen liittyvää tavaraa on videolla. Enää puuttuu vain kiipeily... Surullista oikeastaan -ja erittäin pakkomielteistä. Toivottavasti pian pääsisi jo itse asiaan. Viikonloppuna on Konala Open ja saattaa jäädä väliin kyllä -JOS on todella hyvät ulkokelit tarjolla. Ulkokelejä vaan on odotettu ihan liian kauan. Sisätreenitkin meni siihen pisteeseen että katsoin paremmaksi hankkia vaihtelua. Niinpä kävin katsastamassa Salmisaaren kisaseinän. Sain jopa kiivettyä yhden reitin siitä -ja kyllä Urpå Narunen osti lisäkäyntejä kortille valmiiksi...

Talvi alkaa jo riittää.

2011-02-21T16:03:00.010+02:00

Ulkona paistaa aurinko ja on oikein kaunista. Luminen maisema kylpee auringon valossa suorastaan. Normaalisti tällaisilla keleillä voisi miltei kuulla kuinka aurinko lämmittää kiviä ja talojen kattoja -joista valuisi pieniä noroja vettä alas. Vaan ei tänävuonna! Miinus kakskyt viis mittarissa pitää huolen siitä, että A) Laatikaisen äireen poika treenaa vaan sisällä ja B) Treenaa sisällä vielä pitkään. Onneksi vaimon kanssa on kiva harrastaa, vaikka ulos ei vielä luontoon pääsekään. Sisällä tuntuu että lisääntynyt auringonvalo menee hukkaan kun tulee hengattua vaan sisällä. Ainakin sitten huhtikuussa fontsussa on semmonen uskottava Ben Moon-rusketus. Semmoinen, että joutuu valokuvia varten hinkkaamaan magnesiumia vatsalihaksiin, että ne näyttäis ruskeemmalta.

Kuva Cave:n naapuritalosta kauniissa talviasussa.

Mä olen päättänyt kuitenkin pitää sellaisen treenitahdin päällä, että edes jotain urheilullista tulee tehtyä joka päivä (vähintään joku kävelylenkki) ja tosiaan sillee, että en silti nakkejani sisätreenien takia riko, kun oon noihin krimppeihinki sekaantunut nyt tänävuonna. Ulkona sitten on aikaa teloa pulleynsä koko kesä. Sisällä mulla ei oo juurikaan ambitiota "alkaa lähetämään". No ei ainakaan kovin usein. Oon jopa hieman kade, kun juttelen Nallen kanssa Konala open:ista. Se taitaa oikeesti saada treenimotivaatiota noista kisoista. Itteäni ne lähinnä ärsyttää, kun koen olevani aika kämmi-/loukkaantumisherkkä, jos oikein kiukulla lähetään onsaittaamaan. Mua ei edes huvita sen takia runttaa täysillä kisoissa. Onneksi niissä voi pitää hauskaa ns. puolillakin valoilla.

Luotan tasaiseen treenitahtiin, mutta pikkuhiljaa alkaa nuppi nasahtaa ku ei pääse ulos.

Olen päättänyt että kuvaan parista mordorin suosikkilinjastani semmoisen "kevään ekan kiikkupätkän" -joka alkaisi transitiolla talvesta kevääseen. Olen nyt tehnyt talviosuudet valmiiksi ja siitä tulee kieslowskin tapaan "(lumen-) valkoinen" taide-elokuva, jos vielä kuvaan lisää matskua siihen introon. Kavereilta on tullut semmoisia vaivaantuneita kommentteja intron pituudesta kun oon pakottanut niitä tuijottamaan sitä. Pitäisi päästä jo A) Kiipeemään ulos ja B) kuvaamaan se nauhallekin. Muuten on tosiaan uhkana että mulla on keväällä netissä video missä on 2h talvimaisemaa rentoutusmusan säestämänä ja sen jälkeen 2 min kiipeilyä. Ei hyvä. Olisi about siis niinku aika päästää luolamiehet (ja naiset) irti luontoon. Talvi on ollut hyvä, mutta sitä on ollut jo tarpeeksi. Tulkoon valkeus ja lämpö. Kaverit lähtee ensviikolla fontsuun ja mua kadehdituttaa. Itselläni on 7 viikkoa, 6 päivää, 21 tuntia ja muutama minuutti lähtöön vielä... Siinä ajassa ehtii varmaan kiivetä jo ulkonakin. Pitää käydä harjaamassa reittien topit puhtaaksi siis pian, jos vaikka lämpötila hiukan laskisi, niin aurinkoiset kivet voisivat pian olla jo käytettävissä.

Siellä missä magnesium ei auta.

2011-02-07T21:18:00.007+02:00

Putous näyttää edelleen matalalta. Siis jotain täysin muuta, kuin kiipeämäni Norjan multipitch jäärännit tai edes ruskeavirta, joka ei sekään ole pituudella pilattu. Putous on reippaan alkulämmittelyn mittainen pätkä, mutta näin eteläsuomessa kaikki tuntuu olevan sellaisia. Hyvää on se että se on kivan pysty. Ei mikään seisoskelusläbi. Ja siltä se ei tunnukaan. Jalat peräti mahtavat 1,5 metriä maanpinnan yläpuolella olen jo ruuvaamassa toista ruuvia. Eka ruuvi laitettiin maastakäsin, että mahdollisen -ja todennäköisen, putoamisen johdosta en pyörisi putoksen juurella olevaa rinnettä alas. Tämä on siis eka ruuvi joka laitetaan kiivetessä. Jos putous siis näyttää niin matalalta, niin miksi hitossa mulla sitten jo pumputtaa vasen hauis? Miksi tuo hiton ruuvi ei menekään niin helposti kuin viimekerralla -kaksi vuotta sitten? Niitähän ei tosiaan kannattanut ruuvata niin korkealle kun pystyy -niinkuin mä laitan trädikamat yleensä -joka sekin oli huono idea, kun nyt tarkemmin muistelin. Ja JUMALAUTA noi monopointitki voisi pysyä tossa saakelin jäässä hiukan paremmin, niin ei tarttis roikkua ton hakun varassa. Saattais auttaa, jos ne olis edes hiukan terävämmät ku mun kahvilusikat. Vasen käsi tosiaan jumittaa jo, ja tuo ruuvi saisi jo todellakin luvan haukata jäätä!

Pasin kanssa päätettiin, että lähdetään liidaamaan saman tein sillä -onhan sitä ennenki liidattu jäällä. Tuntuu vaan, että jaloilla ei oo mitään virkaa jäällä, tai ainakaan mä en enää osaa käyttää niitä. Repeän täysin, kun huolella ja vaivalla säätämäni ruuvi tipahtaa tärisevien nakkieni kautta alla vaanivaan luminietokseen. Naurua on hankala lopettaa vaikka tilanne on ainakin henkisesti tukala. Pasikin höhöttää köyden päässä kun yritän saada tilanteen taas hallintaani ja tuumaan, että ehkä se ruuvi kannattaa tosiaan ruuvata kropan lähelle, että siihen ruuvaamiseen saa edes jotain voimaa. "Retkikuntamme vaikeudet alkoivat puolivälissä läsiseinämää" Pasi kommentoi. En voi olla komppaamatta "Vai pitäiskö sanoa jatkuivat. Ei helevetti. Hehehee!" Ruuvi imaseekin sitten jo kivasti jäähän ja klippaan köyden. Muutama moovi ylöspäin ja olen tulossa toppiin. Ennen toppausta kandee varmaan ruuvata vielä kolmaskin... Tämä menee jo nopeammin jäähän, mutta jalat on vielä huonommin pilarissa kiinni, joten vasen lukottava käsi jumii vieläkin paremmin. Kunnes tajuan, että voisin olla koukistamatta sitä lukottavaa kättä. Suoralla kädellä homma menee jo helpommin kun hauis ei krampita. Toppaus on aina jännää, etenkin kun toppi täytyy kaivaa esiin lumen alta. Toppaus menee onneksi helposti, mutta topissa sormeni huutavat tutusta kylmyyden ja pumpun yhteisvaikutuksesta. Kiinnitän köyden puuhun ja ruuvailen ruuvit irti yläköydessä Pasille. Hyvä setti ja ihan tarpeeksi jännä näin aloittelureitiksi. Mietin että onkohan tätä kukaan kiivennyt aiemmin. Eteläsuomessa on kyllä niin monta kovaa jääjätkää, että eiköhän joku tän oo ehtinyt topata, jos on tän bongannut. Pitää kysellä porukalta kuinka on. No jos ei toppaajaa löydy niin kyllä tää nimen ansaitsee. Mietin nimeä joka kelpais myös Sjömanille. Pasi onnistuu liidissään kanssa miltei tiputtamaan ruuvin tatamiin, mutta nappaa sen onnekkaasti reflekseillä polven ja jään väliin, ennen ku Simondi on kadonnut gravitaation vaikutuksesta käden ulottumattomiin.

Sjömanin kanssa testataan pari kertaa yläköydella eri variaatioita ja samalla parturoidaan komeat puikot pilarin vierestä. Eivät taida enää kasvaa yhtä näteiksi tänä talvena. Hiukan näppärämpää moovia yrittäsessäni hakku poppasi irti ja päädyin tinttaamaan itselleni vekin otsaan simondin muovisella kahvalla. Näin. Siinäpä se. Ei oo hirveen Alppisankari olo. Mutta perhana -saatoinpa avata reitin. Ei paha. Ainaki liidasin ees kerran tällä kaudella. Pasi on kanssa wiskimiehiä ja putous oli aika ruskea -kuin maltainen ikään. Niinpä päätän antaa putokselle nimeksi "Island malt", jos kukaan ei ilmoittaudu reitin isäksi. Kyllä se tosiaan nimen ansaitsee.

Näytä Vaasan boulderit suuremmalla kartalla

Sisätreeniä ja reissusuunnitelmia

2011-01-22T12:36:00.005+02:00

Talvella kiipeilyharrastus rajoittuu jäähän, sisäkiikkuun ja ulkomaanmatkailuun. Sisällä hilluminen on edullisinta ja helpointa toteuttaa, niinpä talvinen riemu on miltei pelkästään sitä. Silloin on hyvä koettaa repiä orastavia edistymisen merkkejä omiin heikkouksiinsa tai koettaa hioa omia vahvuuksiaan mahdollisimman hyvään kuosiin loistaakseen itselle sopivilla reiteillä sitten joskus.

Itse olen huomannut että tässä Tammikuun alussa alkaa tulemaan tasaiseen tahtiin kahdenlaisia uutisia. Toinen on se "Nyt on alkanut kiipeily sujumaan! Nyt menee ihan perhanan hyvin. Pitää kiiveä kaikki tiukat reitit keivillä nyte ku menee." Ja harmillista kyllä isolla prosentilla näiltä samoilta janttereilta "Nyt paukahti sormi/olka/ranne/nilkka." Mä oon ite ollut samassa jamassa monesti ja olenkin ottanut uuden salaisen tavoitteen tälle kaudelle. En riko itteäni sisällä, mutta silti reenaan ahkerasti.

Mä olen aivan onneton krimppaja/lukottaja, niinpä olen koittanut ottaa mahdollisimman säännöllisesti pataani joka treenissä krimppireiteiltä. Probleema on se, että krimpit on ne jotka on nasautellut multa sormet aina kun ne on menneet rikki. Etenkin underi-krimpit. Ne oon julistanut perkeleet pannaan. Niitä käytetään vaan jos ne on ihan sumeen helppoja ja ne pystyy ottamaan tosi hallitusti -ei pienintäkään sivuttais-svingiä. Krimppejä treenaan siis heti kun lämmittelyt on pulkassa, mutta lopetan heti kun alkaa väsähtää. Paitsi hallittuja Deadhangeja teen vielä ihan lopuksikin. No tällä ohjeistuksella ehjänä ollaan toistaiseksi ja koputan puuta että sama sävel jatkuu. Koitan pitää yllä 16 tunnin treenitahtia viikossa (4 kiipeilytreeniä väh.) -tämä tarkoittaa että olen siis lisännyt treeniini muutakin kuin kiipeilyä. Lähinnä jotain aerobista ulkoilua sisäväännön tasapainottamiseski. Tuntuu vielä kivalta. Katsotaan montako päivää sitä riemua vielä jatkuu.

Talven pakollisia kuvioita on tietenkin kevään to-do-listojen väsääminen omassa egon sumentamassa päässään. Itselläni on jo muutamakin suksen mittainen lista pätkistä jotka pitää käydä kiipeämässä (ja kuvaamassa) kunhan sää alkaa antaa periksi. Siinä sitten pakkaskeleissä varmaan ollaan pädin päällä lämmittelemässä sormia jossain Lahnajärvellä tai Sipoossa. Reittejä jäi tosiaan ihan sutena vielä kiipeämättä ja lisäähän niitä tulee jatkuvasti ja uusiakin tahtoisi avaamaan.

Tietenkin perinteinen varaslähtö kesään on myös suunnitteilla, eli Fontsunreissu loppukeväästä. Alkuperäinen 4 viikon road trip reissu on typistymässä kolmen viikon reissuun lentokoneella. Työpaikka kun on iso niin jostain puskasta saattaa aina hypähtää jotain odottamatonta joka pistää pikku työläisen kalenterin uusiksi. Mitä enemmän puskia -sitä suuremmalla todennäköisyydellä näin käy. Mielestäni on kuitenkin kornia valittaa VAIN kolmen viikon fontsun reissusta. Onhan se yhtä juhlaa semmonenkin. Siellä sitä to-do-listaa vasta odottaakin. Reissu tavoitteena olisi myös käydä KERRANKIN pariisissa ja etenkin nähdä Eiffel ja Mona Lisa.

Albarracinin kuvia (vanhoja)

2010-12-19T10:57:00.007+02:00

" When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the right beta."
-Me applying famous method of Sherlock Holmes

Talven sijaistoimintoja

2010-12-10T10:56:00.007+02:00

GoodChillaz theme from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Mietin tässä mitä voisi tehdä kun ei pysty kuvaamaan (kiipeily-) videoita tai stillejä -saatika KIIVETÄ ulkona, ilman että lähtee jäälle -ja sitähän ei kuvaa pirukaan kun perse jäätyy vähemmästäkin. Kokeilin salakuvata riekkoja kaislikossa jäällä, mutta tunsin itteni vaan hoopoksi. Niinpä ajauduin hauskuuttamaan itteäni kikkailemalla kameran ja imovien kanssa. Siinäpä sitä Fraibergerin äireen poijjan ideoita parodioidaan ja kopioidaan iloisesti ja ylpeästi. Tsekkaa myös Herr Doktorin teemavideo...

Keväällä Fontsuun -keväällä fontsuun. Ehkä tolla mantralla jaksaa läpi talven.

Herr Doktor theme from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Tai sitten voisi alkaa kiipeemään jäätä. Sakun vimppa blogipostaus kyllä motivoi jättämään senkin väliin. Olisi oikeesti silti kiva OIKEASTI tehdä jotain, eikä vaan halata muovia sisällä ja vikistä netissä.

Sateiden välissä.

2010-11-16T18:13:00.007+02:00

Between the rains from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Aamu näytti hyvältä kun katselimme Bourron Marlotten kylässä gitemme ikkunasta ulos ja taivaalle. Lähdimme siis kiireesti ajamaan Bas Cuvieriä kohti, sillä tavoitteemme oli ollut päästä kerrankin nauttimaan Cuvirin sloupeista hyvällä kitkalla. Kuuntelimme suosikkiamme "FUN" radiota ja lauoimme puujalkavitsejä kuten tapaan kuuluu. Kuten miltei joka kerta aiemminkin tuulilasiin alkoi tippumaan tihkusateen pisaroita hiukan ennen Cuvierin parkkista. "Taitaa olla niin että ainoa kuiva juttu tällä reissulla on meidän jutut." tokaisee Nalle pettyneenä. Taas.

Sade tosiaan kiusasi kiipeilyämme joka päivä, mutta yhtenäkään päivänä emme jääneet täysin kiipeilyttä. Olkoonkin, että se eräänä päivänä tarkoitti läpimärkien lämppäreiden kiipeämistä Cuvier rempart:issa ja myöhemmin Magic Bus katon takomista Buthiersissa. Ongelma epävakaan sään kanssa ei ole pelkästään se että on märkää, vaan silloin kun on kuivaa niin tulee kiivettyä liian kiivaalla tahdilla ja hätäisesti kun hyviä olosuhteita saattaa olla vain muutama minuutti huonoimmillaan. Niinpä huomasimme että usein naurettavankin lyhyiden sessioiden jälkeen olimme aika hakattuja. Viimeisenä päivinä kuivasimme mm. Holy Moleyn WC-paperilla -sillä pinkillä tietenkin. sillä pystyi nopeuttamaan kuivamista aika kivasti kun ei satanut enempää... aluksi. Itse onnistuin sen lopulta kiipeämään sateessa ja voin kertoa että NE sloupit ovat aivan älyttömän liukkaita hiukankin kosteina. :) Herr doktor palautteli kyynärpäätään onnensa ohi ja sade vei voiton tällä kertaa.

Onneksi iltaisin tuli pidettyä sattuneesta syystä pitkiä taukoja ja otettua totaalilepoa punkun ja FPS-räiskinnän parissa. Kivien spottailu märässä metsässä oli vain itsensä kiusaamista ja kyllästyimme siihen jo ensimmäisen päivän jälkeen. Sitä paitsi se on aika uuvuttavaa.

Gitemme oli ehkä paras koko fontsureissu historiamme aikana Gite numero 240 Bourron Marlottessa. Giten omistajalla on jopa extra pädi jota sai lainata kiville. Tulee tarpeeseen, etenkin kun finnair on alkanut velottaa 40 eur / suunta ylimääräisistä matkatavaroista. Nykyään siis vain 1 laukku ruumaan per matkaaja. Giten omistaja myös puhuu todella hyvää englantia, mikä on meille patonkia puhumattomille todella iso bonus.

Hyvien kelien ikkunoissa me lähetimmekin märkää toppausta vaille jääneitä reittejä niin paljon kuin ehdimme. Tosin paras keli tuli yllättäen eräänä aamuna kun oli ollut pakkasta yöllä. Silloin tyydyimme tekemään fiilispohjalta ryöstökalastusta Cuvierin reittien seassa. Matkaan tarttui jälkikäteen katsastettuna pari 7a reittiä joita epäilimme nihkeiksi kutoksiksi kiipeilyhetkellä. Saimme myös nauttia paikallisten patujen seurasta, sillä kys päivä oli 10.11 eli ensimmäisen maailmansoden loppupäivä, joka on lomapäivä ranskassa. Cuvier oli siis täynnä paikallisia paappoja vetämässä aamujumppaa. Todella hienoa kiivetä vähintään 60 ikävuotta liippaavien gurujen kanssa aamun megakitkassa.

Paikallinen norjalainen Öystein myös oli suureksi avuksi vinkatesaan omia suosikkimestojaan, jotka kuivavat nopeasti. Eräänä sateisena iltana istuimmekin iltaa öysteinin luona ja katselimme kuvia äijän nose-reissulta ja ammensimme betaa hänen videoarkistostaan, missä on jo aika suunnaton määrä itse kiivettyjä ja kuvattuja reittejä taltioituna. Öysteinillä onkin miltei kaikki alle 8a:n klassikkoreitit jo nauhalla, mikä oli meidän kannaltamme oikein miellyttävä asia.

Reissu jäi kumminkin niin vajaaksi, että takaisin on päästävä, etenkin kun huomasin että esim aerodynamiten otteethan tarttuvat nakkeihin jo aika kivasti... Sade vaan tuli väliin ennen kuin pääsin sitä oikealla betalla testaamaan. Mieli ei anna rauhaa ennen kuin on tehnyt itselleen selväksi sen että onko se menossa vai ei. Saattaa olla että siitä pinchistä se kruxi vasta alkaa, mutta yhtä lailla. Pakko käydä testaamassa.

Summa summarum: Kaunista maisemaa oli ja hienoa kiipeilyä, mutta valitettavan vähän...

Eteläsuomen pikakierros

2010-11-01T18:40:00.007+02:00

"Joo. Ei tää oo paha -Vähän vaan mankkaa ja pyyhettä niin pääsee kiipeemään." Minä ja Jukka emme antaneet kosteuden masentaa, vaan päätimme ottaa kaiken irti mitä tältä päivältä oli kiipeilyn kannalta otettavissa. Alunperin olimme suunnitelleet Jyväskylän ekskursiota, mutta sääennusteet oli sinne vielä surkeammat kuin eteläsuomeen, niinpä päätimme siirtää Jyskylän ekskursion tänne mordoriin -sillä täällä on sateen sattuessa enemmän seinäpinta-alaa sisätiloissa tarjolla. Sää näytti kuitenkin kirkastuvan lounaasta alkaen, niinpä surautimme Turkuun heti aamusta - kunhan olimme saattaneet Niinan kouluun opin tielle. Poikien päivä! Jesh!

No pyyhe ei riittänyt kuin ekaan kahteen otteeseen, jonka jälkeen sillä pysty vaan siirtämään kosteutta paikasta toiseen, niinpä päätimme isoimmat sloupit kuivata ns. napalmimenetelmällä. Nyt tulee varmaan huutoa monilta, kun tämmöisestä laitetaan kuvaa, mutta voin kertoa että olimme asiaankuuluvan varovaisia etenkin pikkuotteiden kanssa. Pakko kertoa ainakin aiheeseen perehtymättömille lukijoille, että Ns. "napalmikäsittely" saattaa rikkoa otteita lämpölaajenemisen vaikutuksesta. Käytä napalmia vain isoihin otteisiin ja niihinkin kuivaamisen loppusilaukseen. Kuivaa otteet mahdollisimman hyvin jo ennen napalmointia ja käytä liekkiä vain pikaisesti. Ole varovainen ja mieluummin älä käytä napalmia, jos et tiedä mitä teet.

Kivi oli siis viimeaikoina paljon nähty Hikikantti mynämäessä ja kivestä sai siis kiivettävän, mutta jalkasekvenssin kanssa piti olla tarkkana, että ei sutinut kuivattujen pisteiden viereen, sillä koko kivi oli muualta todella märkä. Itse olin hiukan "Nousukauden" toivossa matkassa, mutta sitä ei olisi pystynyt korkeuden vuoksi edes toivoa voivansa kuivata.

Jukka sai tehtyä homman Hikikantilla toppisekvenssiä lukuunottamatta valmiiksi, mutta tahtoi säästää voimia muuhunkin ja jätti Hikikantin to-do-listalle. Seuraavalla visiitillä saattaa "onnistumisten vihkoon" tulla Jukalla merkintä tämän osalta -siis siihen "oikeiden onnistumisten vihkoon"...

Niinpä illan päätteeksi tahdoimme jotain kuivempaa ja lyhyempää, kuin liki 30 muuvinen hänkkipaini. Muistelimme että Luolavuoren kivet ei oo korkeita ja se on mäen päällä, johon tuuli ottaa hyvin. Myöskin keli kävi iltaa kohti koko ajan kuivemmaksi, niinpä päätimme sinne vielä luottavaisin mielin suunnata. Mulla on siellä ollut pitkäaikainen voimainkoetus "Lerppu" nimisen 7a+:n kanssa.

Lerppu 7A+ from Jukka Törmä on Vimeo.

Jotenkin sen moovit vaan on olleet liian vaikeita kerta toisensa jälkeen viimevuosina. Oon ainakin neljästi käynyt 1,5 vuoden aikana sitä yrkkäämässä ja saanut käkättimeeni aina ja huolella. Tällä kertaa sen kruxin slouppi kuitenkin alkoi tarttumaan... ja toisella kerralla kun sen sain otettua peräkkäin -tinttasin sen kosteaan toppiin saakka. Todella siisti reitti. Slouppi mihin siinä vedetään oli mulle ainakin todella huonon tuntuinen aluksi, mutta näemmä siinä pysyy -vastoin kaikkea järkeä. Ja siitä tekee ihan muuvejakin. Jukka pääsi kruxin kanssa pariinkin kertaan, mutta sai toppia ennen löytyvissä MEGA-kahvoissa jo roikkuessaan totaalisen pumppijumin ja joutui hyppäämään patjoille. Se oli eräs huutavimmista vääryyksistä pitkiin aikoihin! Jukka voisi tuolla "Close but no cigar" -track recordilla mennä tupakanvastaisiin mainoksiin. Hassua että "lerppu" on kuulemma ollut monille turkulaisille se eka 7a tai kovempi tasoinen reitti. Niin me ihmiset ollaan erilaisia.

E75 bouldering from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Illalla Jukan kanssa teimme meitsin kämpällä setin kotitekoisia burgereita pihvistä alkaen ja runttasimme ne huiviin suosikkijuomamme alkoholin säestyksellä jonka jälkeen taistelimmekin sammumista vastaan katsommalla Norjalaisen natsizombieleffan. Taju lähti heti kun peiton alle pääsi -tai siis sänkyyn, sillä heräsin peiton päältä lopulta. Aamulla olimme onnellisia kellonsiirron aiheuttamasta ylimääräisestä nukkumistunnista, sillä olimme päättäneet lähteä käymään e75:llä ottamassa tatsia hiekkakiveen - mullahan on kuitenkin viikon päästä lähtö Fontsuun Herr Doktor:in kanssa! Jukka oli heti aamusta vahvana ja lähetti Jykän probleeman tokalla, kun mä vielä valittelin aamukasteen liukastamia slouppeja. Menihän se lopulta kun Jukka hiukan vittuili siitä että oonko mä muka kiivennyt tän jo aiemminki?

On aina hienoa kun aikuinen äijä saa sävärit mielestään helpoksi greidatulta reitiltä, mutta juuri niin kävi kukkakepillä ja se saakin täydet viisi tähteä, kuten myös kiipeämäni lippatraverse viereisellä kattokivellä. Ohessa lyhyt video fiilistely aiheesta.

Syyskiipeilyä Liljendalissa

2010-10-27T10:15:00.002+03:00

Tässä kuvia yhdeltä iltaiskulta liljendaliin. Markku kurottelee Nakkifakiirilla. Sain onneksi tämän setitettyä pikaisesti. Mikko auttoi toppausbetan kanssa, sillä mä olin kesällä tämän topissa kerran +30 asteessa ja hikoilevilla näpeillä aloin kaapimaan havuja pois, mikä oli silloin se tämän reitn kannalta vimppa moka...

Markku "Beta" Laine taas ajattelee boxin ulkopuolelta.

Mikko testasi olisiko kasvanut pari senttiä viimeaikoina underking:in suhteen. Mun pituus riitti ja tähän meni noin 6 yrkkää. Eniten morpho reitti ever.

Lyhyt pisto Mynämäkeen taas

2010-10-19T13:33:00.004+03:00

Fall at mynamaki from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Käytiin taas pikaisesti sunnuntaina Mynämäessä kun viimeeksi jäi niin hilkulle parinkin reitin kanssa. Tästä huolimatta X-mies vaati huomattavasti enemmän kiukutusta, kuin mitä viimekerran lopun väsyneenä tehdyistä hyvistä eforteista olisi voinut päätellä. Sain sen kuitenkin tehtyä itku kurkussa ja ehdin käydä Niinan ja Esan kanssa kääntymässä Milliways-sektorillakin tekemässä moovit Nousukauteen. Sampsa, Markku ja Pasi jäivät takomaan tuolloin vielä X-miestä. Illan pimetessä Minä ja Esa napattiin Hheventually 7a reittiin nopeat toistot. Pian pusikosta pomppasi Sampsa kädet ja jalat levällään ja tokaisi painokkaasti "Äksmies!" Jesh. Sampsa hoiti itsensä myös siis sikarikerhoon siltä päivältä. Video on eri matskuista pikaisesti kasaan kompattu pläjäys, joka toimii enemmänkin tapahtumien dokumenttina kuin videotaiteen edustajana.

Hard days night.

2010-10-12T08:38:00.004+03:00

Misty from Anssi Laatikainen on Vimeo.

Helsingistä katsoen kaikki hyvät kivet on kaukana. Etenkin just ne mitä tahtoo kiivetä. Tietenkin. "Just ne kivet" on AINA liian kaukana. Niinpä kiipeilijät surraa pääasiassa pädin kuljetukseen hankityilla autoillaan ympäri suomea kaiket viikonloput -tämä siis jos Pekka Pouta on suvainnut luvata hyvää keliä. Mutta viikonlopussa on 48 tuntia aikaa, mikä ei riitä ihan ihmeisiin, paitsi jos aloittaa jo perjantaina HETI duunin jälkeen. Sillä tavalla on mahdollista kiivetä kaks tehokasta päivää JA koomata sunnuntai jolloin saa lepoakin. Tai sitten tintata kiveä kolme päivää -tosin mä päätin valita sen intensiivisen kiikkusetin ja yhden lepopäivän.

Saman tien töiden jälkeen Liljendaliin ja lähetys päälle. Se oli suunnitelma. Töiden jälkeen oli oleellista saada Markku kyytiin ja päästä aikaisin liikkeelle, että ei jäädä pahimpaan ruuhkaan. Ei saanu edes syödä. Päätettiin haukata ruuat sitten kun ollaan päästy Lahden tieltä väljemmille vesille. (Sain muuten eteläsuomen mauttomimman burgerin sillä ABC:lla.) Kiire, kiire -ei saa jäädä ruuhkaan. Yeah right! Koko ykkös-kehä tampereen tieltä lahden väylälle 20 km/h lasissa. Hki-Liljalaakso väli siis taittui peräti kahdessa tunnissa. Perillä ollaan kuudelta pimeä tulee seittemän kolgäänt. Me ollaan Markun kanssa jo niin vanhoja pieruja ja niin monta vanhaa vammaa taustalla, että siinä ajassa ei enää ees lämppää. Ei annettu sen haitata. Ledit loistamaan ja reittiä läjään.

Pikkuisten lämppäilyjen jälkeen päätimme kokeilla Back in Business:ia (7b), sillä sen nimi vetosi meihin. Liian kuuman kesän jäljiltä oltiin aika huonossa kunnossa ja jos sen pääsisi nopeasti, niin se olisi indikaattori siitä että me pierut oltaisiin todellakin "Back in business", etenkin kun istumatyöpäivän jälkeen harvoin on hermotus kuosissa. Nopean betan luvun jälkeen reitti taittuikin mulla tosi nopsaa ja Markku tästä sisuuntuneena otti vain pari yrkkää lisää ja kipusi myös toppiin. Auringon viime säteet valaisivat tässä vaiheessa vielä hiukan. Siinä välissä päätimme että seuraavakais pitää ottaa "Misty", sillä toinen vaihtoehto "Sweet smoke" olisi pidempään valossa koska se oli ns. "Auringon puolella".

Niin...
15 min jälkeen oli jo niin pimeää että ilman ledejä ei pystynyt kuin kaivamaan nenää. Hieno teoria kuitenkin. Itselläni Misty meni todella nopeasti kun tajusin että se vasurin umpisurkea krimppi on se ote jolla homma hoidetaan. Markulla ei ihan varsi riittänyt samaan kuin mulla ja vaati enemmän oikeaa kiipeilyjäkitystä ja hermotusta. Taukojen aikana kokeilin "Sweet smoken" mooveja ja lopulta keksin sekvenssin ja päätin että sekin pääsee alati kasvavalle to-do-listalle. Toivottavasti tänäkin vuonna pystyy kiipeämään vielä pitkään ulkona, sillä tekemistä näemmä riittää. No mitä mä selittämään kuinka kävi... Katso videolta fiilikset mikä oli meininki.

Oikea beta tekee ihmeitä...

2010-10-10T21:38:00.011+03:00

Viikonloppu oli kelien puolesta enemmän kuin hyvä ja onnekseni mulla oli kerrankin mahdollisuus käyttää se. Minä ja Laineen Markku päätimme aloittaa kitkan ryöstökalastuksen heti kun töistä vaan pääsimme ja suntasimme Liljendaaliin lähetyskinkereille. Siitä kirjoitan enemmän kun saan perjantain videot editoitua. Aloitetaan siis lauantaista. Markku oli viimeviikonloppuna Esan kanssa ollut Mynämäellä tikkaamassa "Hikikantti":ia. Markulla oli ollut ns. close but no keuhkosyöpä tilanne. Niinpä päätimme käydä korjaamassa tilanteen tänäviikonloppuna ja mäkin pääsisin taas Mynämäkeen kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Muistin että Myniksessä on ihan simona helpompaakin, niinpä ajattelin paikan sopivan perhereissulle kuin nenä päähän. Niina siis lähti muklaan myös. 4h ajoa päivässä käytännössä parin reitin takia on toki aika paljon, mutta ei mitään poikkeuksellista. Aamusta matkaan siis että ehtii kiivetä.

Kun pääsimme Hikikantin mystisesti nimetylle sektorille (73B) huomasimme että alue on aika pieni, mutta kaikkia linjoja ei ollut vielä avattu. Nice. Tee itse sopivat linjasi ja pari herkullista klassikkopätkää. X-mies ja Hikikantti (7b+) ja Voima (7c) ovat kaikki aika hienoja hänkkipätkiä. Niinalle löytyi kivaa matalampaa hänkkihuukkailua ja avasimme Niinan ensinouseman slouppiareten 4-5 greidille osuvan "Hylkeiden maihin nousu":n.

Meitsi ratkomassa X-mies reitin betaa. Hienot otteet ja muuvit.(C) Niina Laatikainen os. Paakko

Lämmittelyn jälkeen Markku kiipesi "Hikikantin" käytännössä ekalla alusta asti otetulla yrkällä. Mä sain siis heti toimivan betan. Testasin moovit. Kämmäsin betan pari kertaa ja tajusin että pitkähkö sekvenssi saattaa jumittaa Liljendalin jumittavat lihakset. Niinpä pidin pitkiä taukoja ja arvoin betaa Niinalle. Pienen tauon jälkeen reitti meni yllättänkin helposti. Mahtavaa! Meitsi ei yleensä 7b+:ia lähettele ilman projektointia.

Meitsi elämässä pienempää unelmaa... (C) Niina Laatikainen os. Paakko

Tämän jälkeen avasimme saman kiven taakse pienen hänkkikaton. Se on semmoinen tuplakanttikatto joka muistuttaa miniatyyriversiota Ålandin "Living the dream":ista. Niinpä mä huukkailun ja kompressiomoovien jälkeen annoin reitille nimeksi "Living my little dream" ja vaikeutta jotain 6c:n päälle, mutta varovaisuutta noudattaen greidiksi 6c. Markulla jäi reitti tekemättä sillä viikonloppu oli ollut jo aika työteliäs. Mutta silti saattaa merkitä myös greidin napakkuutta, sillä mielestäni Markku on aika varma suorittaja omalla tasollaan.

Markku ja Hookki reitillä "Living my Little Dream" (c) Anssi Laatikainen

Tänä päivänä koitettiin Markun kanssa myös X-miehin sekvenssiä arvata ja sainkin sen OIKEIN mukavan hyvin putkeen jo, mutta siinä vaiheessa oli taas ns. "Haribot loppu". Harmittaa jättää tuommoinen herkkupätkä odottamaan, mutta pakko myöntää että en oo piiitkään aikaan ollut niin hakattu kuin silloin. Mikä on ehkä sitä mitä tältä viikonlopulta haettiinkin. Päätimme käydä turstina bongaamassa muitakin reittejä ja alueita. Se olisi silleekin hyvä idea, että olisi muitakin syitä palata alueelle kuin x-mies. Nousukausi ainakin näytti hienolta kanssa ja pakko sanoa, että Mynämäelle ei tarvi hirveesti mua uudestaan houkutella. Oikealla betalla on vaan niin mukava lähettää.

Dr. Bombay-krapula ja Nalle Puhin viimeiset hetket...

2010-10-04T20:24:00.008+03:00

Seison Hurissalossa kontiolammentien hiekkaisella penkalla ja köhin henkeen vetämääni hirvikärpästä vedet silmissä, kun ohi ajava auto pysäyttää kohdalleni. Auton ikkunasta mun vetistäviä silmiäni katsoo nainen jolla on punainen pipo päässään. Pipossa lukee "Metsästys seura". Pidättelen köhääni ja toivon että paikalliset häipyvät ennen kuin yrjöän heidän silmiensä edessä. Tulee vaivaantunut hiljaisuus kun mä en puhu mitään kun ulos tulisi vain kurkkua riipivää yskimistä ja nainen katsoo ihmetellen mikä ihmeen hiippari täällä puskassa oikein hilluu tippa linssissä. "Onko kuulunut melua?" Kysyy nainen juuri kun kuvittelen, että kurkussani hilluva hirvikärpänen taas alkoi kirmaamaan ympyrää. "Ei oo. Ei. Kuis ni?" Kysyn vedet silmissäni yskän pidättelystä. "No kun ne ajaa tossa parin kilsan päässä karhua. Ihan vaan että tiedätte." Auto häipyy ja melun laskeutuessa kuulenkin tosiaan viereisen lammen toiselta puolelta haukuntaa. Sampsa tulee myös autolle hakemaan aamuruokia kostean pusikon halki. Siinä oli helsinkiläisellä hankala keksiä nasevaa sanottavaa kun metsän kuningas otti matsia huudeilla. "Miltä Sampsa kuulostais jos mentäiski jo tänään sille kauppa-auton sektorille?" Huomaan lopulta kysyväni.

Täytettyämme mahamme ja nautittuamme espressot koemme olevamme valmiita uhmaamaan kontion läsnäoloa. Poissa on puheet jossa epäilemme että Karhuntortusta on hankala ottaa hammaskuvia päätelläkseen kenen viimeinen leposija se siinä on... Itse asiassa päinvastoin. Minä ja Sampsa mietitään että siitä voisi tulla mielenkiintoistakin kun Pasi saisi painia kerrankin tarpeekseen. Saattaisi ehkä Mesikämmen miettiä sillassa, että osui vääriin marjastajiin tällä kertaa. Sampsalla on alueella enää pari kauneusvirhettä piirua vailla valmiissa tikkilistassa ja mulla ja Pasilla tosiaan about kaikki tekemättä. Päätetään että Kreskiano, Orpheus, Hämeentie-kombinaatiolla kelpaa aloittaa kuulaan kalvas syysaamu. Matkan varrella pojat pääsisivät lämppäämään Stem Cell Washingtonilla. "Stemppari" on yllättävänkin morpho, mutta edelleen kelpo lämppäri.

Sampsa putsaa Stem:in viereen toisen lämpän ja kun reitti on about puhdas -kuuluu lammen takaa terävä laukauksen ääni. Epäilemme sen tarkoittavan taas kerran sitä että metsiimme kakkii yksi karhu vähemmän. Niinpä annamme reitille mesikämmenen muistoa kunnioittavan nimen -"Last Stand Of Vinnie the Pooh".

Kreskianossa mä pääsen kertaalleen seinälle ja tuntuu, että en vaan tahdo raastaa nakkejani sen pieniin krimppeihin. Vaikka täytyy myöntää että kitka tekee noista pikkuotteista miellyttävimmät oman kokoluokkansa edustajat. Muutenkin Mikkelin krimpit ovat mielestäni ns. Käyttäjäystävällisiä. Varmaankin tähän vaikuttaa myös se että Orpheuksen sloupit ovat ihan priimassa kuosissa. Huomaan, että saan tehtyä hankalat jalansiirrotkin yllättävän helposti. Wautsi.

Moovit ovat pitkiä ja ihmeekseni lipan alla oleva väärään suuntaan antava pikkulista riittää pitämään kroppani kivessä. Tajuan että tämähän on menossa. Koko reitin avain on slouppi johon oikea käsi vedetään. En saa sitä pidettyä pelkillä sormilla, mutta jos saan käännettyä otteen siten, että saan oteen eräänlaisena koko kämmenen pinchinä, sillä saa puristettua niin lujaa että pystyn pitämään sen ja Heeltoen avulla kroppani vaadittavan muuvin verran kivessä.
Parilla yrkällä otan otteesta liian löysästi kiinni ja ranteeni vanha vamma huomaa hetkensä koittaneen. Ranteeni poppaa kuopastaan ulos. Koitan voimalla vääntää moovin silti. Mutta en uskalla, koska lähikavereissani on mennyt ranteita sököksi paljon vaarattomammankin näköisissä tilanteissa. Otan vielä pari yrkkää ja päätän silloin runtata TÄY-SI-Ä. Sehän toimii. Pian kirmaankin kiven päältä tanssahdelleen ja laulelleen "Lonkkua! Lonkkua! Lonkkuuaaa!! V*ttu Sehän meni!" Pikaset nyrkitykset poikien kanssa ja Hämeentien kimppuun.
Hämeentie on Pasin juttu. Korkee, jännä ja vaikee. Ei mun juttu. Paskon taas housuihini, ennen kuin edes saan kunon yrkkää. Sampsa kertoo betat, mutta ei silti. Pasi käy tinttaamassa ihan topista pariin kertaan. Sampsa kräkkää pasin kiikkutaukojen aikana Toisen linjan (8a) betan ja taitaa isäntä palata kokeilemaan miten sen saisi toppiin saakka.

Pian huomaan että yksikin lonkku voi tehdä ihmeitä, jos sen kippaa kurkkuun tarpeeksi äkkiä. Siinähän spotatessa ilmoitan että "Taidanpa jätkät olla jo pienessä nousuhumalassa." Pasin kanssa käydään vielä toteamassa että Noitavaimo ja Sisun suklaa ei enää taitu. Sampsa valistaa meitä havainnostaan, että harvoin porukka täällä tinttaa montaa tiukkaa uutta reittiä yhden päivän aikana. Kiipeily on kautta linjan aika fyysistä. Ei siis ihme että MTK:n äijien mieskunto on jatkuvassa superkompensaatiotilassa. Kellokin on jotenkin onnistunut hiipimään siihen pisteeseen, että alkaa hämärtää. Mä oon todella tyytväinen itteeni ja alan pakitella. Pasi tosin ei suostu jäämään "Close but no Cigar"-osastolle ja vetää pimeydessä Kolokukon toppiin, mikä on aivan riittävän äijäkästä sikarin oikeutukseen. Onnekseen Pasi huomaa että sikari sattui tulemaan mukaan kamojen mukaan ja vieläpä ilmeisesti Lonsdale mittainen... Ja sampsan toholla sen voi sytyttää sillee hifisti että ei ime sitä kuin teinari poskisavuja.
Hiukan pronssipuristetun pekonipastan, punaviinin, makkaran, erilaisten viskien ja mukavan illan vieton jälkeen totesimme, että taisi mennä juhlimisen puolelle. Pasin kanssa rehaamme kaksi Dropparia patjoiksi telttaan ja toivomme, että raikas ulkoilma tekee ihmeitä ja heräämme aamulla ilman krapulaa.

Aamulla huomaamme että ainakaan savon ulkoilmalla ei ollut toivotun kaltaista maagista vaikutusta. Pasilla erityisesti tuntuu olevan "vielä hetken verran" asiaa nukkumatille, kunnes kuittailumme ajaa miehen kahville ja nauttimaan munakokkelit heikkoon oloon. On selvää, että suuria urheilusuorituksia ei ole tänään tulossa. Ehkäpä harjaaminen olisi hyvä alkulämmittely tähän päivään. Päätämme suunnata hiukan sivummalle Sampsan Area 52:lle. Olen salaa tyytyväinen saamaani armonaikaan ennen kuin pitää taas läsäyttää nakit otteille, sillä Orfeus on jumittanut jonkun pikkulihaksen siinä koko kämmenen pichissä. Pelkään että tänään ei kiivetä. Se on oikeasti jumissa.

Leiri kasaan rivakalla kahden tunnin aikataululla, jonka jälkeen Sampsa köröttelee meidät savon ufoalueen ytimeen. Matkalla ohitamme enemmän kiivettävää enemmän kuin pohjalaisen nuppiin mahtuu. Miten hitossa voi olla putsaamattomia köysikallioita? Pohjanmaalla oltaisiin naama hangonkeksillä jos tällaista kalliota löytyisi edes 50m leveydeltä. Matkalla päätän nimetä oululaiseen tapaan forkkuni. Valitsen nimiksi "Maria" ja "Brutus" -ihan samasta syystä kuin Masa antoi Alfa Romeolleen nimeksi "Maria" siinä kelpaa päivitellä kun tehot loppuu. "Por que Maria?!?" ja "Sinäkin Brutukseni!" Jep jep.
Area 52 oli juuri sitä mitä tarvittiinkin. Vettä kului ja kaikki energiapitoinen syötävä oli kovaa valuuttaa. Mutta vielä kovempaa valuuttaa oli Sampsan Reitit "Area 51" 7a ja "Humans Must Die" 6c+. Todella hienoa krimppihänkkiä. Laadukasta kiveä ja hienoja mooveja. Etenkin pitkä "Humans must die" saisi jatkua vielä metritolkulla! Deluxea. Voin kuvitella että voimallisesta krimppailusta pitävät saisivat pieniä noilla reiteillä -kun minäkin sain. (Vink vink Tanjalle ja Sakelle) Hyvä reitti se tekee ihmeitä Kanuunalle ja sille jumittavalle pikkulihakselle, joka aukeaa viimein. Pasi ilmoitti kuulevansa päässään jatkuvalla syötöllä Dr. Bombayn klassikkobiisin "Calcutta (taxi taxi taxi)". Epäilimme että Pasilla on päällä pelätty "Dr. Bombay krapula". Pasi keskittyy pääasiassa kommentoimaan reittien greidiä -jopa ennen kuin greidiä on edes annettu.
Area 52 on verrattain pieni alue, mutta siellä on sitäkin mukavampia pätkiä. "Mother Ship" dyno oli merkkitapaus sinänsä. Yleensäkin on harvinaista nähdä Sjöman Dynoamassa, mutta annetussa kunnossa -olisin vaikka maksanut päästä näkäemään kun Basiainen alkaa hyppimään. Pasi on tullut tunnetuksi kaveripiirissään "Eiän aikuinen mies nyt hyppimään ala" -kommenteistaan.
Ennakkoluuloista poiketen sveitsihenkinen Mother Ship taittuu pian ja pääsemme avaamaan uusia. Etikkainen seurueemme suuntaa siis kohti "karvaisia" otteita.
Sampsa oli bongannut mukavan aavistuksen hänkkäävän krimppikiven alueelta. Pienen hinkkaamisen jälkeen saan avattua helpon Krimppilukottelun ja ehdotan nimeksi "We Come in Peace" mutta Pasi huomauttaa että "Kai se Come kirjoitetaan Cum?" Ja Kyllä "We Cum in Peace". Sampsan reitistä rapautuu 90% otteista pois puhdistettaessa ja reitistä tulee jotain lähempää kahdeksatta greidiä ja sehän ei tämmöisenä päivänä käy laatuun. Skippaamme sen. Päädymme lopulta kränkkäämään eräänlaista hookki-tuplakantti-krimppi-henkistä välireitiä joka lopulta osoittautuu mukavan napakaksi. Pasi tiivistää fiilikset erään yrkän jälkeen toteamalla että "Yks yrkkä ja sit burgeri. Kuka lähtee mukaan?" Vastalauseita ei ihan älyttömästi kuulu. Siisti reissu.

Get your hands dirty

2010-10-01T14:41:00.004+03:00

Pakko kertoa tämmöinen outo psykologinen jekku jonka tein itselleni. Kävin tällä viikolla Nurmisen Akin kanssa Mylliksellä töiden jälkeen eräs päivä. Hiukan oli edelleen hakattu olo viikonlopun Puumalanreissusta. Kitka oli kuitenkin ihan mahtava. Mylliksellä tuli semmoinen laiska olo. "Ei nyt jaksa oikeen alkaa runttaamaan..." Ruikuti ruikuti. Reittejä kokeilin sillä mentaliteetilla, että jos vaikka olis tullut vahvemmaksi ja joku menisi tosi helposti. Mutta ei jaksa nyt alkaa urheileman kuitenkaan. Mietin mistä se johtuu. Varmaankin siitä että tiesin että en "oo vahingossa tullut vahvemmaksi" ja ulkotatsi on poissa. JA Siellähän on tän vuoden meganemesis Inuiitti. Se ei mee mulla ellei kaikki napsu kohilleen. Ja voin kertoo että silloin ei ollu napsumassa. Mitäpä sitten. Meitsi päättää alkaa pakitella. Mulle ei mene mikään reitti myllikseltä jos en oikeesti yritä. Eli siis möllötin ja valitin pääaisassa. Onneksi Aki osoitti tän mulle aika selkeesti. "Nyt vaan lopetat ton mussutuksen ja kiipeet jotain muuta." Sitten Mr. Nurtsi otti ja näytti mulle pari pykälää helpomman Potsmoker directin moovit ja kappas -eihän sekään krimppilinja ole mitenkään yliluonnollinen vaikka olisi NÄINKIN krimppivammanen. Sen ku vaan tekee oikeita asioita. Ihme reaktio kuitenkin. Petyin hiukan itseeni.

Nyt on päivä totaalilepoa takana ja illalla körötellään Sjömanin kanssa hankkimaan miehen sielunelämää Puumalasta. Keli näyttää kerrankin hyvältä. Jos et pääse ulos kiikuille niin konalan open on tietysti kanssa tänä viikonloppuna.

My name is Washington -Stem Cell Washington.

2010-09-28T09:03:00.006+03:00

Mä muistan kun Siivilän Marko mulle ekan kerran meni pokka päällä väittämään, että Mikkelissä on paremmat setit kiveä kuin Vaasassa. Naureskelin hiukan partahaituviini ja mietin, että sinä raukka et tiedä murto osaakaan Vaasan reiteistä, niin se kuva saataa helposti muodostua jos topoja vaan tuijottaa. Samaa kommenttia alkoi tulemaan hiukan joka puolelta -kaikilta paitsi Mikkeliläisiltä. Ne vaan tyytyi tuuppaamaan uuden videon about joka toinen viikko nettiin uudesta reitistä tai alueesta.

Samin kanssa köröteltiin kohti Mikkelbyytä perjantain jo pimetessä. Yöllä vääntäydyimme Hurissalon kivien kupeeseen ja pimeässä kivien kokoluokka näytti kieltämättä hienolta, vaikka kitkasta ei voinut kosteuden takia sanoa mitään. Lähtö oli ollut aika äkkinäinen, sillä sääikkuna oli avautunut ennustuksissa vasta viimehetkillä ja näytti että viikonloppu olisi kutakuinkin sateeton. Aamulla oli hyvä herätä ja katsella alue päästä päähän. Kivet olivat korkeita ja veden pyöristämiä, mutta pinnasta lohjenneet liuskeet olivat jättäneet jälkeensä mukavia krimppilistoja slouppien keskelle. Aika herkkua siis.

Tässä on viimeaikoina tullut mainittua se että kelit ei oo suosinu kunnon runttausta. No nyt oli kelvollinen keli siihen ja mulla kokonainen uusi alue tiukkoja herkkupätkiä tarjolla. Kiivettiin siis siten, että oletimme että pian alkaa taas sataa -kuten viimeaikoina on ollut tapana. Ihan koska tahansa. Niinpä otin lämppäriksi Orfeus 7c+ pätkän. Siitä kun sain muuvit tehtyä, niin päätin siirtyä kokeilemaan viereistä Kreskianoa (7c+), miltä tulikin turpaan huolella. Sitten pari yrkkää korkeaan ja märkään Hämeentiehen jonka jälkeen pas*at housuissa kohti Noitavaimo:a.

Noitavaimo on siitä masentava, että siinä ei oo yhtään älyttömän vaikeeta moovia, kaikki on vaan tasasen tiukahkoja ja fyysisiä. Helppo siis tehä moovit ja linkittää -kahessa osassa. Ok. Jos tuo 7b+ ei mene niin onhan tossa kulman takana Sisun suklaa 7c... No onneksi Sami lähetti "Noitiksen" ja mäkin päätin käyttää siihen enemmän aikaa. Lopetin kuitenkin kun sormet alkoi valua niin pahasti että nahkaa rullautui yhen nikaman verran lihaan asti. Teippiä päälle -sormet verillä on helppo hymyillä. Sisun suklaalla (7c) olin niin-hitsin-tohjona että en saanut enää luista persettäni irti maasta.

Koska en ollut topannut mitään koko päivänä, päätin ottaa illan päätteeksi helpomman cooldownin. Tomin hänkki 7b oli aika simppeli ja moovit menikin heittämällä -taas. Mutta kun pelimerkit on loppu, niin on aika lähteä kotiin. Niinpä katsoin taas alhaalta kun sami kiukutti Tompan hänkin ylös ja hyvällä omallatunnolla sanoin että nyt riitti tää nahan raastaminen ja pistetään nuotio pystyyn.
Käytiin pikaisesti Puumalassa lähikaupassa (n. 40 km) ja sitten tungimme pötsin täyteen safkaa ja kietaisimme ansaitut lonkeot hetulaan. Ukkonen välkkyi yön pimeydessä taivaan rannan tietämillä kun me kärvensimme lettuja keittimellä ja hörpimme savuviskiä.

Seuraava aamu oli vastoin kaikkea pessimismiämme ihan täydellinen. Kirkas, kuiva ja viileä. Eilisestä kosteudesta ja utuisuudesta ei ollut tietoakaan. Kaikki otteet oli karhean rapsakoita. Ei tarvinnut tarjoilla napalmia yhdellekään otteelle. Syksyä parhaimmillaan. Me ei tietenkään oltu laskettu ollenkaan tämän varaan, vaan oltiin tykitetty minkä nakit vaan antoi myöten. Nyt kun kelit oli priimat niin äijät oli ihan tohjona. Ok. Eikun teräsharja kauniiseen käteen ja putsaamaan erästä komeaa, ja thank god helppoa linjaa joka kökötti vapaana hurissalon keskellä. Parit lämppärit alle ja Sami kävi katsomassa miltä kreskiano tuntui sillä välin kun mä annoin sammalelle isin kädestä. Pikainen nousu ja nimi päälle. "Stem Cell Washington" 6a+. Hyvä lämppäri Hurissalon vahvuuteen. Tasaista kiipeilyä loppuun asti.
Sunnuntain ohjelmaan kuului sitten turismia, eli käytiin katsomassa mistä mikin löytyy. Nyt osaan jotenkuten ympäriinsä sielläkin. Takinkääntäjä käytiin pikaisesti tikauttamassa ja Sami päätti antaa parit yrkät vielä vistallekin... Sitä vaan ei kolotuksesta huolimatta voinut kuulemma jättää testaamatta. No "Nuorna Vista väännettävä" kai sit. Ei tulut sikaria mutta ihan kiva kuva. Ehkä ensiviikonloppuna pitää palata Puumalaan...

"Metsän" eläimet

2010-09-23T09:27:00.004+03:00

Kesä on ollut mitä on ja syksy taas sitä itteään. Täytyy myöntää että välillä oli niin pitkiä pätkiä kiipeämättä mitään siistiä, että motivaatio pääsi latistumaan. Mä kun en saa mitään älytöntä draivia sisätreeneistä, niin se näkyi kyllä jo kunnossakin. No koska kelit on olleet mitä on, niin Herr doktor:in kanssa päätettiin ottaa riski ja nasauttaa Marraskuulle viikon pätkä Fontsun metsään. Sinänsähän se ei ole mikään riski kelien kosteudesta huolimatta, sillä vaikka sataisi koko viikon kuin esterin persiistä, niin Pariisi on vieressä ja Punaviini on aina hyvää. Koitin repiä tämän päätöksen jälkeen treeneihin sisädraivin päälle ja alkaa kiipeemään ihan petona, mutta ei. Ei vaan sytyttäny. Niinku olis yrittäny mussuttaa mäktsikeniä ja uskotella itelle että se on satöpriääni. Onneksi Saken kanssa tuli tällä viikolla lähdettyä ulos ja nasautettiin pikavisiitti Lappnoriin. Ja kyllä!! Se on se ulkokiikku mikä on mun juttu. Se ollaan aina tiedetty ja se silti aina unohtuu. Dementiaa pukkaa siis näemmä. Vaikka kävis vaan kerran viikossa ulkona kuivaamassa otteet ja tippumassa märästä krimpistä tuskasta huutaen, niin kyllä sillä saa motivaatiota ihan toiseen malliin kuin muovilla. Muovilla on toki tehokkaampaa treenata voimaa ja kestoa ja kuntoa, mutta tekniikka ja hermotus tulee paremmin ulkosalla. Reilu kuukausi aikaa siis saattaa ittensä kuntoon ja sitten hiekkakivelle ihan sutena.

Ai niin.
Vinkkejä sairaan hienoista 7a-7c pätkistä metsässä otetaan vastaan!

Köydestä pidättäytymisen maisteritutkinto

2010-09-20T13:06:00.004+03:00

Autossa käyty keskustelu. Gardalla. Noin 4m leveä tie jyrkän korkean rinteen päällä ja ajoittain vastaavan levyisessä tunnelissa.

"Oi saakeli -kato kultsu! Tuolla ylhäällä on tollanen siisti hänkkiprofiili! Siis älytön -just tollasta Realization tyyppistä sinistä raitaa! Hitto ku olis köysikamat mukana niin..."

"Hienoa kulta. Josko mä keskityn nyt kuitenkin ajamaan autoa."

"Joo. Varmaan hyvä niin. Siis se kallio oli varmaan joku nummen korkunen. Ja toiki rinne tossa olis kevyesti suomen korkein kallio jos se sattuis oleen siellä. Perhana. Mä en ees nähny siinä pultteja. Mikä näitä italialaisia vaivaa?"

"En tiedä. Eikä oikeestaan kiinnosta. Käännytäänkö me seuraavaksi kohti Malecinea vai Riva Del Gardaa? "

"Tossa oli kyltti Arcoon. Siellä pidetään se "Boulderoinnin wimbledon" kisa -tää jonka Nalleki kävi voittaas sillon joskus -tää Rock Masters. Ja Justus ja Minttu on viettäny siellä pari kesää vedellen multipitchejä koko kesän..."

"Hei! Keskity ny vähän! Minne käännytään seuraavaksi? Tom tom on taas pihalla ku oltiin tunnelissa. Kato kartasta!"

"Joo. Sori. Venaa. Riva Del Garda pitäs tulla oikeelle."

"Kiitos!"

Aivan tolkuttoman siisti mesta siis oli Gardan alue italiassa. Kiipeemään ei lähetty lainkaan akuutista flunssauhasta johtuen, mutta relattiin sitten sekin edestä. Nyt alkaa kuitenkin treeni Marraskuun Fontsureissua varten. Eilen pääsi pitkästä aikaa kunnolla tikkaamaan ulkona ja motivaatio nousi kohisten.

Projekti Laatikainen

2010-09-06T00:09:00.003+03:00

Anssi ja Niina Laatikainen 4.9.2010.
Photo Sakari McGregor

Bestmanin puheen päättänyt hauska runo...

Projekti Laatikainen

Märkä terävä kivi.
Kanssasi kiipeän illan.
Sormista vuotaa verta. Olen onnellinen.

Kun olet lähellä, lasittunut graniitti muuttuu karheaksi hiekkakiveksi.
Kun kannustat minua, jokainen epätoivoinen muuvi tarttuu.
Kun rakastat minua, aurinko parantaa kitkaa.

Yhdessä avataan reittiä.
Meidän reitillä kylmyyttä ei tunneta.
Meidän reitillä välipalaa ei unohdeta.
Meidän reitillä on aina karkkipäivä.

Kiitos kaikille.

Miellyttävät kitkat sateiden välissä.

2010-08-29T10:42:00.005+03:00

Kesän kuumuudessa tuli käytyä kiipeämässä jos jossakin, mutta kelit oli todella liukkaat ja kuumat. Veikkaan että tänä kesänä tuli inistyä keleistä niin paljon että ikuinen jäsenyys neiti etsivä kerhoon on taattu jo näillä näytöillä. Pahempaa oli se, että kun olosuhteet eivät olleet hyvät, niin myös treenimotivaatio pääsi laskemaan. Ainakin treeni-intensiteetti lenti ikkunasta jos ei muu. Meinaan nyt osa projekteista tuntuu taas tosi nihkeeltä, vaikka kelit alkaa olemaan kuosissa. No onneksi ei mikään kammottava notkahdus päässyt tapahtumaan, vaan uskon että se kuntohuippu pitää vaan kaivaa sieltä esiin. Ainakin Saken kanssa testattu Saturday Night Fever ei tuntunut lähellekään yhtä ylitsepääsemättömältä, kuin viimesyksynä. Eli ihan vuoden verran ei olla takapakkia ainakaan otettu.

Kesän suoritukset näyttää omassa tiukimmassa kärjessä Jukan Bylletpryyfiä lukuunottamatta aika nollaa. Samalta on näyttänyt tosin myös monella muullakin kun kitkat ovat loistaneet poissaolollaan. Perustetaan semmoinen nillittävien boulderpyllistelijöiden vertaisryhmä, joka voisi kokoontua keiville itkemään projektien vaikeutta keivin sulkemisajan jälkeen. Okoo, mutta onneksi Nalle sai houkuteltua mut pahimpien helteiden keskellä Reventeenvuorelle köysittelemään, missä sain kiivetty ekan köysi 7c:ni ja sain myös turpaan (huolella) 6b:n köysisläbiltä. Kaksi -kuulemma helppoa, loppumoovia tein pulteille astumalla ja silti tuntui että ne meni juuri ja juuri. Sekavat tunteet siis omasta suorituskyvystä. Totuus lienee että meikäläinen on tosiaan kiivennyt köydellä viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä alle 20 päivää ja tuo reitti oli todella boulderimainen. Dynoja ja pitkiä mooveja hänkillä. Hieno pätkä tosiaan visuaalisesti ja kiipeilyllisesti.

Tällä viikolla kävimme syyslämpötilojen innoittamana Markun ja Juicen kanssa Globalistilla. Samalla ajattelin päästä hetkeksi irti hääjärjestelyiden kaaoksesta. Tietysti kun pääsimme perille BOX:in kylään, niin alkoi sataa. Koko globalisti on täynnä semmoisia kitkaherkähköjä reittejä, joten voinette uskoa miten ratkiriemuissamme me oltiin. No eiku kuivaamaan heti kun tihkusade oli ohi. Illan mittaan lämpötila laski ja otteet kuivuivat ja kiipeily oli hienoa. Uhrasin vihdoin Andyn Ei oo rakkautta reitille aikaa ja sainkin sen mentyä Markun betalla aika nopsaan. Jussi tappeli Gammamammaan nousun kun olin näyttänyt sille miten homma tehdään. Myös One loven moovitkin tuntui vielä olevan kuosissa. Nyt vaan täytyy pitää häiden ja häämatkan ajan kuntoa yllä ja palata asiaan kun taas kotiutuu suomeen. Projektit here I come!

Bouldermiehet poissa kotoa (osa 1)

2010-08-18T09:54:00.006+03:00

Kirjoittanut Pasi Sjöman.

N: Olisko tossa?
P: Missä?
N: Tossa Näkyy oikeanlainen pilari, siitä alkaa musta kohta niin sen jälkeen.
P: Voi olla, mutta eikö tuollakin näy vähän sen näköstä?

Kaksi lyhyttä, mutta salskeaa miestä mittailee katseillaan kaukana siintävää kalliota ja osoittelevatsormellaan. Vartaloiltaan he ovat tasaisesti ahavoituneita, tämä on omiaan korostamaan heidänkarkeita ja lihaksikkaita piirteitään. Miehillä on kädessään jonkinlainen kirja, ehkä lokikirja,johon he merkitsevät havaintojaan. Tai opas, jota he tutkailevat kriittisin silmin. Kyllä, opas sevaikuttaisi olevan. Miesten olemuksesta voi tarkkaavainen sivustaseuraaja havaita, etteivät he oleaivan tyytyväisiä oppaan antamiin neuvoihin. Heistä huokuu näkemys, näillä miehillä, jos joillakinsitä löytyy, näkemystä nimittäin. Molemmat harkitsevat sanansa tarkkaan, he eivät tee hätiköityjä johtopäätöksia. Mitä nämä miehet kulloinkin lausuvat, on se tarkkaan perusteltua, teorioista ei löydy aukkoja. Välillä miehet, paljastetuin rintakehin, istuutuvat auringon palvottaviksi, he siemailevat mietteliäinä olutta, ehkä haukkaavat jotakin. Keskustelu taukoaa vain alkaakseen uudelleen.

Näin jatkaen miehet ovat pian kaksi tuntia keskustelleet, väitelleet, osoitelleet sormillaan, kun paikalle saapuu heitä vielä selkeästi lyhyempi miekkonen. Hän puhuu hullunkurisella äänellä. Kieli kuulostaa joltakin saksankaltaiselta. Miehillä on ilmeisen korkeasta sivistystasostaan huolimatta vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Miehistä lyhyin, miekkonen, toiseksi karvaisin, vaikuttaa ensimmäiesenä havaitsevan asiain tolan ja löytää ratkaisun. Hän alkaa puhua kaikille tutulla kielellä, englanninkielellä. Hetkeäkään miettimättä, ilman minkäänlaisia ongelmia, miehet, karvaisin ja vähiten karvainen vaihtavat kommunikointikieltä. Sivustaseuraajan on sangen vaikea peitellä ihailuaan, moiseenhenkiseen kyvykkyyteen näillä seuduilla törmää niin kovin harvoin.

Keskustelu saa kiivaita piirteitä. Hyvin pian on kaikille selvää kuka on joukon vanhin, viisain, se ei oleilmeistä, aivan päinvastoin. Usein miehen karvattomuus viittaa kehittyneisyyteen. Ihmisen evoluutioon tehnyt heistä karvattomia, karvattomat miehet ovat edistyksellisyydestään huolimatta onnistuneetsäilyttämään alkukantaiset, groteskit ja kyltymättömät vaistonsa ja luonteenpiirteensä. Korkean älykkyyden ansiosta heidän on kuitenkin mahdollista hallita näitä piirteitä ja käyttää niitä siten kuin kulloinkin kokevat tarpeelliseksi.

Ehkä miehistä lyhyin, miekkonen, vanhin ja viisain on kulkenut seutuja pitkään ja siksi kykenee antamaan neuvoja kahdelle älykölle, muukalaiselle. Pian he pääsevät yhteisymmärrykseen ja käy selväksi, että miehet, karvaisin ja karvattomin olivat molemmat väärässä, niin väärässä kuin saattaa olla. Heidän etsimänsä kiipeilysektori, Aureus nimeltään, oli aivan muualla, paljon kauempana. Miehistä pisin, salskein, virkkoo karvaiselle: ”Hyvä ystävä. Me olemme kaukana, niin kaukana. Ei olekoti täällä, se on muualla.”

Tätäkin ennen oli aikaa. Tapahtumia ajassa. Miehet eivä aina olleet täällä. Myöhemmin minun on ollut onni kuulla heidä tarinansa, todistaa heidän tekojensa suuruutta. Iltaisin jos tarkkaan kuuntelee, saattaa kuulla metsän ja henkien kuiskivan heidän matkoistaan, heidän uskomattomista töistään. Jos haluatte,voin kertoa heidän tarinansa teille.

Pitkä kuuma kesä.

2010-07-30T17:16:00.010+03:00

Kevät alkoi mukavasti hyvillä lähetyksillä ja hyvällä fiiliksellä. Kelikin oli edullinen kiipeilijöille hetkittäin, mutta sitten alkoi kesä. Ja millainen kesä!! Pääasiassa täällä suomessa ollaan vedelty samoissa asteissa kuin Madridissa tai muualla välimerellä. Mitä hittoa??!? Kiipeilyt graniittilistoilla on varmasti rullannut useimpien kotimaisten kränkkääjien nahat trooppisessa kuumuudessa. Tuntuu, että missäänpäin suomea ei ole skumppikset paukkuneet tänäkesänä mitenkään erityisesti. Euroopassakin on vettä tullut siellä missä ei ole ollut kuuma. Sama lapissa. Itsekin lakkasin yrittämästä mitään järkevää noin kuukausi sitten ja nyt olen pääasiassa projektoinut kasin pätkiä -ihan vain vi**uillakseni, ja huomenna lähdetään köyden päähän -taas. Kesähän ei ole ollut huono. Se on vaan ollut huono suorituskesä -ei edes huono kiipeilykesä. Laitanpa tähän perään kokoelman kesäisiä kuvia kiikuilta ympäri suomea. Toivottavasti nyt sen verran lauhtuisi keli, että edes yöllä olisi alle kaksikymmentä astetta. Pidetään peukkuja.

After Eight Saarisen Rippen kanssa.

Mikko projektoi Usual suspectia aamutuimaan

72 Markkaa ja se kruximoovi...

Inuiitti ja sen "alakruxi"

Mantra 7a meni 2nd go. Köysittely on hyvä idea kuumalla. Ei haittaa vaikka otteet olis hiukka isompia kun niitä on niin monta. Saat helpommin kunnon treenit kuumuudessa, kuin tippumalla boulderin pikkuotteista tai limaisista sloupeista.

Lisää Saarisen karpaasia. Tässä risto spänkkää "Peppu":a. Piti näyttää Rippelle mordorin klassikoita.

Kesäloman alku mökillä haminassa. Tässä projektoidaan syksyn to-do-listan kärkisijoja.

Style Wars Lahnajärvellä. Eteläsuomen parhaimmistoa ehottomasti. Pakko tehdä tuo pätkä.

Osmon ja Matin kanssa yökiikuilla jyväskylässä. Osmo lähetti Superstylingin Futiksen MM-kisojen finaalin jälkeen. Oli edelleen aika lämmin keli -noin 22 astetta tjsp. Niina tuumasi että sille riittää ja jäi riihivuoren mökkiin elbaamaan kissojen kanssa ja päästi pojat keskenään pakkomielteilemään.

Lisää Projektointia. Kesällä on hyvä opetella betat ja syksyllä sitten sopivan kelin tullen lähettää reitit. Tässä voi olla että ei hetkeen tuu lähetettyä. Pakko treenata yläköydessä muuvit.

Is Anssi bulletproof?

2010-07-16T18:58:00.002+03:00

Tämä reitti sattui silmiini jo ensimmäisellä kerralla kun olin santavuorella noin kymmenen vuotta sitten ja mietin että olisi hienoa jos tuohon saisi joskus jonkun sopivantiukan reitin. Silloin sopivan tiukka oli 6c+ tasoa maksimissaan ja sattuneesta syystä reitti jäi tekemättä. Nyt viimesyksynä Jukka läsäytti ilmoille videon, missä äijä lähettää tämän reitin menemään ja meikäläinen oli liekeissä. Tuohan pitää päästä kiipeämään!!

Reitistä tuli niinsanotusti napakka. Napakampi kuin uskallettiin silloin joskus toivoa pystyvämme edes koskaan kiipeämään. Kävin reittiä kolmesti kokeilemassa ja nyt se lopulta meni. Ja tiukoille otti. TODELLA tiukoille. Mulla oli ollut pitkään semmoinen "kuiva kausi" lähettämisessä (Se saakelin inuiitti joka toppaa aina kalkkiviivoille) ja alkoi harmittaa jos tämä pitkäaikainen dream route jäisi taas "seuraavaan Vaasan reissuun". Niitä ei oikeasti tule liian usein -pari kolme vuodessa. Onneksi Jolli ja Jukka jaksoi tsempata ja kuunnella mun vikisemistä, kun olin jo luovuttamassa välillä. Eräs pohjanmaan hienoimpia reittejä. Jukka teki hyvän pätkän kyllä. Ei voi muuta sanoa.

Palautumisen tuska

2010-06-18T08:10:00.011+03:00

Hassu homma. Huomasin pari päivää tiukemman kiipeilysession jälkeen että paikat olivat edelleen jumissa. Paikkoja kolotti ja lihakset eivät ihan palautuneet. Epäilen että hiukan puski päälle semmoista kesäflunssaa joka tarrasi sitten projektoinnin pehmittämiin selkäfileisiin ja olkapäihin. Keivillä tilannetta ei saanut edesautettua ja "Danny-treenit" jäi suorittamatta. Danny treeni on semmoinen konsepti, että kiipeät vähintään seitsemän seiskan reittiä ja jos keivillä on uusia seiskoja tehtynä, niin sen pitää olla mukana niissä seitsemässä tai ainakin tosissaan yrittää sitä. Onnistuessaan tulee palkita kanssakiipeilijät pyytämällä Jarmoa tai Sakkea soittamaan Dannyn "Seitsemän kertaa seitsemän" biisin. Tiukka pläjäys. Ok. Se siis ei laukaissut ainakaan mun jumitusta. Oli kuitenkin ihan sairaan hauskaa kiivetessä, kun El Elastico oli messissä mukana ja kiipeilyssä oli semmoista kikkailun meininkiä. Niina tykkää kanssa että sisällä on helpompi ylläpitää kuntoa ja tottahan se on. Pysyy ulkokaudellakin kondis päällä kun malttaa vetää määrällisesti kovempia treenejä.

Pidin pari päivää taukoa ja sitten kävin Saxellin samin kanssa aika koomaisena työpäivän päätteeksi katsomassa Lappnor:in maston Folkhälsania ja katsomaan miten se Stiff Upper Lipp muistuisi vielä mieleen. Köröttelimme siis ED-pullosta huikkien mastolle ja aloimme arpoa sekvenssiä tuohon hienon vähäeleiseen reittiin. Lappalaisen Rami kuvaili reittiä "kolmiulotteiseksi reitiksi" ja kyllähän se sitä on. Tuplakantti, joka on hiukan ulostyöntyvä ja "taittuu" hassusti yläosastaan vielä vasemmalle. Geometrisesti ja visuaaliesti kaunis reitti. hiukan niinkuin Zen. Samaa pientä kokoluokkaa ja kaunista selkeää Alvar Aalto-maista muotokieltä. Pienen arpomisen jälkeen keksimme samin kanssa sekvenssin. Pieneksi petymykseksemme sekvenssimme ei käyttänyt reitin kaunista muotoa niin hyvin hyödykseen kuin olisi ollut toivottavaa. Mutta ratkaisuun liittyi Roosamaista krimppailua ja -kuten Kuutti ehkä asian ilmaisisi lievä "Suicide-huukki".

Projektointi oli aika nopea prosessi ja mussutimme palkinnoksi Fazerin hillomunkit, jonka jälkeen suuntasimme mahdollisimman äkkiä Stiffarille, joka oli illan pimetessä yllättävänkin limainen. Keli ei ollut kuitenkaan mitenkään älyttömän kuuma. Jotenkin alun sloupperit tuntuivat luistavan ilmeisesti heikkojen sormiemme alla ja linkittäminen ei onnistunut vaan millään. Ehkä ilman kosteus oli vaan korkea, vaikka olikin viileää. Sateitahan on viimeaikoina taas riittänyt kyllä. Sain kuitenkin todella helposti tehtyä moovit taas alusta ja topista. Usko siitä että sen saisi lähetettyä palasi kyllä, mutta ajattelin että se pitäisi varmaan saada kiivetä yökitkoilla. Niinpä salaa päätinkin alkaa metsästämään halukkaita yökipeilijöitä reitille. Onneksi samassa kivessä on reittiä jos jonkinlaista tarjolla, niin houkuttelu ei käy turhan hankalaksi.

Inuiitin ja Stiffarin projektointi samanaikasesti on kuitenkin hyvä ideana. Samalla kun stamina hiukan kasvaa projektoinnin edistyessä, niin kiipeää sitten kerralla kaksi samantyyppistä pitkää reittiä. JA Stiffari saattaa olla mahdollista kuivata silloin kun myllis on märkä, jolloin staminat ei lennä ikkunasta pihalle sateiden sattuessa. Reitit ovat myös about samaa vaikeusluokkaa, joten siinäkin mielessä hyvä pari. Seuraavana päivänä kävin Markun ja Jussin kanssa Mylliksellä. Se pirun Flunssa ei vaan ollut vieläkään ihan täysin luovuttanut ja Stiffarin takominen tuntui kropassa. Siitä huolimatta sain toistettua aiemmilta kerroilta tutuksi käyneen toppikruxista putoamisen inuiitista. Se oli mielestäni aika hyvin hiukan puolella pakalla pelattaessa. Olin tyytyväinen. Markku kruisaili myös jo ihan toppikruxiin saakka, mutta niinkuin Siivinen jaksaa aina mainita -siinä se reitti vasta alkaa. Tänään illalla käydään vielä kokeilemassa uusiksi koska on luvattu sateita viikonlopulle... Itselleni kelpaisi kyllä pari lepopäivää, mutta kyllä sitä sadetta pian tulee. Voi siten silloin levätä ja elpyä. Viimeistään juhannuksena siis -silloinhan sataa aina.

Sisään tehdyt työtunnit hyötykäyttöön...

2010-06-10T08:07:00.007+03:00

Nurmisen Aki soitti mulle maanantaina ja kyseli josko mua kiinnostaisi lähteä kiipeämään tiistaina hiukan päivemmällä? Tokihan mua kiinnostaa, mutta kun noita töitäkin tarvisi tehdä... Ai niin mutta mullahan on sisään tehtynä ties kuinka paljon tunteja. Loppupäivästä ei tuntunut olevan palavereja ja sääennuste näytti perjantaista sunnuntaihin sadetta. Loistava tekosyy pitää lepoa kiipeilystä ja katsoa jalkapalloa telkusta siis. Mä taistelin juoksevat hommat pulkkaan siis pari tauntia aiemmin ja kärräsin kasan pädejä tien varteen ja aloin odottamaan Akia. Siitäpä se herra surahti heti parin minuutin jälkeen työpakullaan hakemaan mua. Mylliksellä törmättiin heti tuttuihin kun Jolli oli tullut Lassen kanssa kuuldaunit bouldereille köysittelyn jälkeen. Jolli ja Lasse ehti vaihtaa vain pikaiset moikkaukset ja joutui lähtemeään jo hoitamaan perheellisen etuoikeuksia.

Akilla oli mielessä Andyn Hattivatti (8a) ja minä ajattelin tikata Inuiittia parempaan kuosiin. Aki oli hiukan kiireessä kun emännälle piti järjestää illallinen vielä illaksi. Ok. Eli suoraan projekteilla lämmittelemään. Pienen arpomisen jälkeen, sain ekalla yrkällä tikattua Inuiitin vimppaan mooviin ja läppäsin toppikahvaa ns. vastapalloon. Väsyneen kämmi. Akin teorian mukaan lepoa kannattaa pitää minuutti per moovi... ok. 24 min lepoa siis... Ekan lepostintin välillä Aki tikkasikin Hattivattiin todella kevyen näköisen toistonousun. Sekvenssi sisälti fiksun heeltoe-jammin ja hyppy terävään kahvaan tuli sillä ns. ihan tolppana -ei swingiä. Mahtavaa! Akin tekniikalla tuo reitti ei näyttänyt mitenkään mahdottomalta -hiukka tekniseltä tosin, mutta sehän nyt ei haittaa. Mä ryssin Inuiitin vielä pari kertaa, ja sitten Akin pitikin jo alkaa tekemään lähtöä.

Mä olin sopinut Mannisen Mikon, Saxellin Samin ja Niinan kanssa että valuvat myllikselle illan mittaan, niin mulla on seuraa ja mahis päästä sieltä kotiinkin. Aki vinkkas että odotellessani isompaa pädimäärää Inuiittiin, mun ehkä kannattaisi kokeilla Suomijoutsenta, joka on kerrankin kuiva. Aki vinkkasi sekvenssin joka päätyi hyppyyn toppikahvaan ilman kättä raastavaa jammia. Sitä tapaillessani Mikko tulikin jo mestoille ja aloimme takoa joutsenoa. Sain nopeasti sekvenssin kuosiin viimeistä swinginpitoa lukuunottamatta. Loppurykäisy vaatii yksittäisenäkin moovina useita ns. huutoyrkkiä ja todellista äsäytystä. Niitä rykiessäni Sami ja Niinakin saapuivat paikalle. Niina oli todella pahassa post-wörk-koomassa ja ei oikein lupaillut hyvää menestystä raparänniprojektinsa kanssa.

Pidin pitkiä taukoja joutsenen kanssa, jotta pääsisin vielä inuiitin kimppuun sen jälkeen. Mikko iteroi sekvenssin joutsenossa kuntoon, mutta päätti säästää nahkaa ja siirtyi Usual suspectin kimppuun. Mikko saikin tehtyä nopeasti alun hookkimoven joka oli aiemmin tuntunut kryptiseltä ja oli tyyttis edistymiseen. Mä ajattelin antaa yhden VSP(Vi**u-Saa**na-Per**le)-yrkän vielä joutsenelle ja huomasin, että oikea käteni pysyikin topissa. Jesh! Kampukset sivulle ja muodollinen toppaus päälle. Meni kyllä ihan liian nopeasti verrattuna muihin seiska c:n reitteihin -etenkin kun se on greidattu seiska cee plussaksi. Mutta tuo olikin dyno -ne on hiukan eri juttu tietenkin. Yhtä lailla -hyvä fiilis! Niina antoi raparännille yrkkää kylmillä sormillaan ja sai tunnottomilla nakeilla tehtyä alun jo tosi nopsaan. Sekvenssi oli jo selvästikin opittu. Kolmannella tämän päivän yrkällä Reitti napsahtikin jo toppiin ja perheessä oli kollektiiviset skumppaoikeudet.

Päivän antikliimaksina kokeilin vielä Inuiittia alusta asti, mutta noin. 6h kiipeilyä alkoi jo painaa hiukan ja hyydyin hyvissä ajoin ennen topin kruxia. Sovimme että seuraavana päivänä voisi tulla taas takomaan reittejä, koska ylihuomenna jo taas sataa. Mikon sorminahoissa enkelikuorot jo vetivät performanssia, mutta äijä lupasi harkita asiaa vakavasti. Samikin päätteli että Hottentotti assiksen kuiva kondis on käytettävä hyödyksi nyt kun se kerran on tarjolla...

Miehen sielunelämä

2010-06-09T08:45:00.005+03:00

"Mitäs sitten seuraavaksi kiivetään? Mä voin kyllä liidata Jossen tai koittaa Brothers in arms:ia jos sulla ei oo enää liidihaluja" Sjöman kysäsee multa kalliolaisen yksiön kokoisessa saaressa 40m korkean kallion juurella, tummavetisen lammen rannalla. Mun silmät hakeutuu vieressäni nousevalle kallion ulkonemalle. Tuo lammesta nouseva majesteettinen kalliokulmaus on mielestäni ollut suomen fotogeneettisimpiä pätkiä koko 15 vuoden kiipeilyharrastukseni ajan. "Varmaan mun tarvis koittaa tuota "Kanttia". Vai säästäiskö sen reissun grande finaleksi sunnuntaille." Mulle tyypillinen viimehetken väistöliike pääsee suustani. "Ei sitä sinne kannata säästää. Krapulassa se on vielä pahempi täristä ylös. Meillä on aika paljon juomaa tuolla rannassa odottamassa. Huomenna voi olla aika heikohko olo. Mutta mä voin kyllä liidata jos sulle riitti jo tältä päivältä."

Mä tajuan, että Pasi on ihan oikeassa. Ja mä tajuan että Sjömonsterihan viihtyy köyden terävässä päässä niin hyvin, että jos en pidä liidivuoroistani kiinni, niin pian huomaan olevani pelkkä varmistusorja tai parhaimmillaankin pätevä kiilanirrottaja. Mutta saakeli. NYT pitäs lähtee tuonne. Boulderoijan kroppa ei ole tottunut näihin ikuisuuksia jatkuviin ränneihin eli halkeamiin. Hiukan tuntuu pohkeissa ja kropassa parit liidit ja kakkostelut jotka on saatu pohjille. "Joo. Oot oikeassa. Kyllä se nyt kannattaa mennä." Pasi varmaan on selvästikin suunnitellut koko homman valmiiksi sillä se käytännössä huitasee mun käteen tarvittavat kamut ja jatkot. Reitille varustautuminen on ohi paljon nopeammin kuin olin toivonut. Kypärä päähän. Kros-tsekki ja äijä sille pienelle sillalle joka erottaa olhavan lammen saaren KANTIN alusta. "Jännittääkö?" Kysyy pasi. "Itseasiassa kyllä" vastaan rehellisesti. "Sen huomaa" huomauttaa pasi. "Hyvin se menee. Se on koko matkan ihan släbiä, niin pääset rauhassa katselemaan mooveja, varmistuksia ja jalkaotteita. Siinä ei ole yhtäkään vaikeaa moovia." Päätän lähteä mahdollisimman nopeasti reitille, että en ehdi enempää miettiä asiaa.

Eka klippi on ihan saatanan matalalla , sen klippaaminen ei rauhoita mieltä yhtään. Reitti kiepahtaa heti kulman taakse siten että vasen käsi kulkee kantilla... Saaresta ei reittiä pääse juurikaan lukemaan, niinpä näenkin reitin nyt ekaa kertaa kunnolla noin kymmeneen vuoteen. vuosikymmen sitten kiipesin tämän yläköydessä ja silloin(kin) fiilis oli muistaakseni aika hurja. Nyt syke hakkaa melko pitkälti pelkän muiston takia. Otteet on aika isoja ja keskityn vaan seisomaan jaloillani ja miettimään muuveja ja seuraavaa varmistusta. Onneksi aika alas reitille saa puoli-irtonaisiin murikoihin frendin, joka ehkä estäisi järven mutaiseen pohjaan osumisen jos ennen tokaa pulttia päättäisin tippua. Kantissa on aika ilmavat pulttivälit tosiaan -se on tunnettu siitä. Sitten mieleeni iskee, että mun ei ole pakko jäkittää pohkeet kovana, vaan voin laittaa jalan pitkin kiveä hiukan isommalle listalle ja pienellä miettimisellä saan asennon rennoksi. Luen reittiä ylöspäin ja hokaan hyvät otteet ekalle pultille. Kauhon hitaasti ja varmasti ylös. KLIP. Noinn. Nyt ei olla ainakaan hetkeen menossa järveen. Hienoa.

Reitti menee sen jälkeen enemmän ulkokulmausta pitkin. Tunne on hutera, kun tuntuu, että puolet reitistä katoaa kulman taakse ja kiveä (ja siten myös otteita) on yhtäkkiä paljon vähemmän tarjolla. Luontoäiti tarjoaa vielä huteraan hetkeeni pienen lisävivahteen, kun tuuli puhaltaa hiukan navakammin ja kevyesti heilauttaa mua saaden mut miettimään tasapainoasentoa hiukan uusiksi. Seuraavaksi pääsen reitin puolivälissä olevaan halkeamaan mihin saa aika ahtaasti Pasin suositteleman frendin. Ainakin itsellä tulee sen jälkeen hyvä olo. Ja tajuan että nythän ollaan suomen siisteimmäksi reitiksi äänestetyllä pätkällä ja ilta-aurinko paistaa poutaiselta taivaalta ja tuuli suhisee kypärän ritilöiden läpi... Täähän on aivan sairaan siistiä. Kitka on aivan älytön reitin otteilla. Eipä taideta Kanttia kiivetä ihan yhtä usein kuin monia kantahelsingin bouldereita. Mietin, että nyt olisi aika hyvä hetki vaipua kunnon kiipeilynirvanaan. Päätän kiivetä tästä edespäin TODELLA nätisti ja nauttia reitistä ja hetkestä. Alan lukemaan reittiä uusiksi. Jostain syystä kanttia pitkin kiipeily tuntuu epämiellyttävämmältä niinpä haen linjaa feissin listoja pitkin. Alan tekemään itselleni tyypillisiä mooveja ja tuntemaan itseni kotoisaksi. Hyvä ote pikkulistoista ja korkea jalan nosto. Jesh. Toinen perään. Juuri kun alan puskea kohti seuraavan pultin klippauskohtaa jalkani poppaa irti ja huomaan että miltei huojahdan irti pikku krimpeistä. Saaaaaakeli!!

Jalka äkkiä seinään ja vauhdilla niille hyville otteille. Hitot hienosta tekniikasta! Nyt vaan niille kahvoille! Klipatessani hymähdän. Huh huh mitkä sävärit. Lurkkaan josko pasi pääsi näkemään kun meitsi simoilee. Viereisellä linjalla jätkät treenaa trädikamoihin tippumista Josemiten reissua varten edelleen ja vetävät huomion puoleensa. Pasia ei näy kulman takaa. Heh. Kukaan ei nähnyt siis kämmäilyäni. Saattaa olla että mun pupillit pääs kasvamaan semmoiset 300% yhdessä sekunnissa. Reitti etenee loppuun sitten pienessä kiipeilykuplassa. Keskityn pelkästään kymmeneen metriin kiveä kerralla. Mua kiinnostaa vain matka edelliseltä varmistukselta seuraavalle ja etenkin otteet siltä väliltä.

Reitin kruxi on kuulemma topissa vaakahalkeaman jälkeen. Vaakahalkeamaan laitan kamun ja alan miettimään kruxia. Kruxi on todella helposti luettava moovi. Suorastaan petyn. Joskus tämä moovi oli mielestäni TOSI kuumottava. Moovi on vielä lukemistakin helpompi tehdä ja huomaankin kaahivani kantin päälle. Väännän yläankkurin kuosiin ja huikkaan Pasille, että varmistuksen sopii lopettaa. Nautin kauniista illasta varmistaessani Pasia ylös. Pian Pasin diskokypärä näkyykin kulman takaa ja Sjömonster kipuaa toppiin. "No miltä tuntui?" Pasi kysyy. "Aika saatanan hienolta. Tuo on kuitenkin se THE reitti olhavalla, ja en ihmettele miksi." Pasia myöntää että näin on ja siteeraa CMX:ää "Palkinnoksi saat miehen sielunelämän... ja lipun liberiaan spitaalisten seksiorjaksi"

Myllis vuorossa

2010-06-04T11:41:00.005+03:00

Nyt lähipäivinä on ollut aika mukava kiipeilykeli, vaikkakin hiukan kosteahkoa. Etenkin lyhyiden iltakiikkujen määränpääksi usein valittu Myllis on osoittanut taas vakaan tahtonsa valuttaa vettä -silloinkin, kun kaikki muut paikat ovat kuivana. Siellä kuitenkin on tullut hengattua nyt pariinkin otteeseen. Viimevuonna mä vielä vihasin koko paikkaa, mutta nyt tuntuu että mä pikkuhiljaa alan pääsemään sinuiksi krimppien ja jyrkän profiilin kanssa. Herr Doktor onneksi näytti mulle Inuiitin sekvenssin, sillä sehän on pääosin aika miellyttävää kahvapainia. Ikosen Paavo kera Laineen Markun sitten vielä selventi, että kaikkia niitä mooveja ei ole pakko tehdä jos pystyy oikomaan mooveja. Nice! Minähän oion jos pikkukrimpeistä on kyse. Vältän niitä useimmiten kuin ruttoa. Saas nähdä kuinka kauan menee nyt että saa koko 24 moovin fiestan suoritettua... huh huh.

Eräs etukäteen kiinnostavimmalta tuntunut pätkä -Usual Suspect tuntuu edelleen ihan ärsyttävän krimpikkäältä, mutta ehkä sekin siitä sitten alkaa aueta kun tottuu paikan henkeen.

Pakko mainita, että paikka on tunnettu siitä, että siellä riittää tiukkaa kiivetävää, mutta Niinan kanssa ollaan huomattu että paikassa on kyllä muutamiakin alle seiskan reittejä ja taas on koko perheellä tehtävää samassa kiikkunurkassa.

Nyt pakkaan kuitenkin kamat ja lähden Pasiaisen kanssa Olhavalle ottamaan treeniä inuiitissä tarvittavaan kestävyyteen. :)

Lappnoria melko runsaasti...

2010-05-31T12:36:00.015+03:00

THANK GOD -SE HELLE MENI OHI!!! Mä olin jo ihan varma, että nyt kun meikäläisellä olis kerranki mahis tikata useampi komea reitti, niin sitten suomen säät tekee sen tepposen, että saadaan kaikkien aikojen lyhyin kevät. Siis oikeasti! Albarracinin reissun jälkeen oli peräti kolme viikkoa kevättä, eli hyvää boulderaikaa, ja sitten -BUM, Täysi kesä! Helle päällä. Mor-jens. Hiukka alkoi ahistaa. Olisi se kiva nauttia hyvistä kelsitä edes kuukauden pari, ennen kuin yökiikkujen kulta-aika tulee taas päälle. No -menihän se onneksi ohi. Sääli vaan, että sateet tuli tilalle.

Edellisviikonloppuna nautittiin Inkoon reiteistä ukkosmyrskyn paukkuessa ympärillä ja onneksemme vain kevyen sateen kastellessa meitä ja kiviämme. Tämä oli ensikosketus koko alueeseen ja me yhdistimme sen pikaiseen vierailuun Hangossa siskoni "mökillä". Lauantaina siis kiipeilimme lyhyesti Inkoossa ja suunnitelmana oli jatkaa sunnuntaina Lahnajärvelle jossa tavoitteenani oli päästä testaamaan StyleWars:in mooveja. No Lauantaina ehdittiin vain raapaisemaan Inkoon alueen reittejä, joten sunnuntaina palasimme asialle. Omasta suorituksistani jäi mieleen parhaiten ZEN joka oli todella nätti pieni probleema. Tekninen pitkä roiskaisu. Ei voi moittia. Viikolla kävin illalla Saxellin Samin kanssa työstämässä Blockwork kivellä reittejämme ja Itselläni Bodytalk jäi tosi lähelle.

Viikonlopuksi olimme suunnitelleet Vaasan reissua, mutta sää oli niin epävakaa, että skippasimme sen ja ajattelin viettää viikonlopun lähikivillä aina sääikkunan avautuessa. Perjantaina Niina kuitenkin yllätti mut kun töiden päälle emäntä ehdotti yökiipeilyjä koska sää näytti menevän poskelleen koko loppuviikonlopun ajaksi. Mikäs siinä. Loppusaldo. Niina kiipesi Jopokantin, Sami Kiipesi Opposition ja Minä tipuin pimeydessä Bodytalk:in loppuotteelta... Jotenkin se ihan paras puristus puuttui kun oli jo niin myöhä. Illan piristys oli se kun ympärillämme alkoi pörrätä lepakoita kuin salibandytreeneissä ikään. Nämä ketterät nahkasiivet kun pistelivät parempiin suihin hyttyset meidän ympäriltämme niin tehokkaasti, että jokainen harkitsi jo lepakon hankintaa lemmikkieläimeksi.

Ok. Yökiikuilta palasimme jo aikaisin ennen baarien valomerkkiä eli kolmelta yöllä. Ei siinä mitään, mutta mä olin tehnyt treffit Nallen kanssa rollareille kello kympiksi. Mikäs siinä edelleen. Siellä oltiin sovittuna aikana ja löysin itseni köyden terävästä päästä useamman vuoden liiditauon jälkeen ja onsaittasin kuus-bee-plussan! Yes! Onneksi alkoi sataa ennen kuin ehdin Mantran kimppuun ja saada täysin turpiini.

Sunnuntai kuitenkin oli sitten taas kiva keli ja Saxellin Tanja ideoi vielä yhden Lappnorin reissun tälle viikolle, sillä Tanjalla oli Blockwork TOSI huulilla. Sinne siis... Tämä tie alkoi näyttää jo NIIN tutulta. Kolmas kerta viikkoon. Lämppäriksi avasin Niinalle Blockwork kiveen 6a:n pikkureitin "Chick Flick" ja sain viimein Bodytalkin plakkariin.

Tanja onnistui hätiköimään Blockworkin taas jotenkin ja päätti skipata reitin. Haakanan Rami tuli Johanneksen kanssa mestoille projetoimaan uutta kiveä risteys-sektorilla ja me innostuttiin tietty myös käymään siellä. Tavastin Make oli sinne jo muutamat reitit avannut ja kivi oli oikein hyvä morkula täynnä reittejä aina 6a:sta napakoihin projekteihin saakka. Tanja innostui Ramin Streamline reitistä ja sen krimpeistä, mutta ilo jäi sormesta kuuluvan "naps" äänen yötä lyhyeksi. Diagnoosista toivomme kuulevamme lähipäivinä hyviä uutisia. Minä, Sami ja Rami kiivettiin maken "Kahdeksas Luukku" reitin joka on greidattu 7b:ksi mutta se on ilm. pitkille todella paljon helpompi.

Kävimme skouttaamassa myös Masto sektorin ja Folkhälsan näytti kyllä tosi hienolta. Myös ympärille saanee vielä muutamia uusiakin putsittua.

Nyt kroppaa kolottaa kivasti ja olisi mukava pitää taukoa, mutta saas nähdä pystyykö...

next to pain

2010-05-27T09:31:00.002+03:00

Alla kuvassa vasemman käden ote mistä veto toppiin tehdään.

Pilates & maksupiste

2010-05-25T23:01:00.004+03:00

Sormuksenkantajan Mordor sisäänajo.

2010-05-24T22:09:00.013+03:00

Vuosi sitten jos olisit ollut mun kanssani kiipeämässä ulkona täällä Mordorissa, niin olisit varmaan kuullut melko erilaisia kommentteja kuin tänään. Mellunmäki ja etenkin Myllis olisi ollut ihan per*eestä. Krimpit -joita mordor on täynnä, vielä vi**umaisempia, kuin ne on nyt mun mielestäni. Tähän kuin yhdistetään se, että pyrin välttämään projektointia, koska viimevuosi oli "Niinan sisäänajo kiipeilyyn" jolloin en viitsinyt vielä paljastaa täyttä pakkomielteisyyttäni, niin mähän en juurikaan kiivennyt mitään hienoa. Ja sekös vasta on omiaan nostamaan mielialaa. Viimevuonna aloin syksyllä projektoimaan -oikeastaan veden jakaja oli Suomi-roadtrip Masan kanssa kesäloman päätteeksi. Talvenkin treenit sujuivat yhtä pulleyvammaa lukuunottamatta tosi hyvin. Nyt keväällä paino putosi yllättäen, kun lakkasin käyttämästä sokeria -kiesus, että mä käytinkin sitä paljon. Mä aina ihmettelin kun porukka siitä huomautteli, mutta kuvittelin, että ne on vaan jotain nipoja. Ok. Lopputulos on se, että krimpit ei satu enää niveliin ja sekös avaa täällä Varjon ja Liekin maassa lukemattomia uusia reittejä kiivettäväksi. Nyt monet entiset ns. "Haista-pa*ka-reitit" ovat osoittautuneet aika päheiksi pätkiksi... mm. koko Myllis. Parikyt laatupätkää napsahti to-do listalle. Ei paha.

Tämän lisäksi koko Eteläsuomi on paljastunut melko päheäksi kiipeilyalueeksi. Kun kivien skouttaajia on enemmän, niin jos vain malttaa ajaa pidemmälle, niin jopa valmiiksi putsattua laatureittiä alkaa pukkata vastaan tasaseen tahtiin. Ei sillä etteikö omaa harjakättä syyhyttäisi itselläkin. Kevät tosin alkoi ihan karmeasti. Kerrotaan siitä ensin. Pulleyvammasta toipuneena (suom. 4kk edellisestä kunnon krimppiotteesta oikealla kädellä, ja mä olin huono krimppaaja jo valmiiksi) Miinus viidessä asteessa, Angelniemessä -krimppien luvatussa maassa, Rasta-Joonaksen, Samin, Kuutin, Andyn, Roosan ja Ilarin kanssa... Kaikki loikkii reittejä ylös ihan innoissaan (Erityisesti Roosa oli liekeissään krimpeistä... Pakkasessa. Kova mimmi.) ja mä taisin päästä yhestä reitistä moovit. Ei laulattanut silloin.

Pian sen jälkeen oli onneksi Albarracinin reissu. Siitä tulee enemmän Kiipeilylehdessä, niin en spoilaa tässä kaikkea. Kirjoitan törkyisen paljastus-stoorin sitten julkaisun jälkeen. Pian Albarracinin jälkeen Saxellin Sami kutsui mut Globalistikivelle. Mahtava kivi. Slouppeja ja hookkailua sormiystävällisellä graniitilla. Sain hyvin nopeasti siltä kiveltä Pakkomielteeksi One Love (7c+) reitin, johon keksin kuulemma vähän liiankin helpon sekvenssin. Kävin sitä Projektoimassa kahdesti kerran pakkasessa ja kerran Herr Doktorin ja Sjömonsterin kanssa. Pojat pääsivät silloin reitin ja mulla jäi viimeistelyä vailla valmiiksi. Pidin pari päivää taukoa ja palasin kivelle Haakanan Ramin seuraksi ja sain yllätyksekseni sen tikattua. Reitti taitaa olla aika kitkaherkkä, sillä Jarmolla homma tyssäsi hyvien projektointien jälkeen kuin seinään, kun sää lämpeni seuraavina päivinä 5 astetta.

Tämän jälkeen oli vuorossa Affis, missä pääsin tikkaamaan sateesta huolimatta pari vanhaa Nemesistäni, mutta lisää siitäkin sitten omassa jutussaan lähiaikoina. Onnistuminen kuitenkin siis lisäsi hyvää fiilistäni. Olin selvästi paremmassa kunnossa ja Niinallakin oli jo omia projekteja ja pakkomielteitä (yllätin Niinulin projetoimasta kiven vierestä jo muutamaan otteeseen kevään reissuilla), joten kiipeily on kivaa ja koko perheen juttu. Mikäs sen leppoisampaa.

Affiksen jälkeen päätin käydä katsomassa miltä Sipoon "Takaraivo" (7c) tuntuu. Albarracinin reissulla tutuksi tullut Aki lähti tutustumaan Sipooseen seuraksi. Aki napautti One Loven lämppäriksi ja sitten siirryimme Takaraivolle. Viimevuonna Takaraivon coremoovit ja lukotukset olivat hiukan liikaa. Tänävuonna sain Coremoovin tehtyä kerralla, mikä yllätti mut ihan täysin.

Vaati kuitenkin vielä kolme projektointipäivää ennen kuin sain lopulta sen selätettyä Sillanpään Matin vieraillessa Helsingissä. Mattikin tykkäsi mooveistä sillä alun coremoovit meni oulun kaapilta ihan kuin tyhjää vaan. Lopun lukotuksesta jäi vaan herotus uupumaan. Cooldowniksi Matti kuitenkin napsautti märän, kuumottavan sammaleisen ja päräyttävän Understatementin (7b) ekalla yrkällä, minkä pääsi märkien alkuotteiden yli.

Nyt tuntuu että joka puolella Mordoria on reittejä joita tahtoisi projektoida. Aivan tajuttoman upean näköinen Style Wars Lahnajärvellä, Spider Pig sipoossa, Usual Suspect, Koopa -no, koko myllis tosiaan, Inkoo, Angelniemi, koko e75, Stiff Upper Lipp ja Body Talk Lappnorissa ja En edes ole käynyt koskaan (!!) Liljendalissa. Jyväskylän, Turun, Vaasan, Mikkelin, Oulun, Affiksen tai Rollon reiteistä en edes ala vaahdota. Mutta suunnitelmissa on että ne eivät saa levätä multa rauhassa koko vuotta. Epäilen, että tulee hyvä kiipeilykesä. Tuskin maltan odottaa että pääsen myös Mökille kokeilemaan viimevuoden avaamattomiksi jääneitä projektireittejä.

Ai niin. Pakko myös mainostaa Vaasan soihdunkantajien -eli Jukan ja Pontuksen, edesottamuksia. Pontus on löytänyt tasaiseen tahtiin uusia reittejä Vaasasta (sen mun 50 salakiven lisäksi) ja Jukkakin avasi erään vanhan projektin Santavuorelle. Reitille tuli nimeksi Bylletpryyf ja mielestäni vaikeutta on joko tiukan 7b:n verran tai helpon 7b+:n -ota siitä sitten selvää.

Joka tapauksessa tuo ensikatsomalta kivenkoloksi tuomittu reitti on mielestäni eräs Pohjanmaan siisteimmistä hänkkireiteistä ja Kesäkuumalla oikein mukavasti varjoissa. Hauska anekdootti on se, että kun kävin tätä reittiä kokeilemassa Jukan kanssa, niin Jukka otti mukaan tyttärensä Veeran (4v) ja Veera avasi samalla reissulla hienosti muutamiakin omia reittejään ylpeän isin iloksi. Mahtavuutta!!

Siellä Santavuorella Jukka taisi kommentoida mun innostustani sanoen, että näyttää siltä, että mulla oli semmoinen vuoden sisäänajo Helsingin kiipeilyyn. Täytyy myöntää että jukka taisi osua oikeaan.

Boys are back in town

2010-05-18T22:59:00.005+03:00

Sain keväällä kutsun käydä esitelmöimässä Vaasan kiipeilyseuralle Boulderoinnista. Vanhana seuran puheenjohtajana ja alueen kiviseen historiaan perehtyneenä olin tietysti enemmän kuin innoissani. Sehän tarkoitti myös mahdollisuutta ottaa Jukkaan ja Pontukseen yhteyttä ja suunnata vanhoille projekteille. Myöskin työni osalta voin hoitaa hommiani miltei miltä työfirmani toimistolta käsin tahansa, joten pystyin hyvin ottamaan muutaman päivän aikaa käyttää illat vaasan pusikoissa.

Maanantaina otin jopa muutaman tunni liukumistani pois ja karkasin vaasan motarin ABC:lle mussuttamaan lihapullia ja odottamaan Törmää ja Pontusta. Keli oli kuuma. Todella kuuma! Ja eipä siinä vielä kaikki. Syödessäni taivaalle kerääntyi tummia pilviä. Ostin tohottimeeni pullon kaasua ja kiroilin mielessäni. Pojat saapuivat paikalle ja vaikka aluksi ajattelimme, että lämpätään poikien uudella Big Fish projektilla ja Pilateksella -ja ilta viileällä vasta mennään sirkukselle ottamaan miehestä mittaa, niin keli oli niin uhkaava että päätimme mennä mitä pikimmiten asiaan ja suunnata hautuumaalle. Lämppäsimme Big Gay Alilla ja sloupit oli todella limaisia. Sen kun ehdimme kiivetä, niin taivas repesi. Lyhyt mutta kostea kuuro vettä sai kolme jätkää kiroilemaan puskassa kuin hävinnyt mummo bingossa. Jukka ehdotti että käydään katsomassa miltä sirkus näyttää ennen kuin alamme metsästää uutta -kuivempaa aluetta. Taapersimme mielet maassa sirkukselle.

Iloinen yllätys oli se että hiukan hänkki profiili oli suojannut reittiä ja tohotimme vain topin kuivaksi. Ennen kuin osasimme arvatakaan oli jukka taas hiplaamassa toppia. Pieni hetki meni ja minustakin tuntui että sain vedettyä nykyään otteista ihan toiseen malliin kuin koskaan aiemmin, mutta ilma oli kuin viidakossa ja vaikka hyppy sinänsä tuntui hyvältä, niin nakit oli aina alkumuuvien jälkeen jo ihan visvaiset. Tajusimme että tänään se ei tod näk tule menemään. Tarvitsisimme varjoisan ja krimpikkään reitin tämän tilalle jos tänä iltana aikoisi jotain kiivetä. Mieleeni tuli Fat Camp Vaxlaxissa. Jukka JA Pontus -kumpikaan, ei ollut kyseistä 7c:ksi greidattua herkkua edes nähnyt. Sinne siis!!

Oulun Ozzy oli viimesyksynä kys reitin lähettänyt ja siitä tiesin, että reitti ei voi olla ainakaan kokonaan kasvanut umpeen. Kiipesin viereisen kutosen haikkarin ja huomasin, että joko Ozzy tykkää reiteistään (kuten myös naisistaan(?), eli) karvaisina, tai sitten sammalet kasvavat vieläkin nopeampaa kuin kuvittelin. Sain suorastaan lapioda topin taas puhtaaksi havun-neulasista ja sammalesta. Pikainen harjapyyhemankkanapalmikäsittely ja toppi oli puhdas ja kuiva kuin Jukan huumori...

Sekvenssi sisälti muistaakseni kolme erilaista kneebaria, mutta onneksi Jukka huomasi, että yhdelläkin pärjää. Alun kruxista tipahti ainakin kolme vaikeahkoa moovia tämän havainnon myötä. Pian sen jälkeen löysinkin itseni lopun kahvoilta ja ikäväkseni kädet ihan pumpissa. Siinä vaiheessa täytyy myöntää että alkoi ns. "sykettää". Otin pitkän tauon jonka aikana pontus teki saman tempun... Kalkkiviivoilla hyytyminen ei ole kivaa. Jukka ehdotti, että otetaan alku nauhalle ja kuvataan vaikka toppi erikseen, niin saadaan reitistä ainakin video josko ei sitä tiklistille saataisikaan tänään. Ekalla kuvausotoksella runttasin reitin yllätyksekseni toppiin. Mahtavaa! Tämä kun yhdistetään Viimeviikolla kiipeämääni takaraivoon, niin se tekee kaksi 7c reittiä viikon sisään, mikä on ehdoton enkkani. Sääli että oli seuraavana päivänä töitä, niin ei voinut lähteä heti nauttimaan skumppiksista...

byllepryyf FA

2010-05-13T10:49:00.003+03:00

epäonnista projektointia ja yakari

2010-04-29T20:25:00.002+03:00

Tiedän mitä tein viimekesänä.

2010-02-06T10:56:00.009+02:00

Talven keskellä löysi

n viimekesän kiipeilypäiväkirjani, johon olen merkka

illut muutamia uusia reittejä sinne-tänne. Erityisesti mieltä lämmitti suomenlahdelle avaamani reitit Niinan suvun mökkikivillä. Alunperin kiipeilypäiväkirjan tarkoitus oli pitää kirjaa treeneistä, treenissä kiivetyistä reiteistä ja tapahtuman aikana olleista fiiliksistä. Aika äkkiä kyllästyin valittamaan kirjaan kuinka tyytymätön olin omaan nihkeään kiipeilyyni. Talven muutto Tsadiin ja kisoissa ryssitty nilkka olivat kaikki yhdessä saaneet motivaation myötä kunnon niiaamaan -ja huolella. Kesän kiipeilyt menivät eräänlaisena viivytystaisteluna ettei kunto laskisi. Helsinki on täynnä mun suosikkilistan alapäässäolevia krimppireittejä. Mä oon aina ihmetellyt miksi kaikki sanoo että suomi on täynnä krimppireittejä. Vaasassa mä pystyin ottamaan about 90 otteista openilla -tosin suoritukset nyt oli mitä oli. Mutta TSADI -vi**u "Jee"! Suurinta osaa hienoista reiteistä on ihan turha edes katsoa openit mielessä.

Niinpä se kesä meni sitä krimppailuakin opetellessa.

Kirjaan päädyin piirtelemään semmoisia oldschool klöntti-ja-piste tyylisiä topoja avaamistani reiteistä ja niiden läheisyydessä olevista valmiista pätkistä. Muutamassa paikassa täällä tsadissakin on vielä sammalta otteiden päällä. Ei siis ihan päässyt täydellinen vi*utus iskemään sen suhteen. Kesän aikana oli myös tarkoitus kiipeillä ympäri suomea ja käydä lofooteilla. Kaunis suunnitelma.

Kun loma alkoi me tajuttiin että loma oli tungettu IHAN liian täyteen ohjelmaa ja molemmat oli ihan takki tyhjänä.

Niinpä skipattiin Lofootit ja päädyttiin viettämään viikko mökillä ihan vaan, että pääsee äkkiä lomarytmiin. Jesh. Kännykät kiinni ja kaksi vuorokautta unta palloon vesisateessa. Ei paha. Pääsi univelasta eroon, mutta saaren

oheistoimintona suunnittelemani reitit jäi

kyllä kiipeämättä, kun vesi vaan virtasi pitkin sammalia.

Pian kuitenkin aurinko alkoi paistaa ja päästiin kivillekin. Niinalle piti aluksi hinkata reittejä puhtaaksi, jotta sillä olisi tekemistä -viisas mies näet tajuaa, että jos daami suostuu kiipeämään, sitä ei pidä koetella, vaan tätä innostusta tulee haalia kuin luolamies salamaniskusta syttynyttä tulta ikään. Niinpä mä virittelin riippukeinua kissoille ja annoin sammalille kyytiä sillä välin kun emäntä veti hirsiä tai paranti rusketusta mun hammockissa. Toinen auringossa ja toinen infernaalisessa hyttys- ja sammalpölypilvessä. Välillä tietty pääsi testaamaan mooveja ja toppauksia ja pääsi lopulta nimeämään reiteejäkin. Kaiken tämän aina rytmitti lettujen paisto ja saunominen aikaisessa vaiheessa illalla. Ei paha. Saarikiipeily on aika mahtavaa -etenkin näin helmikuussa kun sitä muistelee.

Eräs reiteistä oli kuitenkin ylitse muiden. Koko kesän olin kiivennyt koettaen välttää semmoista pakkomielteenomaista projektointia. Kaikki jotka on hiukankaan pidempään kiivennyt tietää mistä on kyse. Tunti tolkulla taotaan persettä drop zoneen ja päästään lopulta yksi moovi enemmän kuin eilisessä kuusituntisessa sessiossa ja ollaan varmoja, että ne 15 vielä vaikeampaa moovia saadaan linkitettyä ensikerralla kun pääsee tuorein voimin kokeilemaan. Perus-setti. Sillä tavalla ei saada vasta kiipeilyn aloittanutta mimmiä innostumaan ulkokiipeilystä. Niinpä mä en ollut projektoinut ajan kanssa yhtään mitään koko kesänä. Uusia paikkoja oli niin paljon, että ei ollut syytäkään alkaa vielä projektoida. Uutta nähtävää riitti. Se oli kyllä oikea vetokin, sillä tuntuu, että Niina on saavuttanut jo riittävän pakkomielteisen tilan kiipeilyn suhteen, että oma harrastus saa myös ne päättävän elimen -eli emännänkin, siunauksen. Jesh.

Mutta siis mökillä. Sieltä löytyi semmoinen kiikkerä krimppihänkki. Melkolailla semmoinen rehellinen korva-maasta-startti. Ei onneksi ahdas tai mitään, mutta semmoinen kuitenkin. Siihen päälle krimppejä ja hillitön kuumuus. Ei vaan mennyt. Niina avasi siihen viereen oman enkkapätkänsä 6a+ tuolloin ja alkoi ilmoitella, että voisin jo pikkuhiljaa kiivetä sen oman pätkäni, jos se nyt yleensäkään on menemässä. Meni ilta ja toinen. Viikko lähestyi loppua ja päällepäsmäriksi kyyti saarelta mantereelle ilmoitti, että tulisikin päivää aiemmin. Ja reitti oli vielä kesken. Ilmoitin Niinalle, että sen sopii nyt nauttia auringosta ja kissojen seurasta niin paljon kuin huvittaa, mutta mä menen nyt pakko-oireilemaan metsään ja tulen takaisin, kun kyytivene kuuluu rannassa tai aiemmin, jos säkä käy. Ei kannata seurata. Oikeastaan on ihan hyvä jos pysyy poissa.

Kivellä sormet alkoivat jo heti lämpätessä antaa periksi. Hiki vaan pumppasi nakeista ja en saanut niitä mooveja millään linkitettyä. Aiempien päivien projektointi oli syönyt juuri ne nahat ja voimat, mitä nyt olisin tarvinnut. Viilensin sormia kiven varjoisalla puolella viileää kiveä varten ja mietin sekvenssiä. Testailin mooveja kunnes tajusin, että mulla oli mahis vaan pariin yrkkään, mutta moovit ei olleet ihan selkäytimessä. Voimat lopussa päädyin muistelemaan Jerry Moffatin kirjassa manittua mielikuvaharjoittelua. Ok. Kävin reitin mielessä läpi -kaikki moovit, miltä otteet tuntuu, kuinka raskaalta se moovi tuntuu, miten SE krimppi syö ittensä vasurin etusormen nahan läpi ja miten sormet liukuu otteella hikisenä, mutta kuinka en anna sen häiritä. Selällä pädillä maaten tein jaloilla ja käsissä ilmassa sekvenssiä tuntien itseni kuitenkin vain puolittain typeräksi. Vimpat vedet naamaan ja kivelle. Sekvenssi putkeen ja kädet ihan jumeksessa toppiin. Mielikuva 7a+ topoon ja naama hangonkeksillä moikkaamaan appiukkoa mökille. Ei harmittanut yhtään enää lähteä kotiin.

Pianhan tuo talvikin tuosta jo taittuu, että päästään taas kiville. Hyvää treenitsemppiä ja happy landings.

Lyseo challenge completed...

2009-11-07T12:47:00.005+02:00

"Eikö Lyseo Challengen voisi kuitata sillä että löytää uuden alueen?" Sami tokaisee hirvikeivin yläkerrassa sen jälkeen kun Sami kertoo löytäneensä mielestään syksyn parhaimman kivisetin Vaasasta. Itselläni oli siinä tilanteessa jo Saturday Night Feverin moovit jo pulkassa ja en myöntynyt ehdotukseen. Doktor Saxell vaikutti kieltämättä hiukan tuskaiselta. Samin challengereitti -Blockwork kun oli liki sadan sateen säännöllisesti kasteleman kilometrin päässä Mordorista. Sinne ei tule lähdettyä jos tulee yllättävä sääikkuna niinkuin minä pystyin menemään soukkaan SNF:lle. Säästä se SNF pääaisassa olikin kiinni ja aloinkin ehdotella reissua Lappnoriin heti kun sain paineen omilta tuulenraiskaamilta harteiltani pois. Viime viikonloppuna sitten pääsimme viimein Lappnoriin ja saimme hyvinkään akilta hyvät beetat Stiff upper lip:iin ja Sami lämmitellessä pasautti Blockworkin tikkiexcelin syövereihin. Samin kasvoilta suorastaan huokui helpotus vaikka reitti ei ollut tapellut vastaan ihan sikana. Sormetkin kuulemma oli ihan älyttömässä pumpissa. Eräänlainen headpointti tuokin -epäonnistumisen seuraukset kun kasvavat tarpeeksi suuriksi niin johan alkaa ylipuristamaan. Stiffari pääsi eteläsuomen to-do-listan jaetulle ykkössijalle heti kun keksin kuinka alun tipakammat moovit tehdään. Siitä oli hyvä lähteä Hautalan Elasticon luo juhlimaan Lyseo Challengen ja Grillauskauden loppua. Sauna tekee sub zero kiikkujen päälle NIIN hyvää!! Ja uusi projektikin löytyi. Mahtava päivä. Stiffaria pitikin päästä tänään projektoimaan uusiksi, mutta säiden jumalat olivat sitä mieltä että Laatikaisen äireen poijjaan on jo korkea aika alkaa treenata sisäkiikkuja. Lunta kun pasahti maahan iso läjä. Sisäkiikut eivät kiinnosta ihan älyttömästi juuri nyt mutta kai se sieltä. Päätinkin sopia pohjanmaan urhojen kanssa jo kevään reittiprojektista talven treenimotivaatiota ajatellen. Lisää siitä myöhemmin -jos hommasta tulee jotain.

Lyseo Challenge

2009-10-24T20:32:00.006+03:00

Reissussa tulee kaverin kanssa puhuttua joskus typeriä. Sitä kun hengaa autossa hillittömät "titanicit" eli ns. "Naimahuurut" auton ikkunassa ja sataa ja se sade osui päivälle ja päädytään odottelemaan parempia kiipeilykelejä viski, suunnistuskartat ja "El topo" seurana (hyvä leffa btw. Suosittelen kaikille)ei kai se ole mikään ihmekään. Vihamielisten saaristolaisten asuinalueella -synkimmässä Ålandissa sadonkorjuun aikaan tulee usein puhuttua mitä suuhun sattuu jotta aika kuluisi nopeammin ja pääsisi kiipeämään taas levänneenä. Eräs näistä mun ja Dr. Saxellin jutuista oli ns. Lyseo-Challenge.

Homma lähti siitä etenemään kun puheet kääntyi kauden loppumiseen -mikä on ihan normaali puheenaihe syksyllä sateessa. Äijät ovat suhteellisen hyvässä kunnossa ja kelit priimaa jos ei vaan tosiaan sada, mutta aika vaan loppuu kesken. Niin monta reittiä -niin vähän aikaa. Mutta mepä päätettiin että ei luovuteta. Otetaan vielä kotitantereelta parit projektit jotka eivät ole antautuneet ja luvataan että ei aleta vielä täyspäiväisiksi muovin halaajiksi vaan käydään sissittämässä niistä tikit exeleihimme ennen vuoden vaihetta. JESH! Mahtava idea ja kilautetaan sille hiukan Islay mist -viskiä.

Minä valitsen Saturday night Feverin 7b -joka on näyttänyt Northern lightin ensinäkemisen jälkeen aina hienolta reitiltä ja pari kuukautta sitten Sami näyttikin missä kyseinen reitti sijaitsee. Sami heittää peliin Lappnorin Blockwork:in 7a(+?). Ok. Normalistihan Goodchillazissa on tästä sovittu joku palkinto -skumppaa, viskiä tms. Tällä kertaa ajateltiin että määrätään rangaistus jos reittiä ei suoriteta. Ihan vaan, että laiskuus ei pääse yllättämään. Sami keksii rangaistuksen. Mä sain kerran pornaisten kivellä ihan 100-0 turpaan ja yksikään reitti ei oikei innostanut. Niinpä Dr. S ehdottaa, että epäonnistuessaan joutuu kikkumaan kaikki Lyseon topojen 6c:t tai helpommat. Joukossa on kuulemma monia mun suosikkeja low-balleja krimppireittejä ns. "korva-maasta" tyylisillä lähdöillä.

Viimeviikkoina on satanut niin paljon, että sielua on alkanut jo kylmätä. Saatoin jo kuvitella itteni kiroamassa taas keväthankien keskellä pornaisissa. Olin käynyt kerran hautalan Janin kanssa SNF:llä aiemmin -pääasiassa syömässä justohampurilaisia ja spottaamassa Sjömania Ananasakäämällä. Tokalla kerralla kun kävin SNF:llä illalla töiden jälkeen -sain moovit jo plakkariin reittiä urakoineen Partasen Pasin kanssa, mutta sekvenssi ja sorminahat ei olleet 100% kohillaan. Kolmannella kerralla sain kuivattua mankalla kaikki muut otteet paitti topin. Ja yksin ledien valossa tuli miltei pas*at housuun kun swingerit märästä topista alkoi osua 10v vanhan Franklinin Dropparin eli "Ye olde faitful":in reunoille.

Tänään pääsin mestoille päivällä -valoisassa ja suhteellisen kuivana. Kuivasin topin -tikmarkkasin sen jonka jälkeen pasautin upouudella sekvenssillä reitin tiklistille. Onneksi Toppaus oli helppo kosteanakin. 30 minuuttia Lähetyksen jälkeen alkoikin taas sataa. Ei yhtään harmittanut sade sillä hetkellä. Jesh! Vielä on siis saatava dr. S:n kanssa työstettyä Blockwork esityskuntoon että voi huoletta antaa lumen tulla.

Toivotan kaikille ulkokiipeilijöille hyviä kelejä -tai no miksipä ei sisätreenaajillekin. Claas uulssonin ledit eli ns. "fotonitorpedot" kehiin ja untuvatakki mukaan niin johan kausi jatkuu. Ei luovuteta ennen kuin on pakko! Kuvat Affiksen reissun ylijäämäkamaa. SNF:stä ei ole tarttunut yhtään kuvaa kennolle -pahoittelen. Hesan hienoimpia 7b pätkiä kumminkin mielestäni.

Vaasan syyskiikkuja

2009-10-23T17:25:00.008+03:00

Jukkis on löytäny mielestäni mukavan lajin ja tuntuu sopivan kaverille hyvin. Muutamalla ekalla kiikku kerralla tullu todella mukavasti nousuja.

Minä ja Pontus päätettiin kiivetä hole in my soul ja joskus noi lupaukset täytyy pitää. Mukavaa kun joskus tulee onnistumisia. Alla video joka kuvattu epäonnistuneista yrityksistä.

Hole in my soul 7B from Jukka Törmä on Vimeo.

Åland -kerrankin riittävän pitkästi.

2009-10-21T22:19:00.011+03:00

Mun reissut ahvenanmaalle on aina olleet semmoisia muutaman päivän rykäisyjä, joissa on ollut pääosassa reitiltä reitille suunnistaminen. Aikaa ei ole ollut muiden avaamien uusien alueiden tutkimiseen saatika omien etsimiseen. Tällä kertaa ajattelin korjata tämän ongelman. Minä ja Dr. Saxell otettiin kerralla kunnon dosage Å:ta ja vietettiin saarella kymmenkunta päivää. Hyvä setti. Alkuviikko vietettiin ns. tilapäisasumuksessa ja loppureissu elettiin herroiksi Dånön mökeissä. Reissun parasta antia oli se, että ensikerralla voin esim. Å-konkari Elasticolle tai Törmikselle tarjota pitkän viikonlopun kipeilyä Å:ssa ilman, että kumpikaan näkee yhtään tuttua reittiä. Ei paha. Hirmusti pitkästä ajasta ei päässyt nauttimaan kiipeilyllisesti, sillä parin ekan päivän jälkeen hankittu jumitus ei hävinnyt lainkaan loppuaikana huolimatta lepopäivistä. Reissulla avattiin myös muutama uusi reitti joista pitää mainita ainakin Husklintin "Åland Mist" ja senvieressä oleva släbikantti "Typpihoito" ja Gunnarsklintin pikkukatto "Vaasalainen välisoitto". mm. Åland mististä löydät kuvia Samin ja Tanjan Blogista johon on linkki oikealla.

Uutta Vaasassa...

2009-10-13T22:25:00.006+03:00

Kävin kääntymässä Vaasassa Pian jyväskylän reissun jälkeen, mutta olen ollut aika laiska käsittelemään valokuvia ja kirjoittamaan juttua. Ehdin tässä välillä käymään jo Affiksellakin, josta matkaan tarttui aikalailla kuvia sieltäkin. Koitan nyt paikkailla laiskuuttani ja kertoa hiukan uusista tuulista vaasan seudulla.

Vaasan reissu tosiaan oli suora jatkumo Jyväskylän reissulle. Jyskylän työkomennuksen jälkeen kurvasin suoraan Vaasaan duuniin ja illat vietettiin tietysti perinteisissä merkeissä -Kiipeilyä ja Uusien alueiden etsimistä. Viimekesänä kävin etsimässä kertaalleen erästä vanhaa -jo löytämääni aluetta -tuskaisan kuumassa heltaassä ja tuloksetta. Riemukseni voin kertoa, että se löytyikin tällä kertaa kivasti kun oli karttakin mukana. Alueen työnimi on Sabels ja se on mukavan kompakti alue.

Reissu kuitenkin alkoi Sundomissa missä pontus on höyläillyt esiin pari kolmekymmentä uutta reittiä sundomin vanhan aukean viereen. Sinne saatiin tällä kertaa avattua jo viimekerralla spottaamani slouppihänkkikantti -nimeksi tuli Nyytorppilaista nimeämiskoulukuntaa kannattava "Kahvasta avariin" ja greidiä ainakin 7a. Pilates Assis jäi vieläkin odottamaan toppaustaan vaikka yritystä ei kyllä puuttunut. Mikko ja Jukka junailivat "Avarikiveen" myös hienon "perjantai-illan kassaneiti" reitin -noin 6b tjsp.

Seuraavina päivinä kävin Saxellien kanssa testaamassa uusien alueiden soveltuvuutta kiipeilyyn ja saimmekin vahvistuksen toiveillemme ja ekat pätkätkin avattua. uuden sektorin eka reitti oli nimeltään "päänaukoja" joka on todella hieno "boonusreitti" -matala pikkuhänkki hienoilla otteilla. Boonusreitti siksi, että semmoisen takia ei juuri jaksaisi lähteä alueella käymään, mutta parin klassikon kupeessa se on ihan loistava lisä alueeseen. Alla vielä kuvia aiheesta.

Heikki Hoo Hylje 6a

Kahvasta Avariin 7a by Pontus

Perjantai-illan kassaneiti ja suorittajana tällä kertaa Mikko. Mikko on tehnyt hienon kambäkin kiipeilyyn.

Pontus Gädda pistää hyvän yrkän pilates assikselle ja päättää tipahtaa -kädet "haukena" topista. Pumppi se on vaan vit*umainen juttu.

Tanja läsäyttää vuoden pääteoksensa (tähän mennessä) Vaasan hautuumaalla. Likan eka 7b pasahtaa plakkariin ja skumppaoikeudet menee hiukan hankalammaksi.

Huipulla kelpaa hymyillä.

Sabelsin eka uusi reitti "Päänaukoja". Sillä saatiin pää auki sinnekin alueelle, vaikka kivi oli märkää kuin mikä.

Vaasassa etsimässä kiviä. Tanja poikkeuksellisen reippaan näköisenä.

"Keskenmeno" Olisi ollut vieläkin hienompi jos slouppiote olisi pysynyt slouppiotteena. Nyt siitä tuli hillitön kaffa.

Niina fläsäyttää Nyrkin

2009-10-04T14:04:00.001+03:00

Nyrkki from Jukka Törmä on Vimeo.

Veenus 7B, kivellä jossa kukaan ei koskaan kiipee

2009-10-04T13:48:00.001+03:00

Veenus 7B from Jukka Törmä on Vimeo.

Jyväskylä -vanhaan hyvään tapaan

2009-10-01T22:40:00.004+03:00

Käytiin kääntymässä pienellä porukalla jyskylässä, ja meno oli todella old schoolia. Reissussa mukana Elastico, Kurikan finest, Niina, Seinämäemmikko ja Allekirjoittanut. Todella levotonta läpänheittoa, hirveä pierunkäry ja kovaa vääntöä... osittain jopa samoja vanhoja reittejäkin. Onneksi itse jäin töihin jyskylään viikonlopun jälkeen ja pääsin tutustumaan mm. kanavuoreen ja se on kyllä deluxepaikka. Suorastaan hävettää, että en ole aiemmin siihen tutustunut. Reissun kohokohtia oli ehdottomasti herkkuslouppireitti Huuhdon toppaaminen yksikseni ledien valossa. Hiukan pääsi syke nousemaan kun hokasin, että maahan asetetut ledit eivät valaise toppia lainkaan ja viisto alastulo on aika kaukana. Tiivistettunä reissun voisi ilmaista seuraavasti: 28.7, Säynätsalo, Seinäjoen velikullat ja hiukan kaljaa -ei vaan VOI mennä pieleen. Deluxea.

Anssia ulkoiluttamassa

2009-08-21T00:22:00.005+03:00

Konst 7A from Jukka Törmä on Vimeo.

Muutama FA Kurikasta

2009-08-16T18:45:00.001+03:00

Untitled from Jukka Törmä on Vimeo.

Suomi roadtrip

2009-08-12T22:28:00.020+03:00

Mä olen suunnitellut edes lyhytmittaista roadtrippiä suomeen jo ties kuinka kauan, mutta aina on joko saamattomuus, laiskuus, sää, budjetti tai aikataulut pilanneet hyvän idean. Nyt oli 4 viikkoa lomaa takana ja Niina läksi töihin jolloin mulla jäi viikko aikaa tehdä JUST mitä mua huvittaa. Ei ollut hankala keksiä mitä se mahtaisi olla. Muutama pääasiassa erilaisilla koodinimillä käytyä puhelua Lofooteilla hengaavan Matin kanssa selvitti tilanteen äkkiä ja päätettiin, että Masa jatkaa Rippen polttareiden jälkeen mun kanssa Roadtripille ennalta määrittelemättömään kohteeseen. Köysikamatkin otettiin mukaan, sillä mitään vaihtoehtoja ei haluttu rajata pois. Ensimmäisenä kuitenkin Sovittiin että Matti viivyttlee Ristoa (jolla oli kiire Lofooteilta ouluun, ja siksi siis koodinimet) sen verran että me polttarisakin ensiaalto saataisiin järjestettyä väijytys Tornioon josta jatkettaisiin mökille... Hienoa. Meitsi nappasi meidän farkkurellun hallintaan, ja hyvissä ajoin suuntasin kohti pohjoista. Hämeenlinnan kohdalla kun jouduin kaatosateeseen, en arvannut, että se olisi ainoa kerta kun joutuisin piliviseen säähän seuraavan 1,5 viikon aikana. Ei paha. Tai siis niin luulisi.

Ensimmäinen stoppi oli Vaasassa, missä olikin jo mahtava keli, kun pääsin illan suussa kiikkumestoille. Jukka ja Ville olivat kutsuneet Pontuksen ja pohjanmaalle eksyneen Hautalankin mestoille ja jumppasimme hetken Vaxlaxissa mm. kuvassa näkyvää "Herttuaa" (7a sittenkin eikä 6c+?). Oli kiva päästä edes lyhyesti setittämään ns. vanhan porukan kanssa. Illan päätteeksi menimme Merikaartoon missä testailtiin hetki Senegal Fastfoodin ja Uruk hain mooveja. Sain viimein tehtyä Senegalin moovit ja pakko sanoa, että on kyllä komee pätkä. Aikalailla peilikuva Viagran mahdille. To-Do-listalle siirtyy siis -ja huomattavasti lähemmäs kärkeä kuin aiemmin. Tähän palattaisiin vielä tällä reissulla.

Seuraavana päivänä koetin etsiä paria kiveä, jotka olin spotannut jo muutama vuosi sitten. Syksyllä... kun puut olivat tiputtaneet lehtensä, ilman kamoja selässä ja viileässä... Lupasin Jukalle ja Villelle, että käyn etsimässä ne päivällä, ja sitten mennään illalla avaamaan reittejä sinne. Nyt 28 asteen lämmössä, pusikossa, missä on näkyvyys n. 20 m, pädi selässä, ilman karttaa, mä etsin niitä parisen tuntia näkemättä vilaustakaan. Infernaalinen jano ja hiki.

Hikeä valuvana ja aika uupuneena vääntäydyin Silversurferille, missä Jukka ja Ville projektoi reittejään kuumuudessa. Jukka väänti hienosti Viagran mahdin alun moovit, mutta viimeinen silaus jäi vielä tekemättä.

Ville takoi Soul catcherin assista. Annunenkin se jaksaa yhä muistuttaa kuinka ihanan letkeä ja helppo 6b+ se on. Jep jep. Istualtaan ehkä enemmänkin 7a... ja Otteille porottava aurinko ei ole omiaan edistämään kyseisen reitin projektointia. Hirmuhyvää setitystä, mutta ei sikaaria. Offsiisoni painaa päälle -pahasti.

Sitten onkin aika surauttaa Kohti pohjoista, sillä Rippen polttarit lähestyy. Matti junailee riston hienosti ambushiin Tornion ostarin parkkipaikalle, missä minä, Kalle, Kanne ja Rippen lanko Jukka odotetaankin jo auto täynnä pöperöä ja ... noh ... viinaa tietenkin. Risto on aika yllättynyt ja pihalla kun Matin Alfaromeo ("BetaJulia" kröhöm)"Mariia" kaartaa meidän viereen parkkiksella. Kyllä se jutun juoni siitä kuitenkin valkenee koomaisemmallekin matkaajalle ja hyvä meisinki iskee päälle. Mökille mars ja saunomaan ja uimaan kaunissa torniojokilaaksossa. Seuraavana päivänä meillä oli Luleåssa treffit Lopun sakin kanssa ja viimevuosina hyväksi kehuttu DWS-kisa! Paikalla olikin jo iso lössi porukkaa. Paikalla oli mm. Annunen, Jarmon serkku Mikko ja Koronsuon Saku, joilla oli aika hillittömän päheet kisakuteet. Jarmolla Ruotsi-spandeksit, Mikolla leuku vyöllä ja Sakulla vaatimattomasti verkkosukkahousut ja olkistetsoni. Ok. Käyn metsästämässä Äärimmäisen ruuhkaisessa luleån keskustassa paikallista valuuttaa ja nimet listaan.

Porukkaa alkaa hiukan jännittää kun kisaseinän katto on noin 10m vedenpinnan yläpuolella... Ei kannata tippua hallitsemattomasti sieltä. Uimashortsit niskaan ja odottamaan vuoroa. Pari kiipeilijää mua ennen yksi pätevän oloinen kaveri tippuu katosta kyljelleen ja sylkee verta ja passitetaan sairaalaan. Eikä se ole ainoa. Paavo tippuu hiukan easymmin ja siltä lähtee silti ilmat pihalle ja samalla reissulla varmuuden vuoksi sairaalaan. Seuraavaksi svenssoni kuuluttaja huutaakin "Nästä klättrade är Anssi Lateikan" Äijällä oli ongelmia luetun lausumisessa selvästikin, mutta se ei mua huolettanut.... SHIIIIIT!!! Mankat käsiin, pa***at housuun ja seinälle tärisemään.

Ekat 8m on ihan saatanan helppoa kiipeilyä. Se menee ilman lämppäystäkin ihan huomaamatta. Osalla sveduista oli ongelmia tässä ja vetivät katon silti loppuun. Siva-indeksillä on iso osansa näyteltävänä tässä kisassa, ja se on kadonnu multa just ja kokonaan. En anna itselleni lupaa katsoa alas ennen kuin olen kädet katossa. Sitten vaan hiilhookki isolle mötkäleelle ja horisontaali osio pukeen. Aloitan vaikeammalla reitillä tosiaan ja silti kiipeily on liian helppoa alussa. Katon kohdalla katson alas. "Ei helevetti" Tunnen kuinka kivekset imeytyvät sisuksiini ja pätän pompata. Vesi tuntuu olevan ihan saatanan kaukana. Sormet ei suostu päästämään irti ekalla yrityksellä. Tokalla yrityksellä näpit vasta suostuu päästää irti. Vasta pudotessani ajattelen hetken veden lämpötilaa. Matin kanssa tiivistimme jälkikäteen iltanuotiolla tunnelmat siihen, että ekana mietti miten pääsee ehjänä alas, tokana miten ei vahingoita liiaksi egoaan ja kolmanneksi miten pitää yllä fiksu putoamisasento ja sitten vasta veden lämpötila.

Pudotus oli aika easy kun tuli oikeassa asennossa, kuten tietää kaikki, jotka ovat hypänneet 10 metristä uimahallissa. Ongelma olikin, jos katossa jalat irtoavat ja tulee swingeri, jota ei saa pidettyä. Tällöin päätyy just kyljelleen. Toisella stintillä päätän vetää parit dynot helpommalla osiolla, ihan vaan että pääsee tekemään tässä kisassa edes jotain kivaa.

Kukkis oli matkassa samalla mentaliteetilla finaalissa, missä se pomppas lopulta reitiltä alas voltilla. Kukaan ei kaipaa vielä lisää sairaalapotilaita. Katselen sivusta kuinka pari muutakin hurria sylkee verta ja yhdellä finalisteista on kylki ihan mustana ja kiipeää siksi t-paidassa finaalissa. Kovvoo hommoo tää Ree-vee-äs. Jarmolla herääkin hinku järjestää samanlainen mutta parempi suomessa. Kannatan sitä ihan ehdottomasti. Se olisi ihan deluxesetti kyllä. :)

Paavon "ilmat pihalle" episodia lukuunottamatta meininki on silti ihan hyvä. Saunassa pystyy lämmitellä ja putoavia kiipeilijöitä jaksaa tuijotella yllättävän pitkään. Hieno laji - Paska seinä.

Sitten haetaan Paavo Sairaalasta ja mennään Tornioon mökille, missa saunotaan syödään, maalataan taulu rippen tulevasta vaimosta, tilataan ambulanssi, släklinetetään, ryypätään, grillataan, soitetaan kitaraa, kuullaan pari faktaa, liimataan Jannen poski kuntoon, sammutaan, haukutaan kisat ja jutellaan kiikuista sun muusta.

Tässä juhlaporukka miinus Sakun paparazzina toiminut kauniimpi puolisko. Pohjoisen malliin saatiin siis bileille hyvä saldo: kolmet sakot, sairaalareissu ja ambulanssikäynti. Paperillakin siis ihan "peijaisten" mitat täyttävät bileet.

Mökki oli iloksemme niin hyvin varusteltu että, matti sai pyykättyä kamat siellä ja pääsimme krapulan laannuttua ja juhlaväen hajannuttua jatkamaan suoraan Rolloon (Se on rovaniemi jos et tiennyt). Keli oli ihan helvetillisen kuuma -sormet eivät pysyneet missään otteessa kiinni siinä kosteudessa (ja krapulassa), ja päätimmekin mennä päiväksi uimarannalle lukemaan kirjaa ja alkaa kiikkumaan reittejä vasta illan viileydessä ja ledin valossa. Ledivaloa just -eihän siellä tule pimeä. Matkan aikana me matin kanssa päätettiin roadtripin teemaksi "top-3 reittiä jotka tahdot kiivetä mannersuomessa" Mulla nasahti listalle Tuuttikuski, Booty ja Kuhan Julma. Matilla samat mutta Tuuttis korvattiin Pilviveikalla 7c tai Pimp my ride extension:illa 7c+. Ekana iltana oli ns. Darth Vader-keli (ja kondis) -parin yrkän jälkeen millä tahansa reitillä molemmat huohotti kuin sithloordit ikään. Seuraavana päivänä taas biitsille ja Jessen kanssa kahville (Jesse joi kaljaa) ja illalla taas servolle jatkaan takomista. Pilviveikkaa kokeiltiin aamulla, mutta se tappoi nahat ja sormet. Auts. Skipattiin se. Julma reitti. Jesse opasti meidät Laila Kinnunen nimiselle Reitille (7a+) servon vieressä. Laila oli oikein kiva miniversio pimp my ridestä. (Ja kiva oli reitin nimeen liityvä tarinakin...)

Sen jälkeen vedinkin Tuuttikuskin ekalla yrkällä ja sytytin Rippen polttareista jääneen juhlasikarin ja nappasin pari tömpsyä VAT 69:ä. Oli pakko lähettää parille kaverille viestiä lähetyksestä. Päälle kun sain vielä tehtyä pimpparin moovit niin olin aika tyyttis illan saldoon. Päätettiin kuitenkin ajaa vielä yötä vasten ouluun että jyväskylä lähestyisi paremmin, sillä aikaa ei tahdottu hukata.

Seuraava yö oltiinkin Masan kämpillä ja käytiin vetämässä Oulunseudun parhaat hampurilaiset kun suuntasimme vaasaan, missä päästiin saunomaan mun porukoiden luona ja aamulla pikaisesti Merikaarrossa, missä matti lähetti ABBA:n ja minä sain turpaani senegalilta. Aamulla oli kosteaa ja lämpötilakin ehtinyt jo nousta. No ei kun kuumaan aikaan Jyväskylään ja keljonkankaalle, minne Jarmokin tuli paikan päälle 27crags:in Maken kanssa. Booty antoi turpaan 1000-0, mutta sain tikattua Superstylingin 7b+, mikä toimi aika mainiona lohdutuspalkintona. Vimppa sikaari ja taas VAT69:ä!! Tämän jälkeen mentiinkin nukkumaan autoihin Vaajakosken ABC:lle, missä kuitenkin juhlittiin hetki katsomalla "Hangover" Jarmon autossa (hauska leffa) ja turisemalla niitänäitä.

Tämä reissu oli hassu kiipeilyreissu siinä mielessä, että sen aikana noin vapaasta 75% ajasta käytettiin uimarannalla. Minä ja Masa oltiin jo useampi päivä vietetty sillä tavalla, mutta jos joku tuntee Jarmon, niin voitte päätellä kuinka hyvin se jaksoi olla paikallaan koko päivän rantsussa. :) Mutta oli kivaa kun näki vierailemistaa kaupungeista muutakin kuin pelkät kivet. Jyväskylä ja Rollo ovat yllättävänkin viihtyisiä kaupunkeja.

Illan riennot aloitettiin Kaukon Maken suosituksesta Huhu nimisellä reitillä. Siitä löytyy maken blogista videokin ja on kyllä viiden tähden reitti. Saatiin siitä kaikki hieno tikki reisulistaan, mutta turpaan vierteiseltä 6b+:lta, mutta ei puututta siihen... Huhun jälkeen, illan jo pimetessä suuntasimme 28.7:lle missä Kuhan julma odottinkin jo kuivana, ja ilman alla olevaa lätäkköä.

Seurasi ihan hillitön tappelu. Reitti on aika tarkka teknillisesti. Siinä on paljon pikku nyansseja jotka pitää saada kohdilleen ennen kuin se suostuu taittumaan. Itse sain sen tikattua ekana ja mulle jäi aikaa tallentaa pari kuvaa. Annunen sai sen tipsautettua seuraavaksi, ja Matti meinasi jo luovuttaa ainakin neljästi, mutta otti sitten vielä eri tekniikalla aikan yhden yrkän ja sai näillä yrkillä iteroitua lopulta itselleen sopivan tekniikan ja lähetti kuutamon, ledin ja leimahtelevan salamavalon välkkeessä Kuhan julman noin 3-4 tunnin eeppisen tappelun jälkeen. Todella hyvä sessio! Varmasti paras tällä kesällä tähän mennessä. Sitten Läheiselle uimarannalle grillaamaan ja liekittämään kanaa VAT69:llä ja jarmokin ainakin näytteli, että sieti vat69:ä.

Seuraavana päivänä me mentiin Masan kanssa TAAS rantsuun ja Jarmo joutui lähteen hoitaan bisneksiä kuin Keke ikään. Masa bongasi meille lokaalin oppaan illaksi kaupungille ja leppoisan illan jälkeen lähdimmekin ottamaan revanssia Bootyn kanssa. Kello 22:00 alkoi olla jo sopivan viileää, mutta nahat sormissa olivat jo finaalissa. Sekvenssi oli hukassa ja unohdimme ladata valot. Oli oli kuin uhrilampailla. Olisi ollut kaikki tekosyyt jättää homma pariin yrkkään ja lähteä baariin, mutta me saatiin kuin saatiinkin siitä kunnon tappelu aikaiseksi! Matti tippui kerran toppikahvasta ja itsekin sain homman vedettyä lähelle toppia. Lopulta päätettiin (hakattuina kuin mummon paha kissa), että vedetään loput viskit, puhutaan paskaa ja kokeillaan aamulla uudestaan. Aamulla ei tehty muuta kuin itketty otteiden liukkautta ja kehon heikkoutta, mutta oltiin samaa mieltä siitä, että oli ollut hyvä parantaa maailmaa öisellä keljonkosken pururadan parkkiksella.

Aamuisen itkun jälkeen päätettiin palkita ittemme Jyväskylän speciaalipaikan Sohvin herkuilla. Megatuplaburger isona ja kalja ja letut kiitos! Siihen kelpasi lopettaa se reissu. Bootylle pitää kyllä ottaa vielä revanssi tällä kaudella vai mitä Masa?

Sundomin uusin

2009-07-25T22:50:00.002+03:00

Rajapyykin istumalähtö jäi vielä toppaamatta

Piste ja viiva olivat Pontuksen avaamia hienoja linjoja.

Rajapyykin kolmas moovi takana.

Pari linjaa putsattiin ja paljon jäi vielä jäljelle. Tähän samaan kiviin saa muutaman hienon släbin kunhan sammaleen alta ei tule liikaa muotoja.

Rajapyykki oli päivän ainut FA mutta sitäkin hienompi.

TV

2009-07-20T23:31:00.001+03:00

TV 6C+ from Jukka Törmä on Vimeo.

Juustokas

2009-07-11T12:12:00.002+03:00

Cheesy Gay 7A from Jukka Törmä on Vimeo.

projektointia Vaasassa from Jukka Törmä on Vimeo.

Lorien ja Sundomin uusin

2009-07-07T19:49:00.004+03:00

Lorienin ja Offseasonin alle saatiin kasattua säälittävä määrä pädejä.

Pontus sai avattua Sundomin uudelle alueelle hienon ja hauskan nimikkoreitin.

Pilates 7B

Idän ihme

2009-06-12T15:39:00.008+03:00

Idänihme Juha Olli on taas käynyt jättämässä jälkensä pohjanmaan murkuloohin.
Kävin ulkoiluttamassa tätä mukavaa seuramiestä ja mukavaahan se taas oli. Muutaman viikon tauon jälkeen oli taas mukavaa kosketella kiviä. Jopa Seinäjoen uljaat siirtolohkareet olivat mukavalla tuulella.

Jolli tapailee MPK:n mooveja. Huomatkaa reitin korkeus.

Tässä taas ihan mukava pätkä jolla ei ollut nimeä jaksettu aiemmin antaa. Nimeksi tuli appelssiini. Mukava pätkä muutamalla hänkkimoovilla ja mukavilla otteilla.

Kävimme myös Vaasassa johon oli sattumalta osunut outoa porukka Rovaniemeltä. Leppoista porukkaa ja leppoista kiipeilyä. Kukaan ei ollut elämänsä kunnossa ja reissu jäi ennemmän tai vähemmän paskan jauhannaksi tai päästelyksi.

Lacupetteri seisaalta saatiin tikkilistalle ja istumalähtöäkin saatiin vähä tavattua. Ehkä paremmissa voimissa vois sen joskus päästellä.

Pojat oli syöny aamupalan puolenpäivän jälkeen joten mun ja Jollin lähtiessä Seinäjoki kohti alkasi lappilainen iltapuuron keitto. Maukkaa näkööset soosit poijat sai väännettyä.

Jolli halaji osingoolle mutta tällä kertaa jäi ilman.

Edellis päivänä olimme ajamassa Vaasaan mutta sade esti kiikut rannikolla. Pysähdyttiin Isossakyrössä ja vedettiin aika hyvät treenit. Tällä yhdellä kivellä vietettiin n 2,5 tuntia. Tässä ajassa sade saapui myös Isoonkyröön.

Riiuureissu ja Juha Olli

Affenanmaa 2009 - part1

2009-06-08T21:42:00.003+03:00

Tässä pieni makupala Affenanmaan reissusta..

Usual Suspect

2009-05-20T17:47:00.002+03:00

Epäusko on ensimmäinen ja ainoa ajatus mielessäni kun vasen käsi ihan oikeasti tarttuu mukavaan sloupperiin kruksimuuvin päätteeksi. Nopeasti teen viimeiset helpot muuvit ja nousen seisomaan reitin päälle. Yleensä spontaani JESS! huuto seuraa välittömästi, mutta nyt joudun melkein väkistämään sanat ulos suustani.

Alhaalla katson välittömästi nousun videolta. Pakko kai uskoa, että reitti on kiivetty.

jälleen klassista Seinäjoki boulderia

2009-05-19T19:37:00.000+03:00

Another classic Seinäjoki boulder from Jukka Törmä on Vimeo.

Tartsanin poika

2009-05-11T21:34:00.000+03:00

Tarzan boy 7A+/7B from Jukka Törmä on Vimeo.

Fontsu part 2

2009-05-10T16:28:00.005+03:00

Kauhava bouldering

2009-05-08T10:17:00.003+03:00

Tässä uudella alueella yksi ensimäisistä reiteistä.

Kauhava bouldering from Jukka Törmä on Vimeo.

Fontsu 2009 part 1

2009-04-19T22:18:00.016+03:00

Tässä parin ekan päivän kuvia tämän vuoden fontsunreissulta. Eka kosketus kiveen saatiin jo saapumis-iltana vaikka Giten isäntä olisis tahtonut viettää sen -ainakin osittain kanssamme viiniä juoden mökissämme. Mutta onneksi kiire kiville oli suurempi kuin viinin himo. Viiniä ehdittiin kyllä juomaan ihan kylliksi.
Ekana iltana suunnattiin Buthiersiin testailemaan uusia otteita. Sami tahtoi kokeilla sitä nallen Pure videon komeaa gastonikattoa, mutta otteet olivat ihan märkänä -ja let´s face it, 8a on aika paska lämppäri... ainakin pikkuisen vammakauden jälkeen. Tässä kuitenkin Niina ottaa ekat huukit fontsukivellä, ja selättää jonkin todella slouppaavan lämppärin. Ja tämä herkku on Lady Big Claques. Siisti supermartikaistyyppinen läpsyttely, joka antoi tällä kertaa mulle turpaan -molemmille poskille. Suosittelen silti kaikille sitä. Komeita slouppereita -kertakaikkiaan. Ja tämä oli eka "uusi" alue itselleni tällä reissulla. niiden raidaaminen oli todella siistiä. Niitä reittejä on vaan NIIN jumalattoman paljon siellä.

Seuraavana päivänä suuntasimme Trois Pigneonsin metikköön ja siellä pienen lämpsyttelyn jälkeen 95.2 alueelle tähtäimessämme paljon ylistystä saanut retour aux sources. Mutta taas piti tietysti lämppäillä lisää ensin, ja kukin tekee sen tietty tyylillään. Toiset kikkailee...

...Ja toiset Kiipeilee. Tämä on itse asiassa todella helppo reitti, mutta sen juoni on ns. hyljetoppaus noin 3,5 metrissä. Hiukan kuumottavaa kieltämättä. Itse ainakin jouduin hakemaan rohkeutta maasta pariin otteeseen.

Niina löyti myös samoilta kiviltä kivaa ja laadukasta kiivettävää itselleen. Fontsu on kiva paikka aloittaa ulkokiipeily kun otteet ovat niin miellyttäviä verrattuna graniittilistoihin kotimaassa. Ei ainakaan ergonoomisiin sisäotteisiin tottuneet sormet joudu ihan liian suureen shokkiin kun ergonomia poistetaan. Pääasiassa sisäkiipeilijänä kasvanut Niina koki reissun suurimmat vastoinkäymiset toppauksien kanssa -niitäkään kun ei sisällä pahemmin tuppaa olemaan.

Tämän jälkeen päädyttiinkin viimein sille pääasialle, eli Retour aux sources. Tässä Jukka lähettää tuon 7a herkun iloisesti 8a:n tikkilistalleen. Vieressä oli väkivahva norjalaistipulauma, joka kanssa antoi reitille yrkkää, niin pitihän se nyt lähettää. Ei Jukka(kaan) kehdannut olla lähettämättä. Hieno reitti. Käy tikkaamassa jos Fontsuun menet ja et ole vielä tikannut. Muutenkin huomattiin, että Topokirjojen Hienous-skaala oli tärkein ominaisuus topoissa. 14 000 reittiä kun on hankala käydä läpi vaikkapa näin viikossa, niin suositukset tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Fontsun 7+8 topo ja Hors Pistes topo (only in french language -pardon) ainakin olivat hyviä tässä suhteessa.

Tässä joku 95.2 alueen joku 7b herkku, joka sai pojat innostumaan antamaan yrkkää. Ei mennyt -ja yrkkäkin oli niin "pirteää" että Niina otti pädin päällä torkut seuratessaan. Tämän vierestä on kiva pätkä semmoisesta slouppielimionaatista jota myös taottiin tuloksetta aikamme ja näytti kyllä hienolta sekin.

Illan lopuksi siirryttiin lähemmäs parkkipaikkaa, koska tiedettiin että Herr Doktor Nalle on tulossa illalla vaimonsa kanssa myös reissuun -hiukan jälkijunassa, ja tietysti pitää päästä heti geimeihin mukaan. Roche aux Sabotsin alue on ihan parkkiksen vieressä ja siellä oli paljon hienoja reittejä. Sinne siis. Tässä Sami setittää Zen 7a (tjsp.) nimistä pätkää.

Melko lihaisa kuva tästä mielenrauhan harjoituksesta. Hiukan liian matala kivenkolo mun makuuni vaikka muita se ei tuntunut haittaavan. Itse koin että jos on 14 000 reittiä mettässä, niin etsin semmoisen joka ei ole liian matala. Niitähäön riittää.

Herr Doktor saapui myös paikalle ja lähettikin Zen:in ja -kuten kuvasta näkyy bien zen (7a) pätkän. Tämä oli kyllä semmoinen 7a että vaasassa olisi ollut 6b+, mutta mikäs siinä. Kivahan se on semmoistakin saada tikkilistaan helpolla.

Iltaa jatkettiin vielä parilla reitillä, joista näytettäköön tämä jo aiemmin vilautettukin kattopätkä, joka sopi mulle ja Nallelle todella hyvin välipalaksi. Todella miellyttävät otteet. Lisää kuvia ja juttua vielä tuonnempana.

Kerrottakoon, että täällä eteläsuomessakin pystyy vielä availemaan uusia reittejä. E75 sai tänään pari kivaa lämppäriä tuulisissa olosuhteissa. About vitosen "Fonzie Blues" ja "Fat Ninja has wind" 6a slouppikikkailut. Niina paukautti Fonzieen ekan toistonkin ja Katariina "Kata" Rahikainen FNHW:lle saman tempun. Ihan hyvä mieli tuli, kun alkaa tää miljoonasti toistettujen reittien jumppaaminen hiukan ahistaa välillä. Hiekkakivi kuitenkin toi suomikiipeilyyn ns. pehmeän laskun. Tästä on hyvä aloittaa. Hyvää kevättä kaikille!